Kaksosten odottajat
Onko kukaan perustanut yahoo- tai muille keskustelupalstoille omaa ryhmää kaksosia odottaville äideille?
Täältä palstalta niitä on aika vaikea löytää...
Itse olen rv 8+ eli kaksoset syntynevät varmaan tammi-helmikuussa.
Kommentit (30)
sain tänään tietää odottavani kaksosia. Olin hieman äimänä sillä olin varautunut siihen että taas on kyseessä tuulimunaraskaus joita minulla on ollut kolme. Tosin on kolme onnistunuttakin raskautta eli nämä olisivat 4. ja 5. lapset. Olen vasta rv 7+1 joten tässä voi vielä käydä kuinka vain mutta jos hyvin menee, laskettu aika olisi maaliskuun lopulla. Eniten tässä ihmetyttää se kuinka vähän minulla on ollut raskausoireita! Muissakaan raskauksissa ei ole ollut kuin huimausta, hengästymistä, lievää kuvotusta ja rintojen arkuutta. Nyt tuo rintojen arkuus puuttuu kokonaan. Sen vuoksi en osannut aavistaakaan että ihmisalkuja on kaksi. Kovasti ajatukset laukkaa eikä oikein osaa keskittyä mihinkään. Nuorimman ja näiden kahden välille tulisi ikäeroa 1 v, 9 kk. Huh hulinaa! Toivotaan että meillä kaikilla menee raskaudet hyvin loppuun saakka! Mukava vaihtaa ajatuksia muiden samassa veneessä olevien kanssa.
ihanaa, lisää oottelijoita.. :)
tää on hauskaa aikaa kun molemmat on ruennu pörrään samaan aikaan masussa.. tuntuu hassulta.. esikoisen odotukseen ku osaa verrata niin yks on ihan eriasia ku näit on nyt kaks :D
mutta sitäkin hienompaa!!
2viikkoo ja sit ois tarkkailu ultra taas :) neuvola oli just ja hemppari oli laskenu 115, sano neuvolantäti ettei hätää vielä, mut ite oon ollu aika väsynt. syön kyllä raskausajan multitabsia ja aion nyt lisätä vihreää kasvista reilusti ruokavalioon ettei tarvis rautatabletteja syömään :( yak!! :D
mutta kirjotelkaahan taas kuulumisia, niin saadaan pidettyä tää aktiivisena paikkana :)
chilppa RV. 22+5
meillä kylläkin ei identtiset.. mutta meillä oli toi eka ultra viikolla 12+1 ja sikiöiden pääperämitat oli n. 52mm ja 59mm
mutta voi tietty riippua siitäkin et kuka mittaa, missä asennossa vauvelit oli ja siitä et identtiset voi olla pienempiä.. mutta meillä vastas tasan viikkoja.. sillon!
nyt rakenneultrassa ei puhuttu pääperämitast mitään? mutta painoarviot oli 340g ja 360g et aika samoissa menevät!! ihanaa odotusta sinne :)
Moikka.
Miten sen saa tietää, et ovatko identtisiä vai eivät? Ollut nyt kaksi kertaa ultrassa ja niissä kätilö ei ole kyl sanonut oikein mitään. Ainoastaan et terveiltä ja liikkuvaisilta vaikuttavat :)
Pelottaako teitä toi sikainfluenssa? Aikaisemmin en oo sillä päätäni kauheasti vaivannut, mutta nyt sain tietää, et päiväkodissa, jossa työskentelen lto:na, on haivaittu sikainfluenssaa, apua! Olis nyt sit viel viikko kesälomaa ja sitten pitäisi mennä töihin. Iski vaan nyt pikkainen paniikki, et uskallanko mennä sinne nyt ollenkaan? Onko teillä jollakin kokemusta? Miten kannattaisi toimia? Ajattelin ite, et soittelen ensi viikolla neuvolaan ja kyselelen sieltä ohjeita.
Aurinkoista päivän jatkoa kaikille.
