Pahinta jätetyksi tulemisessa?

ei saanut koskaan vastausta mieltä kaiveleviin kysymyksiin. Mies oli pähkinyt asiaa vuosia ja sitten vaan ilmoitti lähtevänsä toisen matkaan. Koskaan ei suostunut puhumaan mitään aiheesta. Omaisuuskin jaettiin lakimiesten välityksellä.



Se tuntuu kaivelevan vieläkin kun ei ymmärrä mikä meni pieleen ja mitä "teki väärin" kun ei ymmärtänyt aikanaan koko tilannetta.

olisikaan

ja, että mies ei puhunut AJOISSA! vaan oli kans miettinyt itsekseen. Tottakai jos olisin saanut "palautetta" seksielämästä tai muusta olisin tehnyt kaikkeni sen eteen...nyt olen kuin uusi ihminen kun ollaan saatu jotain puhutuksi (vaikka mies edelleen haluaa erota) ja toivon vaan sydämestäni, että joskus olemme vielä yhdessä...

jonka mies kertoi sivusuhteestaan ja haluavansa avioeron. Nainen on AINA hehkuttanut miestään, kuinka onnellisia ovat ja kuinka täydellinen mies on. On ollut niin vilpitön, että kaikki ovat oikeasti "kadehtineet" heidän perhettään ja suhdettaan. Ollaan porukalla jopa monasti vitsailtu, että "ällöttävän onnellisia". Mahtaa olla ihan triplanöyryytys tälle naiselle miehen sivusuhde... Tuntee varmaan itsensä supertyhmäksi.

Pahinta on itkeä suruaan yksin. Moni kyllä kuuntelee, tukee ja ymmärtää, mutta se olkapää, johon luotti ja tottui itkunsa itkemään onkin poissa. Muut olisivat vain korvikkeita.

jonka mies kertoi sivusuhteestaan ja haluavansa avioeron. Nainen on AINA hehkuttanut miestään, kuinka onnellisia ovat ja kuinka täydellinen mies on. On ollut niin vilpitön, että kaikki ovat oikeasti "kadehtineet" heidän perhettään ja suhdettaan. Ollaan porukalla jopa monasti vitsailtu, että "ällöttävän onnellisia". Mahtaa olla ihan triplanöyryytys tälle naiselle miehen sivusuhde... Tuntee varmaan itsensä supertyhmäksi.



Tuskin tuo nainen itseään supertyhmäksi tuntee. Heikkoa empatiaa sinulta. Jos nainen todella noin on kokenut ja mieheensä luottanut, niin tyhmänä itsensä pitäminen olisi varmasti miellyttävämpää kuin elää sen tuskallisten tunteidensa kanssa.



Onko sut joskus jätetty?

se lisää sitä tuskaa kun on kuvitellut, että kaikki hyvin ja kertonut siitä kaikille. Toki siinä on muitakin tunteita mukana, mutta silti uskon, että on helpompaa jos jo valmiiksi kusipää mies jättää kuin että se ainoa oikea jättää...



Jos miehelläni olisi sivusuhde, niin todennäköisesti yksi ajatus joka mulle tulisi olisi se, että "kuinka moni tietää ja moniko on tiennyt ennen mua". Olen sen verran kulissityppi.

ja erityisesti teininä se oli musertavaa. Silloin etsi vielä itseään ja itsetunto koki pahan kolauksen siitä ettei kelvannutkaan toiselle. Pahinta oli se, että minut hylättiin niin ettei poikaystävä kyennyt sanomaan sitä minulle kasvotusten vaan jouduin sen vain itse toteamaan että näin on käynyt. Hylätyksi tulemisen jälkeen tulee tunne "kelpaanko minä enää kenellekään". Itsenäistymässä olevalle nuorelle joka hylätään ei missään nimessä pidä mennä sanomaan että "kyllä niitä uusia poikaystäviä tulee". Siinä vaiheessa pitäisi vain olla tukena ja kuunnella eikä saisi vähätellä sitä nuoren kokemaa tuskaa.

Oikeasti, kun itse tyhmyttään uskoo kaiken olevan hyvin tai edes siedettävästi ja tulee yllättäen jätetyksi, kyllä se päällimmäinen tunne heti vihaisuuden jälkeen on ikävä tunne omasta riittämättömyydestä, joka kestää hetken aikaa, ennenkuin vihaisuus voittaa taas ;-)... Ja tästä oikeasti on kokemusta. Jätetty ensimmäisen lapsen ollessa n. 1v ja toisen kerran ennen toisen syntymää ja molemmilla kerroilla saman idiootin toimesta.

t. nimim. terkkuja tutuille

se että on ihan yksin maailmassa, ei kenellekään tärkeä. No tietysti on, mutta siis ainutlaatuinen naisena jollekin. Ei riittänyt. jotain tärkeää puuttuu. Mutta mitä.

mutta uskoisin, että tuo nöyryytys-tunne on ihan turhaa. Lähiympäristöstäni ainakin olen havainnut SUURTA SYMPATIAA jätettyä kohtaan.

