Vaimo lähti uuden miesystävänsä kanssa viikonlopun viettoon

ja ajattelinkin, että tuo lausahdus oli vain yritys lohduttaa ap:tä. Sillä eihän tuossa ollut mitään järkeä. Sillä suhde kestää jos on kestääkseen.

Mieheni ja minä erosimme, kun mies löysi (nyt myönnän sen toki) itselleen sopivamman kumppanin. Samalla hän antoi minulle (vastentahtoisesti otin tuon mahdollisuuden silloin vastaan) mahdollisuuden löytää itsellenikin sopivamman kumppanin.

Hän on nyt ollut tuon uuden kanssa toistakymmentä vuotta josta 7 naimisissa.

niin mikähän se aika oikein on, että ne yleensä sitten loppuu? Mikä on "ei kovin kauaa"? Minun mieheni lähti entisestä suhteestaan matkaani (heillä ei ollut lapsia, eivätkä olleet naimisissa) ja tässä ollaan nyt 4v oltu yhdessä. Petturisuhdehan tämäkin siis on, mutta yhdessä ollaan edelleen vaikka arki on astunut kuvioihin ajat sitten.

Onhan ero kuitenkin hyvin suuri suru ja tutkitustikin suuri stressin aiheuttaja (mikä nyt kyllä on itsestään selvää ilman tutkimisiakin). Ja kyllä suru pitää surra pois, jotta pääsee jatkamaan eteenpäin puhtaalta pöydältä.



Sillä kyllähän moni sen tietää, että tukahdutettu suru kalvaa kuitenkin siellä sisällä pikkuisen. Ja se saattaa sitten ryöpsähtää pinnalle joskus paljon myöhemmin, ja silloin sitä voi olla enää vaikeampi tunnistaa ja käsitellä.



Mutta en minä sitä sano onko parempi surra yksityisesti vai vaimon edessä. Molemmissa on varmasti puolensa. Mutta surematta ei kannata jättää, onhan ihmisellä oikeus tunteisiin, ja sun tunteet nyt ainakin on hyvin selvästi oikeutettuja.

Kerro miten sinun tapauksessasi kävi.

Mihin olit tyytymätön? Mitä uudesta suhteesta hait ja sait? Millä tavalla arki tuli vastaan, mitä tapahtui?

Teitkö mielestäsi virheen?

Muutkin samassa tilanteessa olleet, kertokaa kokemuksistanne.

t. tuo yllä olevan viestin kirjoittanut nainen

exä vaan alkoi jotenkin inhottamaan koko olemassaolollaan, olimme 12 v yhdessä.

Nyt kun nyxän kanssa juuri tuli 12 v täyteen, niin voin ilokseni sanoa että intohimoa löytyy edelleen. Mutta pidän itseäni harvinaisena esimerkkinä siitä miten onnistuakin voi.

että kaikki eivät tuomitse vaan joku jopa ymmärtää.

Juuri tuollaisen hyvän ja perheelleen omistautuneen miehen jättäminenhän on suurin rikos maailmassa.



Omastani sanoisin, että hänestä saa todellakin joku vielä aarteen: sen verran suuri mullistuksia ja muutoksia hän käy tapahtuneen takia läpi. Se ei silti tarkoita sitä, että meidän suhteemme olisi voinut onnistua.

On vänkää lukea näitä puolesta ja vastaan - tuomitse tai puolusta -kirjoituksia. Ei minun todellakaan ollut tarkoitus ylistää itseäni Jeesukseksi. Rakastan lapsiani, mutta en tunne että pyhimyksen frisbee leijuisi jatkuvasti pääni yläpuolella. Kyllä minussakin on vikani ja puutteeni niin kuin kaikissa ihmisissä, toki jokaisessa omanlaisensa. Tänään haluan korostaa että aion päästä elämässä eteen päin. Jos vaimolla on toinen niin mitä vi...a minä sille tosiasialle oikeasti voin? Toki hän on mielitiettynsä luona myös tämän yön, mutta tähänkin fiilikseen turtuu. Ilman lapsia tässä asiassa ei olisi paljon pelissä: maallinen mammona on aina jaettavissa ja myytävissä. Mutta lasten olemassaolo tekee asiasta vaikeamman. Viittasin jo aiemmin siihen, että heistä erossa oleminen tulee olemaan se vaikein juttu.



