ollaan harrastettu seksiä viimeksi..
Kommentit (36)
Olen sairastanut masennuksen, jonka aikana piti melkeinpä saada vähintään aamulla ja illalla. Joka päivä. Ja jossain vielä väitetään että masennus vie halut.. Mies sitä toivoi aika useasti että niin olisi käynyt..
Kaksi pientä lasta löytyy talosta, silti edelleen seksiä n.6krt viikossa, välillä pari kertaa päivässä. Vaikka miten vauva-aikanakin väsytti niin imetysaika varsinkin nosti halut kattoon ja oli pakko saada. Meillä mies vaan "kärsi" enemmän vauva-ajan väsymyksestä vaikka yleensä ei vauvan kanssa valvonutkaan.. Kahden viikon tauko on pisin aika ilman seksiä, sekin ensimmäisen synnytyksen jälkeen ja oli tuskaa kun halutti jo liki heti synnytyksen jälkeen. Synnytyksiin astikin kun on vietetty ihan normia elämää.
mä tahtoisin kans aktiivisemman seksielämän, mut ei taija ihan heti onnistua... lapsia on kaksi, joista vanhempi, pian 4v., on edelleen ja jatkuvasti mahdottoman huono nukkuja. joka ilta on samat rutiinit ja rytmit, iltapala, hammaspesut, sänkyynmeno ja iltasatu on aina samaan aikaan, mut niinpä tuo edelleen tuolla pyörii hereillä. ja siis on jo kasilta laitettu petiin. usein nukahtaa vasta yhdentoista maissa ihan oikeasti...
nuorempi on 3,5kk, nukkuu kyllä hyvin ja herää yölläkin vain kerran syömään, ja muutenkin "helppohoitoinen" vauva. mut tässä kun on päivän pyörinyt näiden mukuloiden kanssa, imettänyt sen seitsemänsataa kertaa, laittanut ruokaa, siivonnut, pessyt pyykit jne. jne., ei oikein jaksa enää syttyä illalla. mies kyllä ilmeisesti tahtoisi enemmänkin ja jaksaisikin vielä, mutta ei se juuri kyl sytytä sekään, että voi mennä koko päivä ilman että hän kertaakaan edes katsoo muhun päin, sanoo yhtään mitään mulle tai koskettaa - ja sit illalla, kun tahtois seksiä sillon klo 12, hän istuu sohvalle viereen ja kysyy että "ei sua haluttais tänään harrastella?" no kiitos vaan, mut ei.
mut lohdullista huomata etten ole ainut haluton. Tosin meillä tilanne on mennyt tähän jo heti alkumetreillä... siis siitä lähtien kun yhdyntöjä alettiin harrastaa n. 10 vuotta sitten. Mies haluais, mä en. Vuosien saatossa tilanne on vaan pahentunut. Säälistä annan pari kertaa kuussa, mut harvoin nautin siitä ite. Alotetta en tee koskaan. Nyt lapsia kolme ja oma alapää on siinä määrin "venahtanut" että itestä seksi tuntuu samalta kun mies heiluttais patonkia messuhallissa.
Itsetyydytystä harrastin joskus aikasemmin, mutta nyt halu siihenkin on mennyt. Mulle kelpais seksitön elämä vallan mainiosti! Mut miehen takia haluaisin haluta. Vaan minkä sitä tilanteelle voi? Seksiterapiat on käyty ja aina sama (paska) lopputulos. Yhdessä terapiassa oikeen sanottiin, että seksi on se kantava voima, josta pystyy ammentaan jaksamista lapsiperheen arkeen. -Hei, mulle se on se viimenen niitti, mikä lopullisesti vie kaiken jaksamisen ja viimesenkin mielihyvän. Elämä on laiffia. Niin sitä teininä luuli, että seksiä vois harrastaa vaiks viis kertaa päivässä. Totuus on tarua ihmeellisempää.