T: Talvimorsian
13+2
talvimorsian, meillä ultrannut lääkäri sanoi heti että ovat identtisiä, koska näillä on yhteinen istukka. en tiedä onko muita tapoja nähdä, tuo ainakin. :)
sikainfluenssa hieman pelottaa, mutta mies on lääkäri ja sitä mieltä että ihan turhaan. tiedä sitten. toivon kovasti että siltä välttyisin.
mulla seuraava ultra 3 vkon päästä, jännitää kovasti miten masussa on kasvettu.
oletteko hankkineet jo vaatteita tulokkaille, ja jos niin suositteko erilaisia vai samanlaisia vauvoille? itse haluaisin mieluummin pukea kaksoset erilaisiin, toki joskus jotain söpöilysettejä voisin myös harkita.
apa (rv 12)
Talvimorsian: Eikö kätilö puhunut mitään siitä, onko vauvoilla yhteinen vai erilliset istukat? Meillä kätilö sanoi, että todennäköisesti vauvelit ovat epäidenttiset, sillä molemmilta löytyvät erilliset istukat. Lisäksi lääkärin ultratessa varmistui, että molemmilta löytyvät omat suonikalvot ja vesipussit. Mites teillä muilla, oletteko jo käyneet lääkärillä ja mitä siellä on kerrottu?
Kiva kun meitä on jo näin monta. :)
-Tuplavaavien odottaja 16+6
hei identtisten odottajat, vertaistukea kaipaisin.
mua pelottaa hirveästi tuo twin-to-twin transfusion syndrome, onko se fetaalitransfuusiosyndrooma suomeksi. eli se, että kaveruksilla olisi epänormaaleja verivirtauksia yhteisessä istukassa. sehän on todella vaarallinen vaiva.
kaksplussassa oli keskustelua aiheesta monikkoperheiden osiossa, ja tulin siitä tosi pelokkaaksi ja surulliseksi. seuraavaan ultraan vielä reilu 2 viikkoa (okei, vajaa kolme :)), eikä voi kun odottaa että näkee et kaikki kunnossa, molemmilla lapsivettä tasaisesti ja molempien paino kehittynyt normaaalisti. mullahan jo np-ultrassa vauvat oli vähän eri kokoisia, ja lääkäri heti tällä pelotteli.
onko muilla mitään ajatuksia/kokemuksia tästä? järjetön vauvojen menettämisen pelko mulla. kai tää kuuluu elämään tästä lähtien?
ihanaa viikonloppua kaikille tuplaodottajille, toivottavasti on aurinkoista :)
En enää ole kaksosodottaja, mutta änkeän ketjuunne silti.. :)
Oletteko jo "löytäneet" monikko-onnea foorumin?
En muista sitä sivurimpsua, mutta googlettamalla löytyy heti..
Vaatii toki rekisteröitymisen, mutta siellä kaikki sitten onkin monikkoperheitä ja keskustelu käy aika vinhaa vauhtia.. :D
Eli vertaistukea(kin) löytyy.
Onnea tosiaan kaikille monikko-odottajille, meidän tuplat on jo 1v1kk.. Menee sitten nopeasti se aika ensimmäisen vuoden (ainakin) aikana..
Ja jaksamisia, kannattaa levätä kun vaan vähänkin on siihen mahdollisuutta!
Täytyypi mennä kurkistamaan tuo monikko-onnea foorumi.
Täällä yksi uusi kaksosia odottava, nyt menossa rv 18+4. Rakenneultra on viikon päästä, toivottavasti näkyis sukupuolet. Ja kaikkea hankittavaa on, meillä ihan asunnot ja autotkin taitaa mennä vaihtoon.. huoh.. mutta on tää huippujuttu - aina kun ei ole kovin huono olo ja ei tuu mieleen oma valtava painonnousu ja pikkukrempat. Mitäs oireita muilla on ollut?
tääl oireet ollu aika lailla samat ku ekastakin (yksi sikiöisestä). tissit on alkanu vuotaan "maitoo" paljon aikasemmin ku ekan kans.. ja painoo on ainakin mulla tullu nyt näitten kahen kans vähempi ku ekas raskaudessa! huh.. onneks :)
nii ja harjotus supistuksia on ollu koko raskauden :(
meillä viikkoja kasassa 25. 4D-ultraan mennään vielä parin viikon päästä koska tavallises ultras ei sukupuolia näkynyt.. sitä siis odotellessa.. :)
jaksamisia kaikille!!
Ja kiitos haaveilija, kävin myös katsoo ton monikko-onnea foorumin, mutten ainakaan vielä rekisteröitynyt. Aikas suljetulta vaikutti.
