"Kaikki" haluaa matkustella...

Mulle piisaa vallan hyvin ihan kotimaan matkailu...



Mä en tykkää mistään auringossa köllimisestä (tylsääääää....) -> rantalomat ei kiitti



Mulla ei ole mitään hinkua lähteä töllistelemään jotain maamerkkejä tai nähtävyyksiä. Noh, ehkä jotkut museot vois olla ihan kivoja, mutta piisaa noita vielä Suomessakin semmoisia, joita en ole nähnyt.



Kaupunkilomat? Just. Mä ahdistun jo Helsingin vilinässä :D Toisekseen ei hotsita lähteä mihinkään missä kukaan ei tajua mitä mä haluan sanoa, enkä tajua yhtään mitä ihmiset puhuu (joo, osaan englantia, mutta Euroopassakin riittää maita, joissa se ei ihan riitä...)



Eksoottinen ruoka? Hmm... Moniallergikon painajainen, vrt edellinen. Monissa maissa ei tajuta allergioiden päälle mitään, varsinkaan jos yhteistä kieltä ei ole... ;P



Alkeelliset olot ja kolmannen maailman maat? Ei kiitos. Mulle ihan riittävän alkeellista on kesäloma mökillä ilman sähköä, juoksevaa vettä tai sisävessaa. Mun ei tarvi lähteä johonkin hevonkuuseen maksimoimaan kurjuutta... Varmaan varsin mielenkiintoisia kulttuureja ja silleen, mutta viiden tähden hotellissa noista tuskin saa paljonkaan irti, mutta jossain peräkylän bungalowissa taas asuminen...



Jos saan valita, niin lähettäkää mut mieluummin samalla rahalla vaikka naapurikylän kylpylään kaikilla hoitomuodoilla.



Shoppailureissu johonkin sikahalpaan maahan olis ehkä ihan kiva, mutta en mä nyt sit taas taho päiväkausia siellä viettää...



Multa ehkä puuttuu joku kromosomi, mutta kaukokaipuuta mulla ei tosiaankaan ole...

Ei me kitkuteta kahvilakäynneistä tai mistään erityisesti matkojen takia. Tosin ei harrasteta mitään maksullista muuta, mutta se ei ole tarkoituksellista vaan meille riittää ilmaisharrastukset. Tai no, mies maksaa jotain 50 Euroa vuosimaksua urheiluseuralle, mutta siinä kaikki.



Matkoilla on kivaa. Ne on juhlaa arjessa ja ihaninta on suunnitella matkoja. Toisaalta ei me nyt niistä puhuta jatkuvasti ja lähinnä keskenään, mutta kivaa se silti on.

miksei kulttuuri ja museot, jotka on ihan jees, voi tulla mun luo? ;) ja joo, kotimaassa on paljon nähtävää, ihan turhaan ihmiset tuntuu pitävän junttina kotimaan matkailua, lasten kanssa nyt voidaan käydä jossain jukujuku -helvetissä, ja tooooosi fiksut ja sivistyneet saattaa käydä Savonlinnan oopperajuhlilla. Mulla tulee ihmisvilinässä lähes pakokauhu, olen vissiin niin syvästi mettäkansalainen...

ap

toisaalta välillä tuntuu, että olisi kiva jonnekin päästä katselemaan uusia maisemia, mutta ei minulla mitään kaukokaipuutakaan ole. Omalla kohdallani tämä selittyy varmaan aika pitkälti sillä, että en ole koskaan paljon matkustellut. Lapsuuden perheellämme ei ollut kiinnostusta ja olisihan se tullut kalliiksikin kun lapsia oli neljä. Nyt sitten taas itsestä tuntuu, että rahalle on tällä hetkellä parempaakin kohdetta. Valmistuva omakotitalo nielee tällä hetkellä ylimääräiset rahat ja sekä minulle että miehelle arjen asumisen taso on tärkeämpää kuin ulkomaanmatkat. Ehkä kun lähden taas töihin ja rahatilanne muuttuu suotuisammksi ts. jää enemmän ylimääräistä ja talo valmistuu ihan kokonaan siis piha lähinnä, niin ehkä sitten saatamme jonnekin matkalle lähteäkin.

Suomessa, aina sitä samaa ja harmaata jokapaikassa.

