Lue keskustelun säännöt.
Miksi naiset kokee niin suurta tarvetta olla kauniita?
24.07.2009 |
Ja ei siinä mitään jos tahtoo itseään meikkailla joka päivä, stailata vaatteitaan ja muuta, mutta miksi se on niin tärkeää, että ulkopuolisetkin kiinnittää huomiota? Jotenkin jännää.
Tuli tuosta vauvan äidit ei huolehdi itsestään jutusta mieleen... että miksi se on joku juttu?
Tietysti hygieniaa ei voi eikä kannata unohtaa, mutta muuten?
Kommentit (38)
sitten täysin yhdentekevää, miltä esimerkiksi miehenne näyttävät? Kyllähän kauneudella/komeudella saa ihailua ja arvostusta. Ja miehiä. Luulen,että vaikka olisi miten ystävällinen ja sydämellinen, niin jos näyttää ladon seinältä, niin joutuu tyytymään vähempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että opin kantapään kautta kuinka tärkeää muille ihmisille on naisen ulkonäkö. Laihduttuani olin suorastaan järkyttynyt siitä miten yhtäkkiä olin kaikkien miesten mielestä niin mielettömän hyvä tyyppi. Tuli jotenkin "halpa" olo kun tiesin itse etten ollut muuttunut ihmisenä mihinkään.
Vastaan siis että minulle kauneudenhoito on välttämätön pakko koska koen että sitä vaaditaan minulta epäsuorasti. Meikkaan, kiharran hiuksia jne. muiden ihmisten takia, en itseni.
Itseni takia pikemminkin otan välillä oikein ilon irti rumuudestani. Menen tahallani kauppaan meikittä, tukka hapsottavana ja ensimmäisissä käteen osuneissa vaatteenrytkyissä ja saan jotain synkkää tyydytystä siitä ettei kukaan voi mua estääkään vaikka en takuulla miellytä kenenkään silmää.
Surullisinta tässä asiassa on se, että olitpa sitten itseäsi puunaava äiti tai se mamma, joka ei ukonäköönsä niin paljon kiinnitä huomiota, niin ne on AI-NA myös naisia, joiden taholta tätä mulkoilua ja toisten kritisointia kuulee. Enpä ainakaan itse ole koskaan kuullut, että miehet kauhistelisivat, miten joku äiti on kauheassa meikkikerroksessa tai ilman meikkiä tms... Mistä se johtuu, että meillä naisilla ei ole yleisesti ottaen lainkaan sellaista solidaarisuutta keskenämme, mitä miehillä tuntuu olevan luonnostaan. Jos vähän sivuan aihetta vielä, niin tämä näkyy räikeästi myös työpaikoilla rekrytointien yhteydessä. Miehillä on aina mielessä entisiä opiskelukavereita, armeijakavereita, joukkuekavereita jne., joita suosittelevat avoimiksi tuleville työpositioille. Naisilta en ole koskaan kuullut, että joku olisi sanonut "Hei, mutta mä tunnen yhden Maijan, joka olis just hyvä tuohon hommaan!" Miksi meille naisille on niin vaikeaa olla reiluja toisiamme kohtaan ?
Haluan kodin olevan kaunis, tykkään asua alueella, josta on kauniit näköalat, tykkään pukea lapset nätisti ja pidän itsestäni myös huolta samasta syystä. Muiden mielipiteet ei juurikaan tähän vaikuta. Tykkään vain kauniista asioista, tykkään katsella kauneutta ympärilläni. Kiva, että on joku muukin tälläinen, joidenkin mielestä olen ihan outo!