En heittäydy olemaan se ruikuttava ressukka, joka hakkaa päätään seinään ja itkee baaritiskillä naisille tulleensa hylätyksi, petetyksi. Tiedän myös että en ehkä osaa olla yksin, mutta vakaa tarkoitus on pysytellä poikamiehenä - jolla on lapsia - toivottavasti mahdollisimman pitkään. Olen myös sen ikäinen, että jälkikasvu on jo olemassa. En ajatellut tulevaisuudessa tehdä paavolipposia.



Joskus olisi sitten varmaan kiva tavata sellainen "aikuinen nainen". Nyt on kuitenkin vielä sen verran pallo hukassa, että keskityn henkisen ja ruumillisen hyvinvointini ylläpitämiseen.



Yours,



the eipii

Päivä lasten kanssa ei sujunut surren tai olutta juoden. Kesäinen kaupunki tarjoaa paljon virikkeitä ja mielekästä tekemistä. Myös pyöräretki eväineen tuli poljettua. Kyllähän lapset ovat huomanneet, että emme vanhempina enää ole samaan aikaan saman katon alla. Se herättää lapsissa kysymyksiä ja turvattomuutta. Ovat tietoisia poismuutostani ja sitä asiaa on saanut sitten jatkuvasti selventää. Ei, isi ei ole hylkäämässä teitä ja ei, tämä ei ole teidän vikanne jne. Vähän ressaavaa, täytyy myöntää... Joku puhui, että kannattaa surra asia kerralla pois, ettei jää tunne kaivertamaan. Olet asiassa varmasti oikeassa. Itsellä kaihertaa eniten, että omia lapsiaan ei näe enää jatkuvasti, päivittäin, kyllästymiseen saakka;-) Liikkuvan työni takia (toisinaan myös öitä poissa) en tule pitämään lapsia luonani fifty-fifty. Varmaan jotakin prosenttiluokkaa 30-70. Toinen juttu on se astuuko uusi kumppani entiseen kotiini heti, kohta tai ei koskaan. Vaimon jälkimmäistä vakuuttelua en 100% usko, koska pieniä valkoisia ja isompiakin valheita on tullut kevään mittaan ilmi... Joku myös viittasi siihen, että pitäisi katsoa myös itseään peiliin - ja on tässä varmasti oikeassa. Olen varmasti pitänyt suhdetta itsestäänselvyytenä ja unohtanut arjen luksuksen. Toisaalta kaikki läheisyys on puuttunut jo jonkin aikaa, joten ehkä se hälläväliä -meininki on ollut osa suhtautumistani suhteeseen. Jos vastapuoli kavahtaa kaikenlaista kosketysta on varmasti jokin pielessä. Ainakin nyt sen tiedän. No tulipa taas avauduttua. Lasi hyvää viiniä - ehkä toinenkin minulle sallittakoon näin riemukkaan ulkoilupäivän päätteeksi. Kiitos ja hyvää yötä, the AP

taas joku elämäänsä kyllästynyt av-mamma provoilee...

Täällä ns.pettäjä osapuoli heips! Ollaan oltu nyt pettämissuhteeni kanssa n.8 vuotta. Naimisissa 3 vuotta ja kaksi ihanaa lasta. Enkä sekuntiakaan ole katunut tekoani. Elän ja elämme elämämme ihaninta aikaa; eilen, nyt ja huomenna. Hyvää kesää kaikille!!!

ja olen myös vakaasti sitä mieltä, että jos nainen on jättänyt miehen pikaisen romanssin päätteeksi, viittaa kaikki tiedossa olevat faktat siihen suuntaan, että se on nimenomaan se nainen, joka ei ole kestänyt arkea ja joka ei ole kasvanut aikuiseksi.



Jos itse lähtisin jonkun karvajalan matkaan niin miestäni siitä ei voisi syyttää, se on hyvinkin varmaa. Petettyä ei tarvitse yhtään syyllistää, hänen tuskansa on muutenkin tarpeeksi suuri.

niin lue Bruce Fisherin kirja Jälleenrakennus. Kannattaa miettiä myös eroseminaariin menemistä, jos paikkakunnallasi on sellainen. Suosittelen lämpimästi!