Täällä kanssa oireina hurja väsymys, rinnat yhä tosi arat, ja kova nälkä. Pahoinvointia ei oo enää päivittäin, mutta kuvottaa kyllä helposti jos ei ehdi syödä sen 2-3 tunnin välein jotain.
Ultraan 2 viikkoa vielä, toivon vaan superkovin että kaikki molemmilla ok. Transfuusiosyndrooma pelottaa ihan hulluna edelleen, mutta en oo enää hakenu siitä mitään tietoa enkä tilastoja enkä mielipiteitä - tieto lisää tuskaa... :)
Ja maha on iso. Paino ei oo vieläkään noussut yhtään, mutta siirryin sateiden myötä tänään äitiysfarkkuihin. Lämpimillä meni mekot vielä ihan hyvin, mutta legginssien vyötärö puristaa. Pitäis käydä kattoo äitiyslegginsejä, mistähän niitä sais? Ja kohta tarvii myös sukkahousuja, niitä olen joskus nähnyt kyllä H&M:ssä.
Miten muuten aiotte pukeutua nyt syksyllä? Mulla on töissä oltava siistit vaattee, mutta hirvittää nyt ostaa edes äitiysvaatteita vielä kun ei tiedä miten isoksi tuo maha (pepusta puhumattakaan... :)) kasvaa. Mekkoja ja legginsejä/sukkahousuja siis ajattelin suosia, ja ostaa 1 farkut kerrallaan. Nää uudet mammafarku toivottavasti menis pari kuukautta edes nyt.
Mutta nyt on mentävä nukkumaan, väsyttää hirveesti. Öitä ja vointeja ja tervetuloa minunkin puolestani uusille.
Apa (rv 13)
Tervetuloa uudet kaksosten odottelijat ja onnea teillekin.
Pääsin pitkästä aikaa taas kirjoittelee tänne. Kirjoittelin tos joku aika takaperin, mut jostain syystä se viesti ei tullut tänne näkyville.
Noista identtisistä vielä, niin pelkästään se, et vauvoilla on yhteinen istukka, ei tarkoita, et olisivat välttämättä identtisiä, mut voivat olla. Minulla ja kaksoisveljelläni oli meinaa silloin yhteinen istukka. Mikäli sikiöillä on yhteinen istukka ja kaikki kalvot yhteisiä ne ovat varmasti identtiset. identtisillä voi olla myös eri istukat ja eri kalvot. Varmuudella asian saa tietää varmaan vasta sitten kun tulevat ulos tai jos ovat eri sukupuolta :)
Meillä ekassa ultrassa kätilö ei löytänyt istukkaa tai istukoita, eikä osannut oikein muutenkaan sanoa asiaan juuri mitään.
Meillä oli ti neuvola ja hienosti kuului molempien sydänäänet ja painoakaan ei ollut tullut kun 300g lisää kuukaudessa. Sitä kyl vähän ihmettelin, kun masu on kasvanut jo aika pyöreäksi, mut hyvä niin :)kohdun korkein kohta oli suunnilleen jo navan korkeudella, jossa kuulemma yleensä vasta viikolla 20, jos oottaa yhtä. Mulla viikkoja oli silloin 14+4 :)
Nyt olis tämän kuun viimeinen päivä rakenneultra. Toivottvasti siinä selviäisi istukoiden lukumäärä ja sukupuoletkin. Ite en välttämättä haluaisi tietää sukupuolia, mut mies on niin utelias, et selville on kuulemma ottettava kumpia sieltä maailmaan putkahtaa :)
Meilläkin tulee uuden asunnon hankinta pakolliseksi, sillä asutaan nyt kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jossa ei ole hissiä. mahdotonta kulkea noita portaita kahden vauvan ja koiran kanssa.. Ollaan nyt katseltu sellaisia, joissa olis sit oma pieni piha. On tää asuntojen kattelu rankkaa puuhaa. Stressi siinä tulee,kun kiertää asuntoja päivästä toiseen ja aina on joko liian kallis tai huono pohjaratkaisu. Tarttee toivoo, et tänään löydettäis mieluinen, kun mennään taas illalla katsomaan yhtä.
Ootteko muuten jo tuntenut liikkeitä? Missä vaiheessa niitä alkaa tuntemaan? Makasin toissapäivänä puoliksi masullani ja silloin tunsin, et siel olis joku hipaissut. Sit kun aloin odottaa, et liikkuis nyt uudelleen, niin ei sitä tuntenut. Nyt mielenkiinnolla odotan iltaisin, et tuntisi jotain.