p.s. Kauniit kukkaistutukset saa minutkin heti tosi hyvälle mielelle. : )
...ulkopuolisten jotenkin "pitää" noteerata tämä ns. laittautuminen ? Itse meikkaan ja puen kauniisti ihan siitä syystä, että itselleni tulee tästä hyvä mieli ja itsevarmempi olo. Pidän visuaalisesta "kauneudesta" ihan kaikessa; sisustus, piha jne... Tulen hyvälle mielelle, kun kävelen kaupungintalon ohitse ja siinä on pihalla kauniit kukkaistutukset. Meikkaaminen arkena tarkoittaa minulle hillittyä korostamista, eikä mitään sentin paksuista pakkelikerrosta ja kaunis pukeutuminen sitä, että asussa värit ja tyylit eivät riitele keskenään. Laittautuminen tuo yksinkertaisesti hyvän mielen - sitä ei tuntemattomien tarvitse millään tavalla noteerata, mutta itse kyllä myös mielelläni katselen kauniisti pukeutuneita ihmisiä kaupungilla - kun vaatteet ja värit istuvat henkilön tyyliin =)
en koekaan mitään tarvetta, enkä puhu itsestäni. Vaan pohdiskelen yleistä ilmapiiriä. Laajempaa ajatteluilmastoa. Äitiyden ja naiseuden myyttejä. Sellaisia isoja huttuja ja juttuja. =)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko ainakin osa tarpeestamme kiinnittää huomiota ulkonäköön, olla ihan sisäänrakennettua? Peräisin ajoilta, kun tarkoitus oli napata se alfauros itselleen...
Kuitenkin niin monelle naiselle estetiikka, meikit, korut ja kauniit vaatteet ovat tärkeitä, että haluaisin ajatella sen olevan osa naiseutta, eikä mikään halveksittava piirre.
Se onkin sitten taitolaji pitää jalat maassa tiukojen ulkonäköihanteiden ja muotivirtausten mukana. Kypsän naisen kauneusihanne kuitenkin lähtee syvemmältä kuin pintailmiöistä ja muuttuu iän ja elämäntilanteiden mukana. Silti esim. oma äitini, joka on elänyt täysillä hyvin arkista ja vaatimatontakin perheenäidin elämää, nauttii todella paljon kauniista asusteista ja vaatteista (ei tosin ajele säärikarvojaan tyttären kehoituksista huolimatta...).
Miksi se on sitten tärkeää, että ulkopuoliset kiinnittää huomiota? Varmaan riippuu tyypistä. Minä itse kiinnitän paljon huomiota ihmisten ulkonäköön, vaatteisiin ja asusteisiin ja ihan luontevasti kommentoinkin niitä paljon (kehun kenkiä, asukokonaisuutta, uutta kampausta jne.). Itse en tietoisesti hae huomiota, mutta kyllähän se lämmittää, kun sitä saan. Joskus harmittaa, kun mies ei kehu, vaikka pukeudun ja laittaudun mielestäni näyttävästi. Toisaalta, olen tehnyt niin aina. Siksi minun kohdallani päteekin huonosti nämä "ala käyttämään ripsiväriä" -vinkit parisuhteen pelastamiseksi ;)
Voisiko ainakin osa tarpeestamme kiinnittää huomiota ulkonäköön, olla ihan sisäänrakennettua? Peräisin ajoilta, kun tarkoitus oli napata se alfauros itselleen...
Kuitenkin niin monelle naiselle estetiikka, meikit, korut ja kauniit vaatteet ovat tärkeitä, että haluaisin ajatella sen olevan osa naiseutta, eikä mikään halveksittava piirre.
Se onkin sitten taitolaji pitää jalat maassa tiukojen ulkonäköihanteiden ja muotivirtausten mukana. Kypsän naisen kauneusihanne kuitenkin lähtee syvemmältä kuin pintailmiöistä ja muuttuu iän ja elämäntilanteiden mukana. Silti esim. oma äitini, joka on elänyt täysillä hyvin arkista ja vaatimatontakin perheenäidin elämää, nauttii todella paljon kauniista asusteista ja vaatteista (ei tosin ajele säärikarvojaan tyttären kehoituksista huolimatta...).