Päivä lasten kanssa ei sujunut surren tai olutta juoden. Kesäinen kaupunki tarjoaa paljon virikkeitä ja mielekästä tekemistä. Myös pyöräretki eväineen tuli poljettua. Kyllähän lapset ovat huomanneet, että emme vanhempina enää ole samaan aikaan saman katon alla. Se herättää lapsissa kysymyksiä ja turvattomuutta. Ovat tietoisia poismuutostani ja sitä asiaa on saanut sitten jatkuvasti selventää. Ei, isi ei ole hylkäämässä teitä ja ei, tämä ei ole teidän vikanne jne. Vähän ressaavaa, täytyy myöntää...



Joku puhui, että kannattaa surra asia kerralla pois, ettei jää tunne kaivertamaan. Olet asiassa varmasti oikeassa.



Itsellä kaihertaa eniten, että omia lapsiaan ei näe enää jatkuvasti, päivittäin, kyllästymiseen saakka;-) Liikkuvan työni takia (toisinaan myös öitä poissa) en tule pitämään lapsia luonani fifty-fifty. Varmaan jotakin prosenttiluokkaa 30-70. Toinen juttu on se astuuko uusi kumppani entiseen kotiini heti, kohta tai ei koskaan. Vaimon jälkimmäistä vakuuttelua en 100% usko, koska pieniä valkoisia ja isompiakin valheita on tullut kevään mittaan ilmi...



Joku myös viittasi siihen, että pitäisi katsoa myös itseään peiliin - ja on tässä varmasti oikeassa. Olen varmasti pitänyt suhdetta itsestäänselvyytenä ja unohtanut arjen luksuksen. Toisaalta kaikki läheisyys on puuttunut jo jonkin aikaa, joten ehkä se hälläväliä -meininki on ollut osa suhtautumistani suhteeseen. Jos vastapuoli kavahtaa kaikenlaista kosketysta on varmasti jokin pielessä. Ainakin nyt sen tiedän.



No tulipa taas avauduttua. Lasi hyvää viiniä - ehkä toinenkin minulle sallittakoon näin riemukkaan ulkoilupäivän päätteeksi.



Kiitos ja hyvää yötä,



the AP

VAikka minun pitääkin aina seistä ystäävn tukena niin oikeasti kaikki sympatiat ovat sinun puolellasi



Tsemppiä!!!!

Eli se nainen, jolle on käynyt/käymässä näin. Prosessi ja tunteiden tutkitelu on meillä vielä kesken. Myös meillä läheisyyden tunne hiljalleen katosi, kun en kokenut tulevani kuulluksi ja itselleni tärkeät asiat (mm. asioiden ja ajatusten jakaminen, keskustelu) hiljalleen hiipuivat pois.



Vaikka olenkin "lähtevä" osapuoli, koen samoja tunteita kuin sinä. Pelkään sitä, miten lasten kanssa pärjään ja kuinka jaksan pyörittää arkea kun toinen vanhempi on etäämmällä. Elämäni muuttuu totaalisesti, kuten lastenkin. Silti, kun rakkaus, luottamus ja yhteys katoavat, on suhteen jatkaminen vaikeaa vaikka kuinka toivoisikin. Olen taistellut tunteitani vastaan kohta kolme kuukautta ja yrittänyt pyöritellä ajatuksiani uuteen uskoon. Sydän vain on itsepäinen - enkä edes puhu halusta toisen ihmisen luo vaan halusta päästä pois vanhasta. Näiden tunteiden lisäksi koen valtavaa häpeää ja syyllisyyttä ja tiedän osan ystäväpiiristänikin kaikkoavan.



Suhdetta pitäisi hoitaa ja toista ja itseään kuunnella, ennen kuin on liian myöhäistä.

vaan kun ryhdytään parisuhteeseen, niin yleensä noudatetaan jotain tiettyjä sääntöjä, ehkä ne pitäisi laittaa paperille. Toista pitäisi kunnioittaa, puhaltaa yhteen hiileen ja jos katsotaan, ettei tästä mitään tule, niin peli poikki. ja vasta sitten haetaan uusia suhteita, ei mitään valheiden verkkoa ja pettämistä. Oletko sinä AP puhunut vaimosi kanssa ongelmistanne?

