~~~~ELOKUISET LEIJONANPENNUT vko 29~~~~
Aloitan uuden viikon vaikka tää meidän porukka on hiljentynyt. Onko kaikki kadonnu FB:n ihmeelliseen maailmaan??
No eipä tähän omaan napaan paljoa kuulu. Kävin lasten kanssa keräämässä anoppilasta muutaman litran mansikoita kun ovat reissussa. Sen verran rankkaa puuhaa että en taida enään vaivautua.
Viikonloppuna on kummipojan rippijuhlat. Sinne olen luvannu leipoa pari torttua ja auttaa voileipäkakun kanssa. Ihan hirvittää mitä sitä päällensä laittaa. Kaikki odotus vaatteet alkaa oleen niin kulahtaneita jo.
Eipä tässä ihmeempiä. Täytyneen alkaa laittaa ruokaa ennen ku mies tulee töistä kotiin.
Rv 36+4
Kommentit (13)
Pitkäs aikaa pääsin koneelle niin jos jotain kuulumisia vähän kertoilisi. Elikka raskausmyrkytyksen takia sain maata sairaalassa vähän yli 2vko. Viime viikon maanantaina sitten ultrattiin ja lääkäri teki päätöksen että keskiviikkona tehdään sektio kun oli valkuaiset niin rajussa nousussa ja vauvan kasvu jo aika hidasta. No sitä sitten odoteltiin että keskiviikko tulee, mutta toisin kävi, jo silloin maanantaina illalla olin miehen kanssa puhelimessa, hyviä öitä juuri toivottelemassa niin kuului vaan sellainen ääni kun olisi ilmapallo puhjennut, no heti sitten tajusin että lapsivedethän ne sitten meni, eikun pyydä hoitaja, siinä sitten ihan rauhallisesti oltiin käyrässä eka ja hoitaja odotti että lääkäri soittaa, oli sitten sitä mieltä että ihan rauhassa saan nukkua aamuun ettei yöllä rueta mitään tekemään muuta kuin käyrällä ollaan.. No lapsiveden menosta noin tunti niin rupesi tulemaan niin kamalia supistuksia että osastolta siirtivät synnytyssaliin, jo silloin tiesin että alatiesynnytystä ei tule koska vauva oli perätilassa, siinä sitä sitten odoteltiin vuoroa leikkaussaliin, mieskin tuli sitten viiden aikaan sairaalalle. Silloin viiden aikaan sanottiin jotta nyt ei mene enää kun puoli tuntia niin lähdetään leikkaussaliin, mutta kello olikin puoli seitsemän kun lähdettiin saliin ja sitten tasan seitsemältä meidän pieni neiti antoi ensimmäisen ääninäytteen, siinä pikaisesti näin vauvan ja kätilö lähti viemään vauvaa teho-osastolle. itse pääsin sitten heräämöön. Mies tuli heräämössä käymään ja kertoi että vauvalla on kaikki hyvin, ei ollut tarvinnut lisähappea, mutta keskoskaapissa sitten oli sokeritipassa yhdenvuorokauden. Heti heräämöstä päästyä mentiin katsomaan vauvaa ja kyllähän se itku tuli kun sain sitten pienen vähäksi aikaa vierelle, siinä sitä sitten isin kanssa ihmeteltiin meidän pientä nättiä tyttöä. Isikin jopa herkistyi. 2vrk:ta tyttö oli siellä kaapissa ja sitten pääsiin jo äidin luokse osastolle :) Kaikki on kyllä mennyt hyvin, ihan pitää ihmetellä, tyttö syö niin hyvin, nyt jo pikku hiljaa ihan rinnalla pelkästään ollaan jotkut syötöt, pitää kummiskin vielä pullolla imettää kanssa jotta tietää suurinpiirtein kuinka paljon neiti syö. Nyt sitten eilen päästiin kotíin ja oikein kivasti on mennyt, isäkin on nyt ainakin loppuviikon poissa töistä ja toivottavasti onnistuu että olisi ensi viikonkin. Itse kummiskin en saa nostaa kuukauteen kun vauvan painon verran. Tyttö painoi syntyessään 1950g ja oli 43cm pitkä, ja nyt ollaankin jo saavutettu syntymäpaino, just itseasiassa eilen painoi tuon syntymäpainon..
Voikaahan hyvin kaikki mammat, vielä varmaan jonkin viikon saan odotella ennen kuin rupeaa muita elokuisia syntymään.
Millä viikolla pikkuneiti syntyi?