Jonkinverran haluan matkustella ulkomailla, mutta en sinnekään hingu. Kaikkein kamalin matka olisi pitkä lento ja sen jälkeen hikikuumat olot koko ajan. Matkalla haluan nähdä jotakin erilaista, mutta selviän lomasta kyllä matkustamattakin.

Eikä minulla olisi mahdollisuutta matkustaa ainakaan lähiaikoina. Mutta en tunne jääväni mistään paitsi. Lisäksi vastustan lentämistä joten siksikään en matkustaisi vaikka rahaa olisi.

Suomessa on huonosti mitään nähtävää ja lämpöäkään ei tarpeeksi ole tai siihen ei voi ainakaan luottaa, vaikka kuinka varaisi ihanan mökin tai lähtisi Serena-lomalle. Kylmässä vedessä lapset ui hampaat kalisten ja kulttuurinähtävyydet on vaatimattomia.

Just palattiin Suomen kierrokselta ja tulipahan taas miehen kanssa todettua, että kovin on huono tarjonta täällä.

miksei kulttuuri ja museot, jotka on ihan jees, voi tulla mun luo? ;) ja joo, kotimaassa on paljon nähtävää, ihan turhaan ihmiset tuntuu pitävän junttina kotimaan matkailua, lasten kanssa nyt voidaan käydä jossain jukujuku -helvetissä, ja tooooosi fiksut ja sivistyneet saattaa käydä Savonlinnan oopperajuhlilla. Mulla tulee ihmisvilinässä lähes pakokauhu, olen vissiin niin syvästi mettäkansalainen... ap

Kiintiö tuli täynnä viime vuonna. Tehtiin viime kesänä tosi monen mielestä unelmamatka, kierreltiin ympäri Amerikkaa 3 viikkoa.

Musta oli matkasta kivointa käydä ruokakaupoissa.

Nyt nautitaan Suomen suvesta tämä kesä.

Vaikka lennot sais halvalla ja asuis motelleissa, kyllä rahaa menee vähintään tonni viikossa. 3 vkoa = 3 tonnia. Oltiin viime kesänä vielä kaksin mutta viimeistään puolen vuoden päästä kyllä keksin jotain muuta käytettävää rahoille. Ja pienen lapsen paikka on kotona eikä maailman toreilla.

Myönnän ihan alkuun olevani tiukkapipoinen ja ahdasmielinen.



Koen matkustelussa ongelmaksi:



-Kielitaito, ihan ykkösongelma. Olen huono kielissä. Mulla on huono itsetunto. En halua edes yrittää, koska pelkään epäonnistumista. En mene minnekään, missä en pärjää suomeksi eli käytännössä voin matkailla ulkomailla ihan Suomen rajan tuntumassa - tosin en harrasta sitäkään.



-Oudot ruuat. Olen todella nirso. Mulla on pitkä lista ruokia, joita en syö. En ole kiinnostunut uusista mauista, haluan niitä tuttuja ja turvallisia. Tietyissä maissa ruuan hygieniataso pelottaa, koska mahani reagoi tosi herkästi.



-Nukkuminen oudossa paikassa. En mielellään nuku edes naapurissa, koska pystyn nukkumaan vain omassa sängyssäni. JOS nukun muualla, tarvitsen unilääkkeitä, muuten makaan valveilla koko yön ja sittenpä seuraava päivä vasta mukava onkin...



-Yleinen arkuus ja pelokkuus kaikkea outoa kohtaan. Olen hyvin arka menemään uusiin paikkoihin ja tekemään uusia asioita, ihan vaikka täällä kotikylässäkin. Uusi paikka tai tilanne, josta en tiedä, miten siellä toimitaan, ahdistaa minua suunnattomasti. Ahdistuksen voi aiheuttaa jo vaikkapa ruokalinjasto, josta en tiedä, missä järjestyksessä asiat siellä ovat. Kun huomaan, että minulta jäi ottamatta tuo juttu tuolta linjan alusta, joudun paniikkiin. Siirtäkää tämä siihen mittakaavaan, että joudun kulttuuriin, jonka tapoja en tunne! Ei ikimaailmassa...