Miksi se on sitten tärkeää, että ulkopuoliset kiinnittää huomiota? Varmaan riippuu tyypistä. Minä itse kiinnitän paljon huomiota ihmisten ulkonäköön, vaatteisiin ja asusteisiin ja ihan luontevasti kommentoinkin niitä paljon (kehun kenkiä, asukokonaisuutta, uutta kampausta jne.). Itse en tietoisesti hae huomiota, mutta kyllähän se lämmittää, kun sitä saan. Joskus harmittaa, kun mies ei kehu, vaikka pukeudun ja laittaudun mielestäni näyttävästi. Toisaalta, olen tehnyt niin aina. Siksi minun kohdallani päteekin huonosti nämä "ala käyttämään ripsiväriä" -vinkit parisuhteen pelastamiseksi ;)
Enkä oikein siihenkään, että se laittautuminen olisi jotain perinaisellista, pikemminkin opittua.
Tuohon affaurosjuttuun en usko siksi, että eläinmaailmassa se on kyllä aina uros jolla on todistelutarve, ne nyt panee vaikka sitä ladoseinää... kun siinä vain on reikä. ;D
Ja tuota naiseuden ja laittautumisen geneettistä yhteyttä en usko, koska olen taatusti 100% nainen, täydellisen hetero vieläpä, enkä ole koskaan ollut esteettisesti latautunut. Pikkutyttönä en välittänyt yhtään missä rytkyissä kuljin ja nykyisin laittaudun vain silloin, kun huvittaa... en koe siihen mitään halua. =)
Ja ehdottomasti kieltäydyn olemasta tämän takia vähemmän nainen kuin muutkaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta se ihana peruskomeus säilyy riippumatta kesäparrasta ja vanhoista verkkareista kotihousuina. Ei miehen tarvitse minun takiani laittautua. Toki töihin ja juhliin pitää mennä asianankuuluvissa vaatteissa. Näin kotona ja lähipuistossa voidaan olla ihan rennosti.
Onko teille sitten täysin yhdentekevää, miltä esimerkiksi miehenne näyttävät?
Mäkin pidän laittautumistani sekä puhtaasti omana ilonani että huomaavaisuutena muita kohtaan. Ensimmäinen pätee koko elämään, jälkimmäinen ilmenee esim. niin, etten tule toisen häihin farkuissa ja hiukset takussa, vaan olen oikeasti laittanut "sotamaalit" ja juhlavaatteet.
Ihmisten ilmoilla mulla on itsevarmempi olo, kun tiedän olevani viehättävän näköinen ja tyylikäs. Mutta oman pääni sisällähän tämäkin asia on, eikä muut ihan hirveästi mun meikkailuistani tunnu välittävän. Paras flaksikin tunnetusti käy silloin kun kaveri on raahannut sut puoliväkisin baariin suoraan marjametsältä. ;)
Toisaalta se kauneuskin on aika subjektiivinen asia. Minä tykkään leikitellä ulkonäölläni ja esim. lävistykset ja tatuoinnit on musta kiehtovia. :) Eikä mua haittaa, jos joku toinen ei meikkaa. Itsellenikin se oli pahimmassa vauvavaiheessa aika toisarvoinen asia.
Kyse onkin ehkä pohjimmiltaan tässä ap:n esille nostamassa asiassa suvaitsevaisuudesta ja valmiudesta ymmärtää toisia ja eläytyä toisen asemaan. Monilla naisilla (ihmisillä) tuntuu olevan todella tiukat käsitykset siitä, mikä on "sopivaa" ja miten "kuuluu" elää. Miksi, sitä en tiedä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitten täysin yhdentekevää, miltä esimerkiksi miehenne näyttävät? Kyllähän kauneudella/komeudella saa ihailua ja arvostusta. Ja miehiä. Luulen,että vaikka olisi miten ystävällinen ja sydämellinen, niin jos näyttää ladon seinältä, niin joutuu tyytymään vähempään.