Itselläni viikkoja on nyt 37 tasan ja kaikki kolme aikaisempaa ovat syntyneet suunnilleen laskettuna aikana, joten eiköhän tässä kolme viikkoa vielä mene...
Kovia suppareita on kyllä vähän väliä tullut ja jalat on turvoksissa, kun innostuin tänään oikein urakalla leipomaan ,-), ei tartte sitten vauva kainalossa leipoa piirakkaa vieraille.
Jänskättää, edellisestä synnytyksestä on kuitenkin jo melkein kahdeksan vuotta ja vuoto oli kova (2,5l), kävin kyllä pelkopolilla, mutta nyt olen taas alkanut kelaamaan sitä vuotoa.
Nyt on mentävä maate, vaikka virtaa tuntuu vielä riittävän, aamulla varhain on neuvola.
Hienoa että Miltsi ja vauva voivat hyvin :)
Itse olen jo hurjan malttamatomalla mielellä ja jännitän jo nyt että koska lähtö tulee vaikka vielä olis viikkoja jäljellä. Myös kotona oloon aivan tympääntynyt. Anteeksi valitus mutta tälle nyt tuntuu. Olis viikonloppuna yhdet kekkerit mutta ne on sen verran raskaat etten sittenkään luvannu mennä kun fyysinen olotila on niin iso.
Kaverini on nyt laitoksella ja odotan innolla vauva kuulumisia. Tsemppiä ja voimia hänelle sinne :)
Muuten omaan napaan ei mitään uutta,neuvola taas ens viikolla mutta tuskin mitään erikoista pääsee kuulemaan kun on vaan sellanen tavallinen tsekkaus kerta eikä oloissa ole suurempia muutoksia ollu.
Jaksamisia kaikille,
SurinaS 36+6
Täällä meillä paistaa mukavasti aurinko. Lasten kanssa suunnataan pian eväiden kera puistoon kaupungille.
Hieman on turvotusta sormiin ja jalkoihin lähinnä jalkapöytään tullut parin päivän aikana. Muuten olo moitteeton. Silti jo odotellaan koko poppoo vauvan syntymää.
Jaahas nyt pukemaan ja lähtöä tekemään puistoon!
Rv 36+6
Täältäkin kuulumisia... Mutta ensiksi onnittelut Miltsille pikkuisesta tytöstä :) Mukava kuulla, että voitte hyvin ja arki lähtenyt mukavasti käyntiin.
Täällä masua vain kasvatetaan. Alkaa olla jo niin täyttä vauvaa tuo maha, ettei tiedä miten päin istua tai seisoa :) Jalat tuolla kyljessä potkii kovasti, ja ei tunnu rauhallista hetkeä pikkuisella olevan. Eilen oltiin koko perheen voimin Ähtärin eläinpuistossa. Jos se reitti olisi ollut yhtään pidempi, olisin varmaan jäänyt sinne keskelle metsää. Pituutta sillä kierroksella oli 3km. Ja kun metsämaastoa oli, niin välillä kyllä teki tiukkaa. Mutta selvittiin hienosti ja lapsetkin kovasti tykkäsivät karhuista ja käärmeistä :)) Kyllä tuli paljon katseita kun maha pystyssä kolmen pienen kanssa ähelsin. Nuorin 1v2kk, joten sai juosta perässä kokoajan. Aika hyvin kuitenkin rattaissa viihtyi, vaikka olikin päiväuniaika. Ei malttanut nukahtaa.
Kotimatkalla sitten Keskisen kyläkaupan kautta, ja se oli kyllä melkoinen pikavisiitti kun lapset jo niin väsyneitä kävelemisestä. Jalat oli kuin norsulla kun pääsiin kotiin (vajaat 200km). Saunaan sitten kun lapset nukahti ja uni tuli heti. Yö nukuttu kertaakaan heräämättä, ja olo nyt aika virkeä. Selkää kyllä jomottaa eilisestä vieläkin.
Mietin kans tässä yksi ilta, että täytyy tuo sairaalakasssi pakata. Esikoista kun odotin se oli pakattuna jo viikolla 20 :)) Nyt neljäs kerta ku tuota täytyisi pakata, niin on siirtynyt jo näille viikoille. Osaa jo pakata tarpeelliset tavarat, ja turhat saa jäädä kotiin. Voihan iskä sitten tuoda jos jotain puuttuu. Samppoot, hammasharja ja imetysliivit nyt ainakin. Sitten bepanthenia ja liivinsuojuksia kans. Mietin vielä, otanko kestoja mukaan synnärille. Jos siellä käyttäis vaan harsoja ja villiksiä/Kuorivaipaa.