-Mukavuudenhalu. Kotona on ne jutut, astiat, koneet, välineet, vaatteet, kaikki mihin olen tottunut ja tiedän, mistä ne löydän. Lasten kanssa on kotona tutut tavat ja rutiinit, jolloin arki rullaa niin kuin aina ennenkin. Laitan ruokaa mieluummin tutussa keittiössä kuin vieraassa. Kotona lapsilla on omat tavaransa ja tekemisensä. En viitsi lähteä kolmen lapseni kanssa edes viereiseen 20 km:n päässä sijaitsevaan kaupunkiin kovin usein, koska koen niin vaivalloiseksi miettiä, mitä tarvitsemme mukaan ja liikkua siellä (etsiä parkkipaikkaa, varoa liikennettä jne), etsiä vessoja, stressata että kaikki kolme ovat tallessa. Minusta nyt vain on kaikkein mukavinta olla kotona.





Liikun ihan mielelläni täällä kotikylällä kyllä. Emme siis istu vain kotona. Täällä menen ihan mielellään leikkipuistoon, kirjastoon, uimahalliin jne, koska paikat ovat tuttuja, niissä viivytään vain jokin tunti ja sitten tullaan takaisin KOTIIN! Ah, ihanaa.





Minä olen tällainen ja ihan tyytyväinen tällaiseen elämääni.

Myönnän ihan alkuun olevani tiukkapipoinen ja ahdasmielinen. Mulla on huono itsetunto. En halua edes yrittää, koska pelkään epäonnistumista En ole kiinnostunut uusista mauista, haluan niitä tuttuja ja turvallisia. Pystyn nukkumaan vain omassa sängyssäni. Yleinen arkuus ja pelokkuus kaikkea outoa kohtaan. Olen hyvin arka menemään uusiin paikkoihin ja tekemään uusia asioita, ihan vaikka täällä kotikylässäkin. Uusi paikka tai tilanne, josta en tiedä, miten siellä toimitaan, ahdistaa minua suunnattomasti, joudun paniikkiin. Täällä menen ihan mielellään leikkipuistoon, kirjastoon, uimahalliin jne, koska paikat ovat tuttuja, niissä viivytään vain jokin tunti ja sitten tullaan takaisin KOTIIN! Ah, ihanaa. Minä olen tällainen ja ihan tyytyväinen tällaiseen elämääni.

Miten ikinä uskalsit hankkia lapsia?

Olen matkustellut paljon nuorempana. Ihan riittävästi. Olen myös ollut ulkomailla töissä, kielikursseilla jne.



En kaipaa mihinkään, elämäni on täällä, muu vain kuriositeettia. Matkustaminen on hankalaa ja ruljanssi, varsinkin jos on rajoitteita.



Toki menen harvakseltaan joskus jonnekin, hyvin harvakseltaan, ja ihan kivaa tai tosi kivaakin on silloin, paikan vaihto virkistää joskus.



Mitä ihmiset etsivät ulkomailta mitä ei ole täällä? Kysymys mitä voi miettiä.

kaukana on helpompi irrotautua arkirutiineista.



Tiedän monia yrittäjiä, joille viikko vuodessa etelän lämmössä on ainoa levon hetki, valitettavasti kännykkä on keksitty ja puhelut halvenneet, osa kyllä osaa jo sulkea sen viikon aikana puhelimen.



Ainakin minä koen muutaman päivän pikkulomaset poissa kotoa hyvin rentouttaviksi, ruoka tuodaan pöytään, ei tarvitse tehdä kotitöitä, joita vihaan, joku toinen käy moikkaamassa mummoa, joka on 94v ja asuu yksin ( vierailen hänellä 1-2 kertaa päivässa).



Työpaikkani on keskellä kylää ja minne vaan kotoa lähden joudun aina kulkemaan työpaikan ohi eli työasiat ainaki käväisevät mielessä, matkoilla tämäkin jää pois.



Kaiken lisäksi meidän lapsetkin käyttäytyvät matkoilla paljon paremmin kuin kotona, eikä tarvitse edes syödä äidin eli maailman huonoimman kokin ruokia.

Olen jotenkin päätynyt tilanteisiin, joista ei ole voinut enää paeta, vaikka olisi halunnut. Esim. kouluun oli pako mennä, vaikka en olisi mennyt, jos olisin itse saanut valita. Ystävät ovat vieneet minua tilanteisiin, joihin en olisi yksin mennyt ja he ovat neuvoneet, miten pitää toimia. Jotenkin näin.