Mukavia odotteluhetkiä kaikille. Kirjoitellaan taas.
T: Talvimorsian (15+0)
... kun näköjään kone temppuilee.
Mites te muut olette voineet? Minä makaan tällä hetkellä sohvalla ja kärsin todella pahasta olosta. Tämä ei meinaa millään hellittää vaikka kuinka yrittää syödä jatkuvasti. Pistävät nämä kaksoset äitinsä koville jo alussa.
Meillä selvisi jo viikolla 7 että kaksoset eivät ole identtisiä. Kummallakin omat istukat ja kalvot. Eilen kävin neuvolassa ja sydänäänet kuuluivat. Nyt kun vain tietäisi että kuuluiko kumpikin vai vain toinen kahteen kertaan. No selviää sitten ultrassa.
Minä näytän jo ihan raskaana olevalta. Löysin vanhat äitiyshousut ja niitä olen nyt pitänyt. Töissä ovat jo huomanneet mahan ja myös sen kuinka paha olo minulla on.
Miten kauan teillä muilla on paho olo kestänyt? Minulla kun tuntuu että tämä vain pahenee päivä päivältä.
t:Niinuli rv 10 + 3
Raskausoireet edelleen niin olemattomat että jos en olisi omin silmin nähnyt rv 7+1 kahta sykettä, en uskoisi odottavani tuplia. Ainoastaan huimausta ja satunnaista etovaa oloa ja vatsa pömpöttää varsinkin iltaisin niin että ei millään pysty peittämään enää raskautta. Olen vältellyt kyläilyä ettei tarvitsisi paljastaa asiaa. Appivanhemmille kerrottiin tällä viikolla, lisäksi minun sisarukseni tietävät. Mua harmittaa edelleen kun en päässytkään äitiyspolille ennen kuin vasta np-ultraan syyskuun puolessa välissä, vaikka alkuraskauden ultrauksen tehnyt yksityislääkäri niin lupaili. Tuo lääkäriaseman ultra oli vähän huono joten lääkäri oli sitä mieltä että täytyy katsoa äitiyspolin paremmilla laitteilla. Ei siis mitään tietoa onko omat istukat ym. Mulla on ensi viikolla neuvola ja aion pyytää kuuntelemaan sydänääniä vaikka todennäköistä on että mitään ei kuulukaan (silloin rv 9+6). Pelkään niin kovasti että siellä ei ole enää elämää :( Tämä pelko johtunee osaltaan siitä kun sisareni oli just tällä viikolla kaavinnassa (ties monettako kertaa) ja hänellä löytyi syke rv 7+jotain ja np-ultrassa todettiin että sikiö oli kuollut heti tuon jälkeen. Tekisi kovasti mieleni käydä yksityisellä ultrassa uudelleen mutta kun ei millään viittisi maksaa enää.
Nimimerkki "Huono päivä"
Just Me 9+1
mitäs tänne kuuluu kaksosten odottajille?
jokos hepskukkuun oireet on voimistunut ja varmistuttu et masussa tosiaan asuu kaksi pientä :)
itsellä oli pitkäänkin sellaisia tuntemuksia, ekassa raskaudessa oli potkut viikolta 14 eteenpäin selviä, mutta nyt ku kaksosia on ootellut niin tunsin samoihin aikoihin ekat potkut mutta sitten oli viikoille 22 tosi hiljaista ja nyt kun viikkoja 26 niin voi tätä popparikonetta ku yölläkään ei saa nukuttua kun kaksoset potkii vuorotellen niin jämäkkää potkua että ei siinä paljon nukuta :) IHANAA!!
painoarviot oli tossa viikolla 24 ja rapiat niin 750 ja 820g :) ja hyvin voivat kumpainenki! huh, onneksi!!
onko muilla syke välillä tosi korkea, mulla tulee sellasia et tuntuu oikeen ku pulssi kohoaa 100 ja sit ahdistaa ja pakko mennä makuu asentoon, aika rasittava vaiva, täytyy neuvolasta kysyä mistä moiset korkeasykekohtaukset johtuvat.. mutta muuten täällä voidaan hyvin!!
