Miten hyvin psykiatrit (saatikka terveyskeskuslääkärit) tunnistavat

kyllä sen parhaiten tunnistaa joku omainen; puoliso, lapset.. persoonaalisuushäiriön omaava osaa hyvin peittää sairautensa, koska ei yleensä koe sairastavansa mitään. Persoonallisuushäiriöitä on useita ja niitä on erittäin vaikea diagnisoida, usein tarvitaan monien vuosien yhteistyö ammattilaisen ja asiakkaan välillä. Henkilön on haluttava itse parantua/muuttua, muuten hoito on turhaa, eikä se tuota tulosta.

on eräs persoonallisuushäiriö ja olen siitä kyllä hyvin tietoinen. Kaikki persoonallisuushäiriöiset eivät nimittäin ole niitä kuuluisia narsisteja. Mulle sen diagnosoi yksi lääkäri kai sen jälkeen kun olin alkanut viillellä itseäni.

sukulaiseni oli 2 kertaa 3kk psykiatrisella suljetulla osatolla, kunnes karkasi ja tappoi itsensä. Ei ne lääkrit saaneet tehtyä minkäänlaista diaknoosia, mikä häntä vaivasi.

oikeanlaista hoitoa hän varmaan sai, mutta se ei aina riitä:(

lueskelin netistä asioita mielenterveydestä, koska olen ollut masentunut ja pelkoinen ja etsin tietoa, miten estää masennusta uusimasta nyt kun edessä on iso elämänmuutos. löysin noita persoonallisuushäiriöiden kuvauksia ja yksi niistä sopi itseeni niin täydellisesti, tarkoitan jokaiselta kohdaltaan, että päättelin, että minulla on se. mikä sitten selittääkin monen monta muuta asiaa menneisyydestäni ja varsinkin tuon masennuksen ajalta ja opiskeluvaikeuksista ym. vielä ei ole lääkäri diagnosoinut, ei erikoistunut eikä tk-lääkäri, mutta heti kun yliopisto taas alkaa, menen yths:lle ja kerron lääkärille, mitä oon tästä ajatellut. saas nähdä, mitä tuumaa.



ei siis aina ole lääkärin tunnistamia, joskus auttaa potilaan oma näkemys. ja uskon, että joidenkin on helpompi tunnistaa itsessään persoonallisuuden eri piirteitä. (varsinkin jos on tällainen ylianalysoiva tapaus kuin minä :D :D )

ihmettelen siis myös sitä, ettei missään vaiheessa entisten hoitojen aikana lääkäri eikä psykologini, joiden luona kävin n.vuoden kumpikaan tunnistaneet, saati epäilleet mitään persoonallisuushäiriötä. onkohan niin, ettei niitä mielellään liitetä diagnoosiin, kun ovat hankalammin parannettavissa ja usein vaativat pitempiaikaisen hoitorupeaman. voiko hoitohenkilökunta tällä tavoin vältellä vaativia hoitoja, jos on vaikka resurssipulaa? tuntuu oudolta, kun oma tilanne on selkiytynyt nyt valtavasti kun tunnistin itelläni tuon.