Ensimmäinen käynti paikkakuntamme upouudessa uimahallissa oli hyvin ahdistava, koska en tiennyt, missä on pukuhuoneet, missä saunat jne, miten toimii uudet modernit hanat jne. Se oli hyvin ahdistavaa, mutta pakotin itseni siihen, jotta voisimme jatkossa käydä siellä lasten kanssa.



Lapsia hankin, koska siihen tuli sisäinen pakottava tarve. Minulle tuli HYVIN voimakas tunne, että haluan äidiksi ja sitten seurasin vaistoani siinä asiassa.



Matkusteluun minulla ei ole sisäistä pakottavaa tarvetta. :D

Olen jotenkin päätynyt tilanteisiin, joista ei ole voinut enää paeta, vaikka olisi halunnut. Esim. kouluun oli pako mennä, vaikka en olisi mennyt, jos olisin itse saanut valita. Ystävät ovat vieneet minua tilanteisiin, joihin en olisi yksin mennyt ja he ovat neuvoneet, miten pitää toimia. Jotenkin näin.

Ensimmäinen käynti paikkakuntamme upouudessa uimahallissa oli hyvin ahdistava, koska en tiennyt, missä on pukuhuoneet, missä saunat jne, miten toimii uudet modernit hanat jne. Se oli hyvin ahdistavaa, mutta pakotin itseni siihen, jotta voisimme jatkossa käydä siellä lasten kanssa.

Lapsia hankin, koska siihen tuli sisäinen pakottava tarve. Minulle tuli HYVIN voimakas tunne, että haluan äidiksi ja sitten seurasin vaistoani siinä asiassa.

Matkusteluun minulla ei ole sisäistä pakottavaa tarvetta. :D

Onneksi en ahdistu ihan noin pienestä.

Varsinkaan en halua maksaa siitä että joutuisin tekemään jotain noin vastenmielistä. Lapsena ja nuorena reissasin paljonkin vanhempieni kanssa enkä pitänyt hommasta silloinkaan. Lukioiässä onneksi sain usein jäädä kotiin vanhempien lomamatkojen ajaksi.



Ensiksi pitää kauheasti pakata ja suunnitella. Sitten ollaan siellä vieraassa paikassa päivätolkulla ja tullaan kotiin entistä väsyneempinä kassit täynnä likaisia vaatteita. Tuntuu että koko loma menee hukkaan jos sitä ei voi käyttää kotona vaan pitää lähteä jonnekin.

Tuo ei todellakaan ole normaalia käytöstä...! Kärsin ilmeisesti jonkin sortin paniikkihäiriöstä tmv. ja olet kääntänyt sen mielessäsi "minä viihdyn ja haluan olla kotona" -asiaksi sen sijaan että tekisit asialle jotain!



Tuollainen ei ole normaalia, ja pahinta tässä on se, että myös lapsesi oppivat tuon saman käyttäymismallin, jo heidän vuokseen sinun tulisi ryhdistäytyä...!



Oletko koskaan opiskellut, ollut työelämässä jne. vai mahdollistivatko lapset sen että voi jäädä sinne kotiin nyhväämään? Oliko "pakottava tarve" saada lapsia, vai "pakottiko tarve jäädä kotiin" sinut hankkimaan lapsia?



JOKAINEN joutuu elämässään uusiin tilanteisiin varma työpaikkakin voi mennä alta ja joutuu uudestaan koulun penkille/työhaasttteluihin (jopa ihan vieraaseen kaupunkiin!) joten normaalin ihmisen on vaan sopeuduttava.



En tiedä mistä nro 10 epävarmuus johtuu, ehkä perhetaustasta tmv. mutta jonkilaista "riittämättömyyden" ja "mokaan varmasti" syndroomaa podet.



Anna lapsillesi normaali lapsuus, että he aikuisina osaavat olla kuin "maailmankansalaiset" eivätkä pelkää kaikkea kuten sinä. Vie lapset kesällä Helsinkiin, he taatusti nauttivat Lintsistä ja Korkeasaaresta, ja ajelkaa metrolla jne.



