Perheen sisäisestä adoptiosta ja sen ongelmista...

kuin että meillä bio isa on tehnyt kaiken aivan mahdottomaksi. Tilanteemme on se, että minulla on kuitenkin se tilanne, että tuon ns. bio isän kanssa on kaksi lasta vuoden ikäerolla. Lasten bioisä lähti kun odoti toista, ja toinen lapsistakin oli vasta 6kk vanha. Bio isä ei ole tavannut tämän jälkeen lapsiaan, eikä ole tunnustanut toisesta isyyttä.



Menimme nykyisen mieheni kanssa naimisiin jo vuonna 2004, meillä kolme yhtistä lasta. Nykyinen mieheni olisi ollut valmis adobtoimaan kaksi lastani, mutta bioisä teki siitä sellaisen ruljanssin että toistaiseksi olemme jättäneet asian sikseen, kun eka reilu vuoden asiasta taistelimme ja juoksimme paikasta toiseen.



Bioisä teki samoin, kun sinun lapsesi iäs, eli kiinostui lapsitaan vasta kun kuuli että olemme naimisissa. Halusi isyyden selvityksen jne, ja saikin kun oli valmis maksamaan:( Mutta siis oma kokemus on huono, ja en lähtisi ruljanssiin jos toinen osapiuoli kerran rupeaa hankalaksi. Toivottavasti teillä tulee olemaan hieman helpompi tapaus.

On silti biologinen isä ja lapsellesi oleellinen henkilö.

Ehkä hän mokaa sen ja hylkää lapsensa uudestaan , mutta ainakin syyllinen on silloin selvä myös lapselle. Jos te miehenne kanssa alatte estää bioisää saamasta isyyttä ja tapaamasta lasta, se kaatuu teidän niskaan sitten kun lapsi alkaa miettiä asiaa.

mutta luulisin, että jos bioisä ehtii tunnustaa lapsen ennen adoptointia (tai adoptio-oikeuden saantia), ei ilman hänen lupaansa perheenne sisäinen adoptio voi toteutua. Ainakaan lähtökohtaisesti.



Kiusanteoltahan tuo kuulostaa. Toivottavasti joku näitä kiemuroita paremmin tunteva osaa kertoa millaisia vaikutuksia sillä on, ettei ole pitänyt mitään yhteyttä.



Kiinnostaa itseänikin siinä mielessä, että oman kouluikääisen lapseni isyyttä ei ole vahvistettu, ja joskus tulee mieleen mitähän sitten jos hän joskus syystä tai toisesta keksii ruveta "isäksi". Hän kun ei aikoinaan ollut ihan sitä parasta isätyyppiä mm. päihteidenkäytön ja rikollisuuden suhteen...

Jos tekee lapsen huumehöyryiselle rikolliselle, joutuu kestämään lapsen takia sitten kaikenlaista.

Joo tuo olikin juuri se kommentti, minkä halusin kuulla. Lämpimät kiitokset siitä sinulle!!! Tämä toki auttaa kovasti ap:ta heidän perheensä tilanteessa.



En ala sen tarkemmin selittämään, mutta jotkut asiat selviävät toisinaan ns. liian myöhään. Ehkä olisin pitänyt lapsen myös siinä tapauksessa, että olisin ollut tietoinen isukin kuvioista ennen abortin aikarajaa, mene ja tiedä.



t. vitonen

naimisiin ollaan joka tapauksessa menossa parin kuukauden päästä. Ja olen varma, että siitä hetkestä bio-isä tekee kaikkensa tavatakseen lapsensa. Isyyttähän ei kai kaiketi voi tunnustaa ilman, että tulee paikan päälle tunnustamaan? Se hieman hidastaa asiaa, sillä isä asuu kuitenkin lähes toisella puolella maapalloa.



Tiedän varmaksi, ettei ikinä luovuttaisi lastaan toiselle, sama se olisiko itse lapsestaan kiinnostunut. Mutta koska on lapsen isä, olematta lapsen elämässä millään tapaa (en ole kuitenkaan tietenkään lapselta isäänsä salaillut, tietää isänsä kuvien perusteella jne), ei silti ikinä sallisi jonkun toisen miehen olevan lapsensa "isä". Vaikkakin toinen on ollut vuosia meidän elämässä, hoitanut syntymäpäivä- sekä joululahjat ym. isommat ja pienemmät asiat...