Vauva on nyt 4kk vanha. Ei vois vähempää kiinnostaa... Ällöttää jo miehen katse, kun koettaa katsella ja hymyillä, että eikö sais ??? YÖK! kERJÄÄ niin kuin koira. Ei oikein haltsaa iskemistä eikä esileikkejä, kerta kaikkiaan mielummin olen ilman kuin koetan keksiä hillittömiä seksifantasioita, kun ukko hieroo käsivartta. (Joo, siis ei tajua kiihottamisesta mitään.) Toivoisin, etten ois niin vaativa, vaan tyytyisin kiltisti ottamaan housut pois ja muutaman kerran voihkaisemaan, että mies sais lauettua ja molemmat ois tyytyväisiä. Kyllä se mulle aina kertoo, mitä netissä sanotaan aiheesta "miksi nainen ei halua" Joskus olen kai koettanut kysyä, et eikö siellä puhuta mitään mistään esileikeistä ja kiihottamisesta, mutta ei se ole miksikään muuttunut. Ahdistaa jo välillä niin prklsti.
enkä syty siitä pätkääkään. Enkä ees ite tiedä, mikä sais mut enää syttymään. Ja sit kun mies sen huomaa, hän vain kysyy että miltä tää tuntuu ja miltä tämä tuntuu jne. Voi paska! En sit kehtaa loukata toista (kun kerran yrittää mua miellyttää) sanomalla että ei tunnu missään/ tuntuu typerältä ja älä nyt tollaseen nysväämiseen aikaas haaskaa, vaan koitetaan päästä siihen lopputulokseen (=miehen mahd. nopeaan laukeamiseen) että mä pääsen pesulle ja nukkumaan. Sit tulee valehdeltua että tuntuu ihan hyvältä. Jos kehtaan, pyydän miestä käyttään kortsua ettei tuu turhaa sotkua.
Mutta seksi on hanurista ja jos siitä pahasta pääsis eroon, olis tää elämä niin paljon helpompaa!
#26
Kerran viikossa on nykyisin, mut on ollut puolen vuoden ja pisin muistaakseni vuoden tauko kun seksi loppui raskauden aikana ja seuraavalla kerralla vauva oli jo 7kk. Oltu 12v yhes ja ihan hyvin menee, oli seksii tai ei kunhan kumpikaan ei sen puutteestä kärsi.
niin harrastatteko itsetyydytystä koskaan vai onko halut siltäkin osin loppuneet?
seksielämästäsi miehellesi. Kiihottumisesi ei ole ainoastaan miehesi vastuulla.
Vauva on nyt 4kk vanha. Ei vois vähempää kiinnostaa... Ällöttää jo miehen katse, kun koettaa katsella ja hymyillä, että eikö sais ??? YÖK! kERJÄÄ niin kuin koira. Ei oikein haltsaa iskemistä eikä esileikkejä, kerta kaikkiaan mielummin olen ilman kuin koetan keksiä hillittömiä seksifantasioita, kun ukko hieroo käsivartta. (Joo, siis ei tajua kiihottamisesta mitään.) Toivoisin, etten ois niin vaativa, vaan tyytyisin kiltisti ottamaan housut pois ja muutaman kerran voihkaisemaan, että mies sais lauettua ja molemmat ois tyytyväisiä. Kyllä se mulle aina kertoo, mitä netissä sanotaan aiheesta "miksi nainen ei halua" Joskus olen kai koettanut kysyä, et eikö siellä puhuta mitään mistään esileikeistä ja kiihottamisesta, mutta ei se ole miksikään muuttunut. Ahdistaa jo välillä niin prklsti.
on haluton olo enkä enää siksi ole aloitetta tehnyt. Eilenkin mies alkoi taas ehdotella ja kuten ennenkin niin aloin miettimään..hmm miks ei? Oli aivan ihanaa! Mieheni sanoi olevansa hyvin tyytyväinen seksielämäämme. niin olen minäkin. voisin olla pidempäänkin ilman mutta onhan se niin ihanaa ettei ilman voi olla. meillä 3v ja 3kk lapset.
ekan lapsen jälkeen halutti kuten aikaisemminkin mutta tämän toisen jälkeen ei ole haluttanut. johtuu varmaankin hormooneista.
Se on kyllä ikävää että monelle naiselle on tullut lukkoja tässä asiassa tai mikä pahempaa eivät ole koskaan nauttineetkaan.
Nuoret pojat saa puhua ja harrastaa itsetyydytyksestä miten pajon vaan mutta tytöille jotenkin iljettävää ja hävettävää. miten tämmöisessä voi sitten nainen vanhempanakaan nauttia jos ei tiedä edes itse mikä on kivaa tai ole nähnytkään omia elimiään?
uudelleen, kun mies keksi ns. yöseksin. Eli kun nukun, niin alkoi silitellä mua pikkuhiljaa kosketellen varovaisesti. Yleensä heräsin jumalattoman kiihottuneena pikkuhiljaa ja ne sekstailut on olleet aivan loistavia. Tosi kiihkeää ja estotonta.
