Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa minua. Mikä äitiäni voi vaivata?
08.07.2009 |
Olen ihan pihalla äitini käytöksen kanssa. Olen joskus ennenkin tehnyt jonkun avauksen samasta aiheesta, mutta nyt alan oikeasti huolestua.
Jotain outoa on ollut äitini käytöksessä jo pidemmän aikaa (vuosia). Äitini on älykäs ja lukenut ihminen, osaa olla tosi rakastettava, lapsuuteni oli pääosin onnellinen.
Ja toisaalta.
Saattaa suuttua ihan mistä tahansa. Haukkuu ja sättii ihmisiä jatkuvasti, ts puhuu pahaa niin ovelasti, että sitä ei heti huomaa. Kieltää minulta kaikki negatiiviset tunteet, samoin lapseltani. Tätä on todella vaikea selittää...Äiti on ikäänkuin jatkuvasti tyytymätön kaikkeen, mitä teen.
Kaverini ovat aina olleet vääränlaisia. Äiti vähätteli ylioppilastodistustani, samoin sitä kun sain opiskelupaikan. Kun valmistuin hyvillä arvosanoilla, äiti jätti sen lähes noteeraamatta. Anopilta sentään sain kortin.
Häihini äiti tuli pitkin hampain, eikä halunnut osallistua järjestelyihin mitenkään. Väitti kaikille, että minä en anna hänen tehdä mitään (!?)
Nyt kun minulla on lapsi, äiti on saanut siitä uuden aiheen murjottaa. Kaikki on hauskaa vain niin kauan kuin on kivaa. Minä en kuulemma koskaan itkenyt vauvana. Äiti on kovasti tarjoamassa hoitoapuaan, mutta kun lapselta pitäisi vaihtaa vaippa, pakenee toiseen huoneeseen. Jos lapsi itkee, alkaa tuijottaa ikkunasta ulos tai nalkuttaa minulle, mutta ei tee mitään lohduttaakseen lasta.
Väittää, että minä en anna hänen tehdä mitään ja valittaa ettei häntä kutsuta kylään tarpeeksi usein. Kun olen sanonut että hän on ihan tervetullut, hän vaikenee ja menee pois.
En vain enää käsitä. Yleisistä asioista äidin kanssa pystyy keskustelemaan ihan sujuvasti, kuten vaikka siitä mitä lehdessä on lukenut. Mutta kaikissa ihmissuhteisiin ja tunteisiin liittyvissä asioissa...
Ikävältä tuntuu sekin, että äiti ei suostu kertomaan omista asioistaan mitään. Jos hän olisi rehellinen edes siitä, onko hänellä jotain psykologisia ongelmia, voisin edes suhtautua häneen oikein. Nyt äiti reuhtoo vaihtuvine mielialoineen sinne tänne ja saa seurallaan lähinnä stressaantumaan ja ahdistumaan. En todellakaan tiedä, onko joku sairaus olemassa vai onko äiti vain poikkeuksellisen "hankala" ihminen?
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Meille on toinen lapsi tulossa ja tukiverkostoista paljon puhutaan. Monet vähän etäisemmät ihmiset pitävät äitiäni ihan normaalina. Harmittelevat esimerkiksi, ettei äitini asu lähempänä, kun hän selvästi niin kovasti haluaisi hoitaa lapsenlastaan. Totuus taitaa kuitenkin olla toinen.
Väsyttää joutua kannattelemaan äidin kulissia.