mutta minulle riittää miehessäni oikein hyvin, että hän on käynyt suihkussa ja pessyt hampaansa.
että opin kantapään kautta kuinka tärkeää muille ihmisille on naisen ulkonäkö. Laihduttuani olin suorastaan järkyttynyt siitä miten yhtäkkiä olin kaikkien miesten mielestä niin mielettömän hyvä tyyppi. Tuli jotenkin "halpa" olo kun tiesin itse etten ollut muuttunut ihmisenä mihinkään. Vastaan siis että minulle kauneudenhoito on välttämätön pakko koska koen että sitä vaaditaan minulta epäsuorasti. Meikkaan, kiharran hiuksia jne. muiden ihmisten takia, en itseni. Itseni takia pikemminkin otan välillä oikein ilon irti rumuudestani. Menen tahallani kauppaan meikittä, tukka hapsottavana ja ensimmäisissä käteen osuneissa vaatteenrytkyissä ja saan jotain synkkää tyydytystä siitä ettei kukaan voi mua estääkään vaikka en takuulla miellytä kenenkään silmää.
Toinen hyvin samantyyppinen juttu on se, miten miehet kohtelevat NIIN eritavalla riippuen siitä, onko sulla blondit vai tummat hiukset. Itse olen ollut vaaleahiuksinen ja vuosi sitten värjäsin hiukset mustiksi. AIVAN USKOMATON muutos miesten katseissa ja tyylissä, millä tulevat juttelemaan. Välillä ihmetytti, että onko tosiaan 2000-luku, mitä eletään. Että ihan todella se vaaleahiuksinen nainen on se helppo ja tyhmä bimbo ja brunette samassa kropassa älykkö!!! Unbelievable!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja huoliteltu nainen on aina kauniimpi katsoa kuin huolittelematon. Ei tarvitse kamalaa pakkelikerrosta olla (miksi aina ajatellaan niin, että joko ei meikkiä tai sit kilo meikkiä????), mutta kuitenkin että on vähän nähnyt sen ulkonäkönsä eteen vaivaa. Pätee myös miehiin, ja lapsiin! Jos mä en ole laittanut itseäni yhtään, mulla on ihan hirveä olo, tosi nuutunut olo. On paljon parempi olla kun ulkonäkö on siisti.
että opin kantapään kautta kuinka tärkeää muille ihmisille on naisen ulkonäkö. Laihduttuani olin suorastaan järkyttynyt siitä miten yhtäkkiä olin kaikkien miesten mielestä niin mielettömän hyvä tyyppi. Tuli jotenkin "halpa" olo kun tiesin itse etten ollut muuttunut ihmisenä mihinkään. Vastaan siis että minulle kauneudenhoito on välttämätön pakko koska koen että sitä vaaditaan minulta epäsuorasti. Meikkaan, kiharran hiuksia jne. muiden ihmisten takia, en itseni. Itseni takia pikemminkin otan välillä oikein ilon irti rumuudestani. Menen tahallani kauppaan meikittä, tukka hapsottavana ja ensimmäisissä käteen osuneissa vaatteenrytkyissä ja saan jotain synkkää tyydytystä siitä ettei kukaan voi mua estääkään vaikka en takuulla miellytä kenenkään silmää.
Toinen hyvin samantyyppinen juttu on se, miten miehet kohtelevat NIIN eritavalla riippuen siitä, onko sulla blondit vai tummat hiukset. Itse olen ollut vaaleahiuksinen ja vuosi sitten värjäsin hiukset mustiksi. AIVAN USKOMATON muutos miesten katseissa ja tyylissä, millä tulevat juttelemaan. Välillä ihmetytti, että onko tosiaan 2000-luku, mitä eletään. Että ihan todella se vaaleahiuksinen nainen on se helppo ja tyhmä bimbo ja brunette samassa kropassa älykkö!!! Unbelievable!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hänellä on (edes vähän) meikkiä. Harva toivoo mieheltään kuitenkaan kajaalia "toisten huomioimiseksi". Tai laittaa lapsilleen ripsiväriä.