Nyt nuorimmalle aamupalaa, heräsi hiukan myöhään kun eilinen reissu oli niin "rankka". Sitten pihalle ja postissa käymään.
Itse en käytä "naamakirjaa" joten pysyttelen visusti täällä vauvalehden sivuilla :) Toivottavasti tää ketju ei nyt tyystin hiljene. Pidetäänhän melua yllä, eiks niin :))
amaria, ja rv taitaa olla 34+2
Moi vain kaikille piitkästä aikaa! En ole kirjoitellut mutta lukenut olen ahkerasti, osaankohan edes käyttää enää, toivotaan nyt että näkyy.. :) Onnea paljon Miltsille täältäkin!
Eli siis meille ensimmäistä odotellaan ja nyt kun äitiysloma alkoi niin ehdin minäkin tänne hyvin kirjoitella! Mitään ihmeellistä ei (kai?) kuulu, muuta kuin ettei enää oikein mitään jaksa tehdä kun alkaa paikkoja kolottaa oikein kunnolla, hieman masentavaa kyllä näin kesällä, kuitenkin vielä yli kk la:han.. Supistuksia on ollut, noita mahan kovettumisia ym, mutta nyt ovat nuo menkkakivun tyyliset saaneet ihmettelemään että mitä ihmettä?? Eli parina yönä ja päivänä tuntunut kuin menkat alkaisi, osaako joku sanoa ovatko ne sitten jotain "valmistelevia" supistuksia..? Ensi ma on neuvolalääkäri niin silloin ainakin tietää taas lisää.. Vauva on kuulemma aika pieni vielä mutta raivossa onneksi ja myllertää kovasti! Äiti ei niin kovin pieni enää sitten olekaan, kesä ja herkut! ;)
Vauvaa varten kaikki on oikeastaan valmiina, sänkykin pedattu! Turvakaukalo vielä kaverilla mutta kotiutumisvaatteet ym on pakattu. Mites, ottaako kukaan tuttia jo sairaalaan mukaan? En oikein tiedä mikä on käytäntö kun on niin eri versioita kuullut.. Ensi viikolla mennään Naistenklinikalle tutustumaan, ehkä sielläkin uskaltautuu jotain kysymään tavoista. Niin ja omat tavarat pakkaan sitten joskus. Ei ole kyllä niitä imetysliivejä, ajattelin niitä Carriwellin kokeilla aluksi kun vissiin muotoutuvat kasvaviin muotoihin ihan hyvin. Onko kokemuksia? Aika isoiksi ovat nämä jo kasvaneet nyttenkin..
Mutta hyviä vointeja kaikille!
Maikkis ja Lilli 34+5
Hurjan paljon onnea miltsille pikku tyttösestä:) Hienoa että kaikki menny hyvin.
Minäkään en oo pitkään aikaan kirjotellu ja viime sepostukset meni väärään viikkopinoon...
Toissa päivänä oli viiminen lääkärikäynti ja melkeen tunnin olin vastaanotolla. Lääkäri oli epävarma vauvan asennosta, mutta loppujen lopuks oli ihan varma että pää alaspäin siellä ollaan. Tänään kuitenki vauvan hikka tuntu taas tossa ylhäällä, joten alko vähän epäilyttää. Noh, täytyy soitella neuvolaan jos tuntuu vielä seuraava hikkaki ylhäällä. Muuten meillä oli vauvan kanssa kaikki mallillaan:)Kipeet supistukset oli saanu jotain aikasekskin: kohdunkaula pehmeä ja kanava lyhentyny...
Loppu häämöttää ja tuntuu että vielä ois hirveesti tekemistä ja hankittavaa...Vaikka kaikki onkin esikoiselta jäljellä niin vaunut edelleen puuttuu, koska meillä tosiaan oli viime kerralla lainavaunut. Yhet yritän nyt viikonloppuna huutonetistä saada huudettua. Turvakaukalon pehmusteet pitäis pestä ja uus patja hankkia esikoiselle, jotta vauva saa tuon vanhan. Jotkut oli jo pakannu tavarat sairaalaa varten. Sekin minulta vielä tekemättä.
Vähän harmittaa kun esikoiselle ei oo varmaa hoitopaikka synnytyksen koittaessa. Oon jo yrittäny asennoitua, että yksin voi joutua koitokseen menemään. Meillä on vaan mun äiti+äidin mies tässä lähellä, joka kutsua hoitamaan ja hekin täyspäiväisesti vielä töissä. Täytyy vaan toivoa että h-hetki osuis sunnuntaille tai muuten äidin vapaapäivälle.