Silloin, kun on lapset tehtynä, pitäisi erota vasta kaikkien vaihtoehtojen jälkeen, koska kyseessä on kuitenkin lastenkin elämä. Tsemppiä the AP ;)

...täälä myös yksi petturisuhde, joka on ollut kasassa kohta kymmenen vuotta.

Ja onnellinen olen =D

Kyllä siihen parisuhteeseen tosiaan tarvitaan kaksi. Yhdessä suhteen kriisit on käytävä läpi. Todella harvassa erossa "vika" on ollut vain toisessa osapuolessa.

Minä olin se, joka lähti toisen matkaan. Silti ennen eroa ei tämän uuden rakkauden kanssa oltu edes koskettu toisiimme. Puhuminen (ja exän puhumattomuus) oli se, joka ratkaisi mulle sen, kenen kanssa halusin olla loppu elämäni.

tosin sillä erotuksella, että meidän eroomme ei liittynyt muita ihmisiä, ja se olin minä joka lähdin suhteesta. Lapset hoidamme 50/50.



Meilläkin syynä oli kaiken läheisyyden ja keskustelun hiipuminen. Oli riipivää asua ihmisen kanssa, joka kavahtaa pienintäkin kosketustani, eikä puhu kanssani mistään. Lopulta tilanne meni sellaiseksi, että riidat olivat todella repiviä. En vain jaksanut sitten enää olla syyllinen kaikkeen.



Ex-vaimollani on nyt ymmärtääkseni samoja tunteita kuin sinulla.



Meistäkään ei voi sanoa, että emme olisi yrittäneet. Pari- ja yksilöterapiat käytiin ja yksi eheytyslapsikin tehtiin, mikä oli todella väärin.



Lapsiin liittyvät oikeastaan kaikkein vahvimmat tunteet, mutta onneksi ovat luonani usein.

Jos nyt näin sattuisi olemaan niin pliis älä vinkkaa asiasta ystävättärellesi. Hän kun tietää, että tunnen myös tämän sivuston.

Hän myös tietää, että olen parempi kirjallisesti kuin verbaalisesti. Ja että jälkimmäisessä jään hänen kanssa kakkoseksi;-)



eipii

Eikö punaviinilasi päivässä pidä lääkärin loitolla? Teessä on sitä kofeiinia.

Täällä tasan samassa tilanteessa oleva nainen...sinne se mies meni uuden naisystävänsä luokse =(

Olen juuri eronnut, kolmansia osapuolia ei asiaan liity. Noin 6v yritin sille kivalle, kohteliaalle, lapsirakkaalle miehelleni kertoa että suhde ei toimi minun kannaltani katsoen juuri ollenkaan- hän sanoi että hänelle riittää kunhan saa rauhassa olla ja arki pyörii, eikä jatksa semmoisia jonninjoutavia asioita kuin minun huoleni atvoa yhtään.. Tulin sitten siihen tulokseen että haluan olla niin itsekäs huoraaja, että jätän kelpo miehen katselemaan rauhassa urheilúruutuaan ja hakeudun jonkun säälittävän kundin luokse joka on kiinnostunut minusta ihan henkilökohtaisesti, kykenee keskustelemaan asioista ja ratkaisemaan niitä arjenkin ongelmia. Vielä en ole huoraamaan päässyt, mutta ehkä sekin alhainen päivä joskus koittaa:) Ja voi sitä ressukkaa joka hyvänä isänä, perhekeskeisenä, mukavana ihmisenä saa sitten kärsiä kun ex-vaimo niin halventaa perhettään.

Vinkaankin hänelle jo nyt tämän palstan, koska täällä ymmärtäväistä, hellää naisihmistä näyttää riittävän. Voitte sitten yhdessä kauhistella huoraamistani.

Toivotan kaikkea hyvää näille muille huoraajille:)

Varmasti löydät jonkun, joka tahtoo olla sinusta kanssasi kiinnostunut. :)