Mikä ihmeen ahdistus mulle tulee autoa ajessa?

Olo on sellainen outo, kuin pyörtyisin, mutta en pyörry, sekava. Ja hengitys siis jotenkin tuntuu epänormaalilta/ahdistavalta.

Paniikkioireita. Ei tarkoita vielä paniikkihäiriötä. Ei ole sinänsä vaarallista, ellet sitten aiheuta ajaessa vaaratilannetta.



Syytä olisi ehkä miettiä, mistä oireet ovat peräisin. Vaikka ne esiintyy selkeästi tossa yhdessä tilanteessa, niiden taustalla voi olla isompia juttuja: tyytymättömyys elämäntilanteeseen jne.



Itsellä alkoi kun seinästä pahat paniikkioireet, jotka tuli julkisissa paikoissa, sekä paikoissa joista ei pääse halutessaan pois (leffateatteri, lentokone jne.) ym. Oli merkki paljon isommasta jutusta. Tilanne paheni nopeasti sellaiseksi, että normaalielämä ei onnistunut ja vuoden lääkityksen ja terapian jälkeen kaikki ongelmat olivat poissa (myös lääkityksen lopettamisen jälkeen).



Yleensä sitä pahentaa noidankehämäisyys, eli alat pelätä sitä - jolloin se varmasti tulee. Siihen auttaa juuri tiedonsaanti siitä, että kyse ei ole mistään vakavasta - vaikkakin vakavasti otettavasta asiasta.



Sinuna seurailisin tilannetta. Jos vaikeuttaa normaalielämää, hakeudu lääkäriin. Nää on tosi yleisiä juttuja, joihin suurimmalle osalle löytyy toimivat ratkaisut.

Ja siis mitään fobioita ei ollut taustalla, aiemmin en ollut pelännyt siis ahtaita/kansoitettuja/avoimia jne paikkoja. Vaan nimenomaan oli luonteelle epätyypillinen tapa reagoida.

Voisi olla paniikkihäiriö. Mulla on joskus todettu paniikkihäiriö. Autolla ajaessa tuli juuri tuollainen olo, että pyörryttää ja ei saa henkeä.. moottoritiellä ajaessa yleensä, mutta joskus muulloinkin. Kotona ja töissä taas oli kauheita pyörrytyskohtauksia tuntui että seinät kaatuu, mutta koskaan en pyörtynyt. Sain lääkkeetkin, mutta en koskaan niitä syönyt, jotenkin kohtauksia tuli niin harvakseltaan. Ja vältin moottoriteitä.. jos vaan pienenpää tietä pääsi. Nyt myöhemmin kärsin synnytysmasennuksesta ja syön lääkkeitä siihen ja olen huomannut, että myös paniikkikohtaukset on hävinneet kokonaan. Ajelen moottoriteitä pitkin, eikä mitään kohtauksia tule. Varmaankin ne masennuslääkkeet auttaa myös siihen.



Eli kannattaa mennä lääkärin juttusille. Koska paniikkihäiriö kyllä häiritsee elämää sen verran ja lääkkeet siihen kyllä saa! Ja se tuntuu olevan aika yleinenkin..monet ihmiset kärsii siitä.

ja joskus, harvoin tosin, nykyäänkin.

Huomasin, että tunteet liittyivät aina siihen, että olin melko jännittynyt moottoriteitä ja pitkiä matkoja ajaessani, kaupunkiajoissa ei mitään oireita tullut.



Minun kohdallani tilanne laukesi niin, että tajusin "unohtavani" hengittää jännitykseltäni, istuin ehkä myös ratin takana "lytyssä". Silloin auttaa asennon parantaminen ja auton ikkunoiden avaaminen. Jos näitä "väsymis"- ja huimauskohtauksia tulee tiuhaan, pysäytän ja juosta kipitän pari kertaa auton ympäri.



Eniten minua on silti auttanut sen tiedostaminen, että ajaessa olisi sopivaa olla rentoutunut.

Tai ei ole enää, kun tajuan ottaa Propralia ennen kuin lähden autoilemaan. Mä käytän Propralia rytmihäiriöihin, mutta se auttaa näköjään myös paniikkioireisiin. Jännitykseenhän sitä käytetään ihan yleisesti.

Perin outoa nimittäin. Kun hiplaan sormella nänniäni, niin minulle tulee sellainen ohikiitävä ahdistuskohtaus. Tämä on totta. Olen miettinyt, että erittyyko siinä jotain hormonia tms.

Minulla oli vuosia sitten samanlaista oireilua. Myös erityisesti moottoriteillä tai kyllä myös ihan tavallisilla teillä mutta isoissa nopeuksissa. (Myös tilanteissa, joista ei "pääse" pois, esim. luennot, elokuvateatterit, ruokailut). Ikinä en kuitenkaan hyperventiloinut tai menettänyt tajuntaani. Tajusin kärsiväni paniikkioireista. Minua auttoi tuo, että tiedostin ongelman ja ymmärsin, etten ole fyysisesti sairas. Tiedostin myös sen, että kohtaus on ohimenevä. En tarvinnut lääkitystä, vaan parasta lääkitystä oli se, että aloin ajaa enemmän autolla ihan harjoitusmielessä. Lisäksi päätin mielessäni, ettei sellaista tilannetta olekaan, mistä ei pois pääse (ellei sitten rikkinäinen hissi, mutta sellaista en uskalla ajatellakaan:-)). Nykyisin en oireile ollenkaan ja ajan moottoriteitäkin ihan iloisesti. Tsemppiä muille asian kanssa kärvisteleville!

Paniikkihäiriöön vaikuttaa moni seikka. Esimerkiksi aamuinen kahvi kannattaa jättää juomatta "lieventää paljon" myös tupakointi haittaa kyseistä oloa. Muistakaa syödä, liikkua, ja elää enemmän positiivisenä ja lopettaa ylenpalttinen tressaaminen. Pikku hiljaa huomaatte että sehän lähti jo itsestään pois jolloin ajan mittaan unohdatte koko asian. Kaiken a ja o on se että älkää antako sen vallata kehoa vaan voittakaa se joka tilanteessa voitoksi!

Meillä on isälle ja sedälle tullut ajossa usein rytmihäiriöoireita. Menevät ohi, kun hetkeksi katkaisevat ajon. Ihmettelin tätä itsekin kovasti kunnes kävin ajamassa kolmisylinterisellä uudella pienimoottorisella autolla ja sain itsekin rytmihäiriöitä siitä. Joillekin siis se pitkä tärinä voi oikeasti antaa jotain rytmihäiriöoireita. Koskaan ei ole ollut kellään meistä mitään paniikkihäiriöoireita tms., joten sellaisesta ei ole kyse.

Minä haluan sanoa oman tarinani täällä kun tuntuu oloakin helpottavan. Tosiaan mulla alkoi että ajaessa tuli outoja oloja. Se alkoi kun moottoritiellä yleensä aina ohittelen ja ajan aika kovaa niin kerran mietin vaan siinä että mitä jos nyt pyörtyis ja heti löi oudon tilan päälle. Heti tajusin siinä että ajatukseni laukaisi sen. Ihmettelin vähän että miten se niin löi päässä oikein humahti kun ennen ei vaikka ajatteli että tuokin saattaa ajaa vaikka keulaan. Mutta se olikin loppuunpalamisen alkua itsellä. Ajan työkseni tosin kilometrejä ja maantieajoa tulee vain vähän mutta tuon ekan "humahduksen" sain omalla autolla lomalla ajellessa. Mutta siitä ei jäänyt mitään meni 4-5kk eteenpäin kunnes töissä sain samanlaisia harvoin tosin mutta aina silloin kun stressi oli kovimmillaan ja sattu ajatella taas asiaa että mitä jos nyt saa sairauskohtauksen tai pyörtyy. Ja taas humahti saatto jättää ikävän olon vielä jälkeensä. Yhdistin silloin aina huonoon syömiseen ja verensokerin heittelyyn (mikä saattoi myös olla mahdollista olin tosi pitkälle päivään aina syömättä) mutta sitten se iski töissä ei onneksi ajaessa isolla tiellä löi tosi ikävän tilan päälle ja no soitto pomolle että nyt ei oo kaikki kunnossa ja 60km piti vielä maantietä silloin ajella kotiin tai no terveyskeskuksen kautta. Ajelin oman paikkakunnan TK ja se oli kauhein matka mitä muistan oleeni ikinä ja kun ajattelee että siitäkin selvisi niin selviää muistakin. Siellä TK. Ssa tosiaan vasta sai kuulla että paniikkikohtaus oli kun testit tehtiin ja verikokeetkin oli juuri samoihin aikoihin otettu kaikki kunnossa. Mutta tosiaan siitä olin hetken pois töistä ja takas ja se oli omasta mielestäni hyvä (en siis varma ollut enää burnoutista tässä vaiheessa ajattelin että kaikki korjaantuu kun tietää että oli paniikkikohtaus) no pitkän matkan ajossa alko tulemaan oireita ja vasta silloin ne matkat alko tuntumaan koko aika pahalta (varmaan aloin odottamaan mahd. kohtauksia ajaessa) ja niitä "lievinä" tulikin mutta onneksi jatkoin vain töissä ja ajelin menemään välillä hyviäkin päiviä kunnes alkoi pää olemaan täynnä stressiä ja taas tuli sama olo mutta tiesin tällä kertaa mistä on kyse ja sitten vain työterveyteen ja sairaslomalle lepäämään. Minulle tuli myös kaupassa käynti varsinkin kassajono paikaksi missä meinasi saada kohtauksia. Mutta niistä pääsi yli tai olen pääsemässä vieläkään se ei ihanne paikka ole mutta hyvin pystyy kaupassa käymään vaikka kuinka paljon olisi porukkaa. Tuo autolla ajaminen on ehkä vähän hitaampaa kehittymistä itsellä, varmaan kun siellä ne "humahduksen" alkoi jo kesällä. Burn Outin oireet nyt jälkikäteen mietittynä on lievänä ollut jo monta vuotta (väsymys ja en tehnyt muuta kuin työtä) ja sitten jossain vaiheessa ajattelin että työ hävettää minua niin otin harrastuksen missä ajattelin että haluan tulla hyväksi ja ehkä luoda uraa. No sehän meni suorittamiseksi ja mielihalu siitä jäi pois ja edisti vaan burn Outia. Nyt jo vähän ohi aiheen mutta tosiaan itsellekin juuri siihen ajamiseen ei pelkoa tyhjästä luulisi tulevan (onnettomuus tms. Eri asia) mutta varmasti joku kovan vauhdin ohitus tilanne tms voi sen laukaista jos elämä muuten on epätasapainossa tai alkaa olla ihmisen oma 'kovalevy' liian täynnä niin seinä voi tulla vastaan mitä ihmeellisemmässä tilanteessa. Älkää luovuttako jos on oikein paha ajopelko niin sen korjaaminen lähtee pienestä, mutta vuoden päästä voi olla ajamassa ties missä. Paha olo kun tulee niin hengittäkää vaikka laskemalla hengitystä ja keskitytte ajamiseen niin itselle ei ainakaan tule silloin kohtausta kun 'tietää' ettei pyörry kun vain hengittää vaikka mahdollista se on aina vaikkakin erittäin epätodennäköistä paniikkikohtauksessa, koska syke silloin on jo niin korkea että aivoille luulis ainakin riittävän verta.