Oikein hyvää vointia kaikille loppuviikkojen ajaksi:)
Neppe rv36+2
Meille kans tuottaa pientä päänvaivaa tuo heinäkuun viiminen viikko. Silloin äitini vielä töissä ma-pe 7-15..appivanhemmat lomalla niinkuin nyttekin (3-4vko:a asuntovaunun kanssa). Ens viikolla tai sit heti elokuun ekasta viikosta lähtien ois hyvä syntyä hoidon kannalta.
Meillä on kyllä kivat naapurit, mutta hekin lähtevät just lomalle ensviikon jälkeen...
Täytyy pitää jalat ristissä ;)
Rv 37
Elikkäs oon 30v. kolmatta odottava pk-seudulta.La mulla on 20.8. eli tasan 5vkoa ois viel "lusittavana".Jorvi on tuleva synnytyspaikkani,kaksi aiempaa oon synnyttänyt Naistenklinikalla. Esikoinen aloittaa nyt syksyllä koulun ja toinen viipottaja täyttää syksyllä 4v. Odotus on mennyt muuten hyvin mutta huhtikuusta alkaen oon ollut s.lomalla kun iski kauhea iskiaskipu.Mikään muu ei auttanut kuin lepo,työni on kuitenkin niin raskasta(lähihoitajana vanhainkodissa) että lääkäri katsoi viisaammaksi laittaa minut loppuajaksi s.lomalle.Tänään alkoi sitten virallisesti ä-loma.Vatsa on jo aika muhkean oloinen,huomenna olisi neuvola niin näkee kuinka paljon se on kasvanut viimeisen 5vkon aikana. Nuorempi lapsistani oli syntyessään 4300g ja tämä tuntuisi olevan yhtä iso ellei isompi.
Todella isot onnittelut Miltsille ja koko perheelle!!
Mulle oli tullut kahdessa viikossa painoa yli 800g viikko! Kyselivät, että onko turvotusta ja kovasti väitin että eipä ole. Nyt kokeilin korkkareita jalkaan kun kaverin häät parin viikon päästä niin ei toivoakaan että menisivät edes jalkaan!! Eli kai sitä turvotusta sitten on. Pakko lähteä kenkäostoksille, voi harmi =)
Nuo häät on tosiaan vasta parin viikon päästä 200km päässä. Ne on niin hyvän ystävän häät että mistään hinnasta en halua niistä pois jäädä. Laskettuun aikaan on siitä reilu pari viikkoa. Mitäs mä teen jos synnytys käynnistyy niissä kekkereissä?! Lähden lähimpään sairaalaan vai ajelemaan 200km kohti kotia?! Tietenkin mies on mukana ja nyt vaan jännitetään että kerettäis takaisin Keski-Suomeen vauvaa synnyttämään. Jalat ristissä sielllä sitten istutaan.
Kyllä vaihtelee päivittäin nämä väsymystilat. Eilen yltiöväsymistila, tänään jo heti aamusta tuntuu, että virtaa riittää kuin Duracel-pupulla konsanaan. Täyttyy nauttia joka hetkestä.
Lähden nyt touhuilemaan ja nauttimaan tästä äitiyslomasta joka alkoi virallisesti eilen.
Voikaa hyvin elomammat!
Piitzu 35+2
Kirjoitellaanpa välillä kuulumisia tännekin, vaikka tuo Facebook onkin mielestäni mukavampi kanava. Lisäksi olen mukana siinä Yahoo -ryhmässäkin, joten kyllä tässä lukemista aina on melkoisesti kun koneelle istahtaa.
Eilen käytiin synnärillä tutustumassa, ja oli kyllä hyvä käynti. Nähtiin synnytyssalit ja eri vempaimet ja kätilö kertoi käytännön jutuista. Ruuhkaa vaan tuppaa olemaan meidänkin sairaalassa, osasyynä viime aikaiset synnytysosastojen lakkauttamiset =(
Mulla on noi harkkasupistukset vähentyneet tässä viime kuukauden aikana, ei niitä kyllä koskaan paljoa ole ollutkaan. Mutta nyt viime päivinä on ollut juurikin sellaista mankkamaista jomotusta aivan alavatsalla. mutta maha ei kyllä ole ollenkaan kova silloin, niin ei kai ne sitten mitään kunnon supistuksia ole? Tänään ei ole tuollaisia kipuiluja ollut, ainoastaan tuttua möngerrystä muksun osalta :0)
Ensi viikolla taas neuvola ja myös lääkärikäynti sairaalassa, jossa samalla tehdään synnytystapa-arvio ja ultrataan sekä tehdään vauvan painoarvio. Kiva kuulla mitä mahassa oikein tapahtuu :)
Ihanaa viikonloppua kaikille!!