Kaikki toki antavat sympatiat jätetylle. Viisaat ymmärtävät myös jättäjää. Nöyryytys on sen jätetyn oma kokemus. Ja sen ymmärtäminen tunnetasolla ilman jätetyksi tulemista voi ymmärrettävästi olla vaikeaa.

mä luotan ihmisiin ja niiden puheisiin ihan sinisilmäisesti ja tuossa tapauksessa sillä lyötiin mua vasten kasvoja täysillä.



luotan kyllä edelleen ihmisiin ja miehiin mutta tuon yhden yksilön sanat ja teot teki kyllä pienoisen särön tähän mun uskoon ihmisten rehellisyydestä. Ja se taas johtaa siihen, että soimaan itseäni että miten tyhmä voi olla kun vaan jaksaa uskoa toisen puheita vaikka kerta toisensa jälkeen on kokemus osoittanut tuon luottamuksen turhaksi.

Olen kyllä eronnut tuosta jättäjästä mutta silti painin saman luottamusasian kanssa, koska nyt käsitellään lasten asioita. Mun pitää luottaa lapseni-kalleimman aarteeni- tuollaisen henkilön käsiin johon en luota.

ei riitä. Joku muu on "parempi" mukamas. Yksinäisyys, hylätyksi tuleminen.

Jättämisellä lyödään itsetunto pohjamutiin. Ja itsesyytöksiä seuraa jätetyksi tulemisesta, joihin onneksi auttaa melko hyvin se, että tilanne keskustellaan huolella auki.



Mutta silti itsesyytöksen häivää jää jäljelle. Onneksi nuo helpottuvat ajan kanssa.

Se ettei meitä enää ole. Se ettei rakkauttani enää haluta, se ei ole minkään arvoista. Se etten minä ole enää minkään arvoinen, en merkitsekään mitään sille toiselle. Se että menettää toisen elämästään lopullisesti, kokonaan. Sen kaikista tärkeimmän ihmisen. Sen tiedostaminen että päivä päivältä erkaannutaan, et tiedäkään miotä hän tekee viikonloppuna, kuukauden päästä et tiedä yhtään mitä hänelle kuuluu ja kolmen kuukuden jälkeen etkä ehkä ikinä enää tiedä onko hän edees elossa vai ei, vaikka itse kaipaisit häntä vuosia. Kukaan ei enää välitä siitä mitä mulle kuuluu, kukaan ei kysy miten töissä meni, ei ketään jonka kanssa suunnitella tulevaisuutta, reissata, nauraa, tapella, itkeä, käydä kävelyllä, juoda kännit, katsoa leffaa ja mutustaa popcornia. Yksinäisyys, hylätyksi tuleminen. Se että kaikkki on murskana, kaikki täytyy aloittaa alusta, yksin. Se että vaikka sattuu niin kaikki täytyy jaksaa yksin, vaikka tuntuu että musertuu. Se että täytyy luovuttaa, tehdä itselleen todeksi ja niellä ettei ole toiselle enää mitään ja se kaikki on lopullisesti poissa ja yrittää sitten tässä tilassa käyttää auto huollossa ja laatia raporttia töihin ja täyttää veroilmoitusta vaikka mieli tekisi vain kuolla.

Yksinäisyys, johon ei ehtinyt ja osannut valmistautua. Yhteisen maailman katoaminen.

jonka mies kertoi sivusuhteestaan ja haluavansa avioeron. Nainen on AINA hehkuttanut miestään, kuinka onnellisia ovat ja kuinka täydellinen mies on. On ollut niin vilpitön, että kaikki ovat oikeasti "kadehtineet" heidän perhettään ja suhdettaan. Ollaan porukalla jopa monasti vitsailtu, että "ällöttävän onnellisia". Mahtaa olla ihan triplanöyryytys tälle naiselle miehen sivusuhde... Tuntee varmaan itsensä supertyhmäksi.

Vahingonilo on sitä aidointa iloa... :(

Muiden ihmisten ilakointi etta hah hah ei se niin hyvin ollut teillakaan...

Ja toiseksi se tunne etta joku on parempi.

jos itse haluaa vielä jatkaa toisen kanssa toinen ei. Siis sellainen jättäminen, joka tulee jotenkin puskasta, ei käydä yhdessä läpi mitään ongelmia tai kaikki onkin toisen mielestä ok ja toinen ottaa ja lähtee tai siihen liittyy yhtäkkiä joku kolmas osapuoli. Nämä sitoutumiskammoiset tyypit ovat mun mielestä pahimpia jättäjiä, leikkivät toisten tunteilla...