Ei sillä, että adoptoinnilla sen suurempaa merkitystä olisi, mutta olisi kiva, kun lapsella olisi joku "isä", joku sukulainen, josta tietää ja luottaa, että jos minulle jotain käy, niin lapsella on joku lähellä ja turvana.

Ja mitenkäs tämä sinun tarinasi auttaa ap:ta?

koska lasta ei ole tunnustettu ei sitä enää lapsen isä voi tehdä ilman suostumustasi, käyppäs lukemassa lakia tämän suhteen. biologisella isällä ei ole pojan suhteen mitään oikeuksia, jos ette ole tunnustusta tehneet.Et vain missään vaiheessa myönnä tietäväsi lapsen isää.



Minusta ihanaa, että uusi miehesi haluaa olla isä pojallesi, harvassa tuollaiset miehet. Biologisella isällä oli mahdollisuutensa...isän oikeuksia minusta liioitellaan..aikuisia ihmisiä ja käyttäytyvät kuin lapset oman lapsensa suhteen..anteeki antamatonta. Miksi b-isälle pitäisi antaa mahdollisuus ku hyljänny oman lapsensa.



Minulla pojan isä tunnusti lapsen aikoinaan ja sain tapella tosissani oikeudessa eron jälkeen huoltajuudesta ja tapaamisista, kun isällä järki hävisi eikä osaa edes itsestään huolehtia ja käyttäytyi väkivaltaisesti lastani ja minua kohtaan. Nyt uusi mieheni ollut isä lapselleni jo pari vuotta ja ainoa isä minkä tietää..aion toki kun lapsi ymmärtää kertoa hänelle asiat niin kuin ne ovat. Mutta adoptio meidän kohdalla ei onnistu, koska b- isä laittaa kaikkensa vastaan.

Mutta kehotan sinua olemaan tiukkana ton asian suhteen ja varmasti adoptio onnistuu..tärkeämpää on saada hyvä isä vaikkei b-isä olisikaan:)

minun mieheni ei ole lapseni isä, mutta isän roolissa. Naimisissa ollaan oltu jo useampia vuosia. Eli käytännössä ja normaalissa arjessa tuskin monikaan asia muuttuisi, jos adoptiosuunnitelmanne onnistuu.



Perintöoikeus nyt ainakin tulee adoption kautta, mutta onkohan muuta? Ei ole tullut otettua selvää. Olen ymmärtänyt, että lapsen huoltajuudesta voi tehdä jonkinlaisen sopimuksen siltä varalta, että sinulle "jotain sattuu". Testamenttityyliin. Siis jos tätä tarkoitit.

siitä, että pääsisi tunnustamaan? Eikö siinä joku aikaraja ole? Mutta käsittääkseni isällä kuitenkin on oikeus "isyyteen", joten viimeistään jonkun tuomioistuimen kautta voisi luvan tunnustukseen vaatia - aivan sama halusin mitä sitä tai en?



Lapsen synnyttyä lastenvalvojalla tunnustin kyllä tietäväni isän (kerroin nimen jne.), mutta että en tiedä missä isä tällä hetkellä on (jätti minut ennen raskauden puoliväliä ja katosi mitään sanomatta). Sanoin vain, että en kannata sitä, että isyyttä lähdetään tonkimaan, koska isä voi olla ihan missä vaan - ja vaikka hänet löydettäisiinkin, tunnustaisiko sittenkään isyyttään?



Suurin tarkoitus siis tässä adoptiossa olisi se, että lapsella olisi "isä", joku aikuinen. Omat vanhempani ovat jo poissa, sisaruksia minulla ei ole. Jos siis vaikkapa huomenna kuolisin, mitä lapselle kävisi? Tämän takia mieheni siis tahtoisi huoltajuuden myös itselleen (osittain lievittääkseen minun pelkoani lapsen yksin jäämisestä, tietysti myös siksi, että kokee meidän olevan perhe ja haluaisi adoptiolla kruunata koko homman). Sitähän esim. testamentilla ei voi lopullisesti päättää, että kuka lapsen huoltajuuden kuolemantapauksessa saa, lastensuojeluhan sen ilmeisesti viimekädessä päättää.



AP