T: Auringonkukka ja muksu, rv 35+3 kai
Kuulostaa Nikkuliina tutulle tuo vaateongelma! Me oltiin viikko sitten häissä ja tänä viikonloppuna syntymäpäivillä ja sukujuhlissa! Häihin sain onneksi kaverilta kivan mekon lainaksi kun en itse kaupoista löytänyt oikein mitään.
Eipä tässä itselläkään kummempia. Viikonloppu on mennyt niin juhlien parissa etten kakkua syö enää ikinä! Ensin lauantaina oman lapsen nimpparit ja illalla oltiin miehen kanssa ihan kahdestaan kaverin 30-v synttäreillä. Mieskin ilmeisesti säikähti viime edellisen viikonlopun häiden aiheuttamia supistuksia ja oli ihan ottamatta mitään. Sunnuntaina oli sukujuhlat ja tänään taas syntymäpäivillä! Onneksi ei ole painoa paljon tullut raskausaikana, mutta otin nyt eilen varuiksi sormukset pois sormesta kun tuntuivat normaalia tiukemmilta.
Tänään oltiin äitiyspolilla koko arviossa. Pyyhälsin heti ilmoittautumisen jälkeen vessaan, meillä kun matka synnärille kestää tunnin vaikka ihan eteläsuomessa asutaankin. Saman tien päästiin sisään ja kätilö pyysikin ekaksi pissanäytettä! En tiennyt että nekin otetaan. Onneksi ei näin raskaana ollessa tuota ongelmia, saatiin näyte ja puhdas oli, samoin verenpaine oli hyvä 107/69. Sitten oltiin parikymmentä minuuttia käyrällä, sattui reppanalle juuri hikkakin. Lääkärissäkin kaikki oli hyvin. Kohdunsuu on pehmentynyt ja sentin, pari auki, mutta se on uudelleensynnyttäjälle näillä viikoilla ihan normaalia. Ei alkanut lääkäri edes arvioimaan milloin syntyy. Painoarvio oli 2900-3000 g ja kaikki mitat olivat keskiarvo tasoa , joten uudestaan ei tarvitse mennä jos ei yliaikaiskontrolliin jouduta.
Kovasti olisi lääkäri ollut kertomassa sukupuoltakin, mutta ei sitten lopullisesti kysytty. Itse olen huomannut alitajuntaisesti odottavani poikaa (tyyliin miettinyt että mitähän se pikkuherra siellä melskaa ja sitten tajunnut että mikä herra, enhän minä tiedä kumpi siellä on). Mies ja lapset odottaa kovasti tyttöä. Luulisin kuitenkin ultran perusteella että poika siellä taitaa olla ja sitä mieltä oli mieskin. Yhdessä vaiheessa vilahti kyllä sen näköisesti että poika se on ja siinä virnuiltiin miehen kanssa toisillemme samanaikaisesti. Heti sen jälkeen lääkäri alkoi kysellä tiedetäänkö sukupuoli ja halutaanko tietää. Emme siis virallisesti kysyneet kumpi on tulossa mutta matkalla autollekin mies totesi että taisi siellä pallit vilahtaa :)
Jotain hyötyä käynnistä oli, alkaa itsekin havahtua että vauva voi ihan oikeasti kohta syntyä, pitäisiköhän ihan oikeasti hoitaa valmistelut loppuun???! Nyt on rottinkikori tuulettumassa ja varmaan huomenna laitan paikoilleen. Sovittiin miehen kanssa että vielä tällä viikolla käydään ostamassa hoitoalusta ja turvakaukalo. Taisi miehellä käydä samanlainen havahtuminen, olen nimittäin monta kertaa sanonut että pitäisi miettiä alustavasti kummit, jotta voi pyytää heitä sitten heti vauvan synnyttyä. Nyt mies kotimatkalla kävi pohtimaan että niin, ne kummitkin pitäisi päättää! Aivan.... Nimeäkin pitäisi tosiaan miettiä jos vauva nyt todella on poika, tytölle meillä olisikin nimi jo tiedossa (ehditty kahden pojan kohdalla miettiä) Saa vaan nähdä kuinka pettynyt esikoistyttö on, jos todella poika tulee...
Eleonora 36+4