kirjotelkaahan kuulumisia taas muutkin :)
Kävin tänään neuvolassa ja kun valitin järkyttävää keskenmenopelkoani, terkkari varasi minulle lääkärineuvolan jo ensi tiistaille. Siellä sitten ultrataan joten muutama yö täytyy vielä jännittää. Terkka yritti lohdutella mua että niin kauan kuin ei ole vuotoja ja kun (ne vähäisetkin) raskausoireet jatkuvat, ennuste on hyvä. Mikäli ensi viikon ultrassa masusta vielä löytyy kaksi sykkivää sydäntä, lupaan etten enää valita raskausvaivojen puuttumista ;) Maha on kyllä kasvanut ihan selväksi raskauskummuksi jo eikä juurikaan pysty vaatteilla peittelemään :)
Hepskukkuu rv 9+6
... huomenna on ultra. Olen nähnyt viime aikoina painajaisia että toinen vauva vain häviää, tippuu pois mahasta. Joten ymmärrän hepskukkuu todella hyvin sinun pelkosi.
No huomenna taas nähdään mitä vatsassa tapahtuu.
Onko teistä kukaan muu kärsinyt röyhtäilystä. Minulla tämän on aivan kamalaa. Jos ei syö niin tulee paha olo, jos syö niin alkaa hillitön röyhtäily. En tiedä mitä tekisin...
Minun mahani on jo niin näkyvä, että ei tätä voi piilossa pitää. Niinpä rehellisesti olen kaikille kysyjille vastannut, että kyllä raskaana ollaan vaikka viikkoja on vasta 11.
...Kerro niinuli sitten ultrakuulumisia! Toivottavasti sen myötä pelotkin sitten väistyy. Minä kanssa kovasti odottelen seuraavaa ultraa, joka siis viikon päästä. Neuvola oli maanantaina, jolloin sydänäänet kuuluivat eli hengissä ovat. Toivottavasti vaan samankokoisia ja molemmilla hyvin sitä lapsivettä, olen tositositosi huolissani siitä. Oikein ärsyttää se np-ultraaja joka sillä transfuusiosyndroomalla heti pelottelemaan. Mutta, ihanaa silti että tilannetta seurataan, uskon kyllä olevani hyvässä hoidossa.
Mullakin maha kasvaa ja ruokahalu edelleen hirmuinen. :) Painoakin oli nyt tullut reilu kilo edellisestä neuvolasta (eli 1, 5 kuukaudessa). Nyt mennään raskausviikolla 15, ja rakenneultra olisi sitten rv 21.
Sen jälkeen ajattelin sitten alkaa tehdä hankintoja vauvoja varten... Suunnitelmissa on hankkia alkuun vain yksi pinnasänky, onko moisesta kellään kokemuksia? Ja kaksosimetystyyny on kuulemma kätevä myös. Ja sitten vaunut tarvitaan, sekä autoon kaukalot. Sitteri kait myös? Vai kaksi? Pulloja? Harsoja? Vaippoja? Vaatteita? Hirmuinen lista, taitaa tulla kalliiksi! :) Ihanaa silti, toivon tosi kovin että niin pitkälle pääsemme.
Oletteko muuten hankkineet vauvoille vielä vaatteita? Mulla pari bodyä joita saa hypistellä. :) Mutta ei vielä muuta.
Nyt töihin, hyviä vointeja kaikille ja kertoilkaapa kuulumisia taas niin pysyy meidän oma pino aktiivisena. :)
Apa (rv 15)
mukavaa että täällä on tällainenkin keskustelu!
minulle selvisi yllätyksenä ekassa ulrassa että sikiöitä onkin kaksi. ovat identtiset, ja la helmikuussa. nyt rv 12 menossa.
hurjalta tosiaankin tuntuu ja jännittää ja pelottaa eikä sitä vaan tajua että vauvoja ehkä ihan oikeasti onkin sitten 2 kpl. miten ihmeessä ne sitten erottaa toisistaan? :) ja miten niiden hoidosta tällaiset ensikertalaiset selviytyy?? :)
minkä kokoisia teidän muiden vauvat ovat olleet ultrissa ja millä viikolla on ulrattu? mulla olivat pe 38 mm (vastasi rv 10+4) ja 42 mm (vastasi rv 11+2). eli hurjan pieniä vielä. pitää vaan toivoa että kaikki sujuu hyvin. hurja huolihan noista on siitä ulrasta asti ollut, ihan eri tavalla kuin kun luuli siellä olevan vain 1 sikiön.
laittakaa muutkin kuulumisianne :)