Kekseliäät kodinhengettäret:
keksikää, mitä kotoa löytyviä pieniä esineitä voisi hyödyntää käden hienomotoriikan kuntouttamisessa.
Ideana olisi, että purkkiin laitettaisiin pieniä esineitä, ja ne olisi noukittava purkista pois/ purkkiin.
Mitä sellaista kotoa voi löytyä, mitä voisi hyödyntää tässä? Tuli mieleen sokeripalat tai napit, onko muuta?
Kommentit (4)
viisivuotiaalle en antaisi tulitikkuja enkä mitään tablettejakaan. Miten olisi pelinappulat, nopat tai vaikka palapelin palat? Meillä ajelehtii niitä sellaisia nastanmuotoisia erivärisiä muovijuttuja, joita tökätään eri kuvioihin sellaiseen valkoiseen reikälevyyn. niitä voisi puotella purkkeihin. jos haluat saada tehtävään lisää järkeä, niin ota sellainen lokerikko mitä myydään rautakaupoissa ja vaikka sisustusliikkeissä pikkutavaran lajitteluun ja laita erilaisia tavaroita lokeroitavaksi. Ajattelua ja näppäryyttä molempia tulee harjoitelluksi. Nappeja varsinkin voisi lajitella värien ja kokojen mukaan.
esim. kengän nauhaan, jossa nauhan pää on jämäkkä pujotteluun, solmu toiseen päähän.
Olen leikannut mehupillejä, joita voi pujottaa muovinauhaan tms. Makaronejakin voi pujottaa.
Nastoja voi työntää esim. styroksiin, on mieluisyta puuhaa lapsille.Nastoista saa kiemuroita ja kuvioita, rivejä, raitoja jne. Myös eri värisiä nastoja on saatavana.
Ilmoitustaulujen (korkkia) karttaneulat on haluttua "pistelyä" jolla voidaan kiinnittää
kuvia tauluun. Karttaneulalla voi myös pistellä ääriviivoja pitkin kuvia irti askarrellessa. Karttaneulalla pistellessä tulee kynäote, samoin kuin nupillisessa palapelin palasessa.
Pullojen korkkien kiertäminen auki ja kiinni, tyhjät puhtaat meikkipurkit kansineen Ok.
Pahvilaatikkoon reikä, johon lapsi voi työntää tehtyjä, reiästä mahtuvia kortteja, pulloon helmiä...mielikuvitus saa vallan kun alkaa ajattelemaan mitä kaikkea...
Käden hienomotoriikan tukemiseen auttaa esim. nappien kiinni laittaminen ja avaaminen. Miehen kauluspaidassa on pitkä nappirivi. Paidan voi asettaa lattiallekin, mutta näytä ensin lapselle kuinka nappi otetaan pois reiästä ja laitetaan takaisin. Voi ensin vaikka avata kaikki alas asti ja sitten kaikki napit kiinni. Vetoketjut, jos hakasia löytyy esim. vaatteista. Onhan näitä kun katsoo ympärilleen...
Erikokoisia palleroita niistä
Kokonainen pippuri, tosin on myös aika pieni.