Kuinka monta vammaista tunnet henkilökohtaisesti?

paljon lapsia, mutten oikeastaan yhtään nuorta tai aikuista. Lapsiin tutustuminen on järisyttänyt maailmaani, siis todella avartanut. Ihania, ihania muksuja. Joukkoon mahtuu muutama pahasti kehitysvammainenkin, joiden vanhempien jaksamista joskus ihmettelen, mutta niin hellästi suhtautuvat lapsiinsa että mulla on monesti ollut tippa linssissä.



Harmittaa, että sillon kun vartuin, vammaiset suljettiin pois meidän "tavisten" ympäriltä enkä oikein tiedä, miten vammaisten kanssa olisin :(



Ennen olisin abortoinut vaikkapa downin. Nyt kun heitä tunnen, en abortoisi, en ymmärrä miksi pitäisi! Niin kuin joku jo sanoi, ne vaikeimmat tapaukset yleensä selviävät vasta myöhemmin, eivät sikiöaikana (näitä tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta).

Ei ole muuttanut. En ole mitenkään erityisesti pelännyt vammaisen lapsen saamista, vaan jos ultrissa olisi jotain ilmennyt, asiaa olisi mietitty sitten.

down-tyttö, hoidinkin häntä välillä. Mukava tyttö, puhe aluksi oli minusta vaikeasti ymmärettävää, mutta sitäkin alkoi ymmärtää ajan kanssa paremmin.



työssäni olen tavannut paljon liikuntavammaisia ihmisiä.



Yhdellä omalla lapsellani on tila jonka voi jostain näkökulmasta luokitella vaimmaisuudeksi, saatta myös aiheuttaa myöhemmällä iällä näkövamman ja liikunatkyvyn rajoittuneisuutta.



Kuten joku toinen ylempänä ketjussa sanoi, minulle he ovat henkilöitä, eivät vammojaan.

lapsuuteni pikkukylässä viettäneenä, lapsuuden ainoa kaveri oli kehitysvammainen pari vuotta minua vanhempi poika.



Jossain vaiheessa elämää asuin vammaisten palvelutalon naapurissa ja tutustui joihinkin vammaisiin ihmisiin.



Nykyisin työnpuolesta tunnen monia vammautuneita tai vammaisina syntyneitä ihmisiä.



Yleensä suhtaudun ihmisiin ihmisinä, en heidän vammoihinsa mitenkään erityisesti.



Toki olen aina halunnut terveitä lapsia, olisi outoa että joku sanoisi haluavansa vammaisen lapsen.