On paljon taitoja joita ei koulussa opita, vaan vahnempien tulee ne lapselle opettaa. Esim. kouluikäisen on mielestäni päästävä jo ravintolaan syömään jne. että sitten tietää miten sellaisessa ollaan ettei joudu kantapään kautta opettelemaan joskus aikuisena mokaamalla lounaspalaverissa tmv.

.. joskin silloin kun on mahdollisuus ja se tuntuu järkevältä, niin ainahan pieni reissu piristää mieltä.



Jollain lailla säälin ihmisiä, jotka ovat niin stressaantuneita/ arjesta vieraantuneita ja väsyneitä, että elävät vain matkojen voimalla. Eli kun vielä edellinen matka on kesken niin suunnitellaan jo seuraavaa. Nämä ihmiset eivät osaa olla tässä ja nyt.



Itse nautin arjesta ja sen lomassa pienistä irroitteluista paljon enemmän kuin stressaavasta, kalliista ja rankasta lomamatkasta.



En lähtisi rantalomalle, enkä täynnä liikoja odotuksia olevalle kaupunkilomalle, vaan jos johonkin perheen kanssa matkustettais, niin se olisi jotain matkailuautolla, hiukan suunnitellen, mutta enimmäkseen "seikkaillen".



Lapsena matkustelin vanhempien kanssa paljonkin ja nuorena muutamilla etelän lomilla. Tykkään kyllä nähdä paikkoja ja pidän erilaisista ruoista ja uusista kokemuksista. Ajattelen kuitenkin, että täällä koto-Suomessakin on vielä niin paljon nähtävää, että elämyksien perään ei välttämättä tarvitse lähteä aina ulkomaille.

kotona paras. kotona nukkuu parhaiten omassa sängyssä..

Kiitos diagnoosistasi. :D

Usko tai älä, mutta voin mielestäni hyvin ja olen enimmäkseen tyytyväinen elämääni (varsinkin, kun ei ole pakko matkustaa, jos ei halua).



Vastauksia kysymyksiisi:

Kyllä olen opiskellut ja olen tällä hetkelläkin työelämässä. Työhaastattelu on jälleen esimerkki tilanteesta, joka on äärimmäisen ahdistava, mutta pakotin itseni siihen kuten moniin muihinkin tilanteisiin, paitsi matkustamaan. Minun on siis mahdollista pakottaa itseni epämiellyttäviin tilanteisiin, jos on pakko. Jos ei ole pakko, en sitä mielelläni tee. En siis "nyhvää" kotona eivätkä lapset olleet tekosyy siihen.



Mielestäni lapsillani on ihan normaali lapsuus. Me käymme kylässä ja tapaamme ihmisiä. Kerroinhan, että käyn heidän kanssaan esim. leikkipuistossa ja uimahallissa. Opetan lapsilleni taitoja, esim. miten asioidaan ihmisten kanssa, miten katsotaan silmiin, kun puhutaan, vastataan kysymyksiin, miten selvitetään kiistoja toisten lasten kanssa jne. Lapsemme ovat myös käyneet noin parivuotiaasta asti säännöllisesti ravintolassa syömässä, sekä ihan "oikeassa" ravintolassa, kuin myös hampurilaisravintolassa.



En itse koe, että meidän elämässä olisi mikään pielessä tai että meillä olisi sellaisia ongelmia, joihin tarvitsemme ulkopuolista apua. Lasten vuoksi myös teen asioita, jotka ahdistaa, kuten 11:lle kerroin opetelleeni käyttämään kuntamme uutta uimahallia, JOTTA voisin käydä siellä lasten kanssa. Ulkomaanmatkailua en vain pidä niin tarpeellisena, että minun tarvitsisi sinne pakottautua, kun en kerran halua mennä.



Kiitos huolenpidostasi kuitenkin.



10

tosin tämä on tullut vasta ulkomaille muuttamisen jälkeen. Aikaisemmin hinguin jonnekin koko ajan, luennoillakin plarasin karttoja ja suunnittelin matkareittejä. No, menin naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa ja muutin pysyvästi ulkomaille. Tämä uusi kotimaa tarjoaa niin paljon äksöniä, että matkustushalut on nollissa. Hyvä kun selviän arjesta täällä kaiken rikollisuuden ja turvattomuuden keskellä ;)