Kyllä toisinaan itsetyydytän, mutta suurimmaksi osaksi nekin halut on menneet. Ennen kun aloin saada "oikeaa seksiä" tuli itsetyydytettyä tosi usein, lähes päivittäin. Nyt harvoin. Mut jos saisin valita itsetyydytyksen ja seksin väliltä, valitsisin ehdottomasti itsetyydytyksen.
Haluisin kyl nauttia seksistä, kun täällä tuntuu olevan niitäkin jotka siitä sit nauttii. Tässä on vaan vuosien varrella mennyt usko siihen, että seksi vois koskaan tuntua (naisesta) hyvältä. :( Ite en oo sitä ihmettä viel päässy todistamaan. Muuten parisuhde on kunnossa, pystytään puhumaan kaikesta, mies auttaa lastenhoidossa ja kotityötkin jaetaan jne. Seksi on se ainainen murheen aiheuttaja. Ja siitä ei enää oikeen jaksais puhua, kun ne keskustelut on käyty 100 miljoonaa kertaa ennenkin. Eikä kumpikaan löydä mitään uutta ratkasua tai toteuttamiskelposta ideaa, millä tilannetta sais lievitettyä. Oon joskus jopa antanut miehelleni luvan käydä vieraissa, että mun ei tarvis murehtia hänen "saamattomuuttaan", mutta siihen mies sanoi heti kättelyssä jyrkän ein. Ja tunnen kyl hänet sen verran hyvin, että tiedän ettei ole vieraisiin lähtenyt myöhemminkään.
Tää meidän tilanne on umpikuja, josta ei oo ulospääsyä. Hanurista!
#26
mut lohdullista huomata etten ole ainut haluton. Tosin meillä tilanne on mennyt tähän jo heti alkumetreillä... siis siitä lähtien kun yhdyntöjä alettiin harrastaa n. 10 vuotta sitten. Mies haluais, mä en. Vuosien saatossa tilanne on vaan pahentunut. Säälistä annan pari kertaa kuussa, mut harvoin nautin siitä ite. Alotetta en tee koskaan. Nyt lapsia kolme ja oma alapää on siinä määrin "venahtanut" että itestä seksi tuntuu samalta kun mies heiluttais patonkia messuhallissa. Itsetyydytystä harrastin joskus aikasemmin, mutta nyt halu siihenkin on mennyt. Mulle kelpais seksitön elämä vallan mainiosti! Mut miehen takia haluaisin haluta. Vaan minkä sitä tilanteelle voi? Seksiterapiat on käyty ja aina sama (paska) lopputulos. Yhdessä terapiassa oikeen sanottiin, että seksi on se kantava voima, josta pystyy ammentaan jaksamista lapsiperheen arkeen. -Hei, mulle se on se viimenen niitti, mikä lopullisesti vie kaiken jaksamisen ja viimesenkin mielihyvän. Elämä on laiffia. Niin sitä teininä luuli, että seksiä vois harrastaa vaiks viis kertaa päivässä. Totuus on tarua ihmeellisempä
...eli sen jälkeen kun vauva syntyi. Ei kertakaikkiaan tee yhtään mieli. Ja jos joskus olen onnistunut saamaan jonkun himon hippusen, ei hommasta tule mitään koska olen niin kuiva! Ennen lapsia jopa ajattelin olevani liiankin märkä ja kiihotuin aivan valtavasti ja halusin seksiä suunnilleen koko ajan.
Syytän imetystä eli hormoneja.
Sterssiä tästäkin (huono äiti, huono vaimo, mitävielähuonoa?!)
joka ei olis seksistä nauttinut edes suhteen alkuvaiheessa. Siis siinä ihastumis-rakastumisvaiheessa. Yhden ystävän tiedän, jolla on niin paha vulvodynia, ettei pystynyt ollenkaan yhdyntään. Nyt hän on eronnut ja elelee sinkkuna, ymmärrettävästikin. Mut eipä tästä asiasta kellekään tutulle voi puhua, on niin arka aihe, eikä ymmärrystä/saman kokeneita taida löytyä. Ja kuten jo sanoin, seksiterapiat on käyty ja tuloksettomiksi havaittu. Tääl AV:lla sit tulee avauduttua joskus, saanpahan purkaa murhettani edes johonkin virtuaalitodellisuuteen.
#edelleen se 26