Voisiko ainakin osa tarpeestamme kiinnittää huomiota ulkonäköön, olla ihan sisäänrakennettua? Peräisin ajoilta, kun tarkoitus oli napata se alfauros itselleen... Kuitenkin niin monelle naiselle estetiikka, meikit, korut ja kauniit vaatteet ovat tärkeitä, että haluaisin ajatella sen olevan osa naiseutta, eikä mikään halveksittava piirre. Se onkin sitten taitolaji pitää jalat maassa tiukojen ulkonäköihanteiden ja muotivirtausten mukana. Kypsän naisen kauneusihanne kuitenkin lähtee syvemmältä kuin pintailmiöistä ja muuttuu iän ja elämäntilanteiden mukana. Silti esim. oma äitini, joka on elänyt täysillä hyvin arkista ja vaatimatontakin perheenäidin elämää, nauttii todella paljon kauniista asusteista ja vaatteista (ei tosin ajele säärikarvojaan tyttären kehoituksista huolimatta...). Miksi se on sitten tärkeää, että ulkopuoliset kiinnittää huomiota? Varmaan riippuu tyypistä. Minä itse kiinnitän paljon huomiota ihmisten ulkonäköön, vaatteisiin ja asusteisiin ja ihan luontevasti kommentoinkin niitä paljon (kehun kenkiä, asukokonaisuutta, uutta kampausta jne.). Itse en tietoisesti hae huomiota, mutta kyllähän se lämmittää, kun sitä saan. Joskus harmittaa, kun mies ei kehu, vaikka pukeudun ja laittaudun mielestäni näyttävästi. Toisaalta, olen tehnyt niin aina. Siksi minun kohdallani päteekin huonosti nämä "ala käyttämään ripsiväriä" -vinkit parisuhteen pelastamiseksi ;)
Enkä oikein siihenkään, että se laittautuminen olisi jotain perinaisellista, pikemminkin opittua. Tuohon affaurosjuttuun en usko siksi, että eläinmaailmassa se on kyllä aina uros jolla on todistelutarve, ne nyt panee vaikka sitä ladoseinää... kun siinä vain on reikä. ;D Ja tuota naiseuden ja laittautumisen geneettistä yhteyttä en usko, koska olen taatusti 100% nainen, täydellisen hetero vieläpä, enkä ole koskaan ollut esteettisesti latautunut. Pikkutyttönä en välittänyt yhtään missä rytkyissä kuljin ja nykyisin laittaudun vain silloin, kun huvittaa... en koe siihen mitään halua. =) Ja ehdottomasti kieltäydyn olemasta tämän takia vähemmän nainen kuin muutkaan. ap
Juu ei tuo teoria ihan vedenpitävä olekaan. Mutta jotenkin ajattelen, että meillä naisilla on luonnostaan suurempi alttius laittautua ja nähdä vaivaa ulkonäkömme eteen...Itse olen myös siinä mielessä perinteinen, että miehen kuuluu mielestäni olla vähän "rosoinen". En voisi elää miehen kanssa, joka hirveästi puunaa itseään, kuten nykyajan nuoret miehet näyttävät tekevän...
Uskon myös, että mies kiinnostuu enemmän "silmillään", kun taas naisella eivät parinvalinnassa ulkonäköseikat korostu niin voimakkaana.
Ulkonäkökriteerit ovat ehkä "luolamiesaikoina" olleet erilaisia, mutta tällöinkin alfauros on suvunjatkamisen takia saattanut valita naaraan, jolla on hedelmällisimmät lanteet ja terhakkaimmat tisut. Ehkä ulkonäköihanne on "nuori ja kaunis" juuri siksi, että tällainen naaras viestittää olemuksellaan: "Minua ei ole vielä pantu paksuksi".
nuoret kuin vanhat, isotissiset ja pienitissiset.
Tuskinpa luolamiesaikoina oli tällaista yksiavioisuutta.
Ensinnäkin miehen rosoisuus (vaatimuksena) on ihan puhtaasti tämän ajan ilmiö. Esim. 1700-luvulla miehet käytti meikkiä (puuteria, poskipunaa, huulipunaa) siinä missä naisetkin. Keskiajalla miesten sorjat sääret olivat seksiobjekti, joita esiteltiin naisille parhaassa mahdollisessa valossa. Antiikin Roomassa kunniallisen miehen tuli olla tuuheatukkainen, sängetön ja arveton, so. virheetön.
On vaikea sanoa, millainen oli naisihanne "luolamiesaikoina", mutta noin yleensä ottaen naisten leveät lanteet ovat olleet tosiaankin merkki hedelmällisyydestä, ja palvotut tissit ovat _maidosta pulleat äidin rinnat_. Lesket ovat olleet lapsentekoa arvostavissa yhteiskunnissa arvossaan juuri sen takia, että he ovat todistaneet hedelmällisyytensä. Eli heidät on pantu jo kertaalleen paksuksi, joten onnistunee jatkossakin!
Se on kuitenkin aika selvää, että naisten ulkonäkökriteerit miehiä kohtaan vaihtelevat enemmän kuin miesten naisia kohtaan. Katsoo vaikka sitä eilistä julkkimiesketjua, niin siellä oli aika paljon variaatiota miehissä, joita naiset pitivät komeina.
Juu ei tuo teoria ihan vedenpitävä olekaan. Mutta jotenkin ajattelen, että meillä naisilla on luonnostaan suurempi alttius laittautua ja nähdä vaivaa ulkonäkömme eteen...Itse olen myös siinä mielessä perinteinen, että miehen kuuluu mielestäni olla vähän "rosoinen". En voisi elää miehen kanssa, joka hirveästi puunaa itseään, kuten nykyajan nuoret miehet näyttävät tekevän...Uskon myös, että mies kiinnostuu enemmän "silmillään", kun taas naisella eivät parinvalinnassa ulkonäköseikat korostu niin voimakkaana.
Ulkonäkökriteerit ovat ehkä "luolamiesaikoina" olleet erilaisia, mutta tällöinkin alfauros on suvunjatkamisen takia saattanut valita naaraan, jolla on hedelmällisimmät lanteet ja terhakkaimmat tisut. Ehkä ulkonäköihanne on "nuori ja kaunis" juuri siksi, että tällainen naaras viestittää olemuksellaan: "Minua ei ole vielä pantu paksuksi".
Surullisinta tässä asiassa on se, että olitpa sitten itseäsi puunaava äiti tai se mamma, joka ei ukonäköönsä niin paljon kiinnitä huomiota, niin ne on AI-NA myös naisia, joiden taholta tätä mulkoilua ja toisten kritisointia kuulee.
Enpä ainakaan itse ole koskaan kuullut, että miehet kauhistelisivat, miten joku äiti on kauheassa meikkikerroksessa tai ilman meikkiä tms...
Mistä se johtuu, että meillä naisilla ei ole yleisesti ottaen lainkaan sellaista solidaarisuutta keskenämme, mitä miehillä tuntuu olevan luonnostaan. Jos vähän sivuan aihetta vielä, niin tämä näkyy räikeästi myös työpaikoilla rekrytointien yhteydessä. Miehillä on aina mielessä entisiä opiskelukavereita, armeijakavereita, joukkuekavereita jne., joita suosittelevat avoimiksi tuleville työpositioille. Naisilta en ole koskaan kuullut, että joku olisi sanonut "Hei, mutta mä tunnen yhden Maijan, joka olis just hyvä tuohon hommaan!" Miksi meille naisille on niin vaikeaa olla reiluja toisiamme kohtaan ?