Olen säälistä ystävä

Kun kaikille vaa ei riitä aikaa. Mut miten sanoa toiselle, etten halua olla sun kanssa enää tekemisissä? Itsellä on yksi tällainen roikkuja ollut yli kaksikymmentä vuotta :(

sitä sanotaan kuin jos erotaan parisuhteessa.

Onko parisuhteessa olevien ero jotenkin hyväksyttävämpää kuin ystävien kesken? Sitä kuitenkin tehdään koko ajan mutta en ole kuullut että niin usein ystäviä " jätetään"

aina voi jonkun joulukortin lähettää. Välien katkaiseminen on tarpeettoman julmaa ellei toinen oel tehnyt jotain pahaa!

On ihmisiä, jotka EIVÄT tajua hienovaraista vihjettä olla kaveri, mut etäännyttää välejä. Siksihän tällä minunkaan entisellä ystävällä ei ollut yhtään ystävää, koska heti jos joku moikkas ja oli ystävällinen, niin hän kaatoi tämän ihmisen niskaan koko elämäntarinansa ja alkoi soitella päivittäin. Se aika tehokkaasti säikyttää ihmiset, kun joku soittelee iltakaudet maratonpuheluita siitä kuinka on niin rankkaa. Hän takertui ihmisiin niin tiukasti, että siinä tuntui välistä ihan tukehtuvansa.



Minä en tajua, miksi vääntää veistä haavassa, ja lähettää joulukortteja ym. jos ei ole oikeasti valmis pitämään yhteyttä? Sehän se vasta julmaa oiskin!!

Mullakin on kaveri kouluajoilta. En pahemmin sen seurasta välitä, ja aika yksipuolista soittelemista se on. Joskus tavataan. Mutta en mä koe olevani edes sen ystävä, kaveri lähinnä. Siitä syystä mä en mitään huonoa omaatuntoa podekaan.

Välejä en viitsi laittaa kokonaan poikki, kyllä mä voin kuunnella joskus sen jorinoita jonkun aikaa, aina en puhelimeen vastaa.

Minulla on perhe ja lapsia, ystäväni ikuinen sinkku, miehet vaihtuu.



Eri elämän tilanteet, ei mitään yhteistä enää.

Kiva kuulla että muillakin vastaavia kokemuksia.

Oli mullakin pitkään ystävä kouluajoilta, jonka kanssa olin ystävä koska kukaan muu ei ollut (eikä hänellä aikuisiälläkään ole ollut ystäviä). Koin että häntä täytyy puolustaa ja pitää porukassa mukana. Mut meillä ei ollut paljoa yhteistä, ja monet elämänarvot on aika erit. Minä ahdistun ristiriidoista, hän tuntuu suorastaan elävän niistä, on todella on/off-ihminen.



En mä ainakaan osannut mitenkään nätisti sanoa, että en muuten tykkää susta enkä halua nähdä - enkä tajua, miksi mun ois se pitänyt sanoa. Enhän halunnut loukata häntä sentään.

Aloin vain vältellä näkemistä heti kun siihen tuli tilaisuus (hän alkoi seurustella) ja sitten vaan jätin vastaamatta soittoihin. Siis ehkä lapsellista ja typerää, mut loppuvaiheessa hän teki asioita, joita en voinut hyväksyä millään lailla, ja hänen seuransa ja tekonsa olivat niin ahdistavia, että ne ei mun mielestä enää kuuluneet terveelle ihmiselle.



Tunsin aika pitkään syyllisyyttä, mutten missään vaiheessa kaivannut häntä, mikä minusta oli merkki siitä, että tein oikein. En tiedä onko hänellä nykyään kavereita vai onko yksin, ei olla oltu missään tekemisissä.

Mutta. Sitten, kun/jos jonain päivänä huomaat olevasi ihan yksin, ja tarvitsevasi ystävää, älä silloin ala ruikuttamaan tämän ihmisen perään. Toivottavasti tämä ihminen on siihen mennessä löytänyt kivoja ystäviä, jotka eivät ole hänen kanssaan säälistä.

Miten nyt voi olla niin vaikeaa tollanenkin asia ja tarttee omaa päätänsä sellasella vaivata. Huoh!

Mua vähän korpeaa tollanen "älä sitten tule itkemään jos seura ei nyt kelpaa". Elämässä kaverisuhteet alkaa ja päättyy spontaanisti, niihin ei kuulu syyllisyys siitä, että toisen kanssa on pakko olla säälistä, eikä niihin ainakaan kuulu sellainen ajattelumalli, että kaverisuhteen lopettamisesta seuraa joku "rangaistus". Ja ainakin omalla kohdallani tämä ystävyys oli niin yksipuolista, että vaikka mulla ois jotain ongelmia ollutkin, niin häneltä ei ainakaan sitä empatiaa ja apua ois saanut.



Uskon, että ap:kin nimenomaan toivoo sitä, että tämä kaveri sais niitä ystäviä ja kavereita, niin että yhteydenpito harvenisi. Minä ainakin jaksoin toivoa sitä yli 20 vuotta. Sitten tajusin, että koska hänellä ei ole muita kaverisuhteita, ja minä suhtaudun häneen holhoavasti ja hyväksyn hänen käytöksensä, niin hän ei koskaan opikaan saamaan kavereita normaalilla tavalla. Eli en ole ollut mikään hyväntekijä, vaan oikeastaan vaan tukenut hänen yksinäisyyttään ja selitellyt monia sellaisia asioita parhain päin, joista hänen oikeasti olisi pitänyt ottaa vastuu kasvaakseen kaverisuhteisiin.

voihan sitä olla ystävä tai kaveri ja soittaa tai kirjottaa joskus 3 vuoden välein. en ymmärrä mitä se haittaa vaikkei olekaan yhteistä. mua ainakin kiinnostaa välillä kuulla mitä joillekin ihmisille kuuluu, vaikken ois 20 vuoteen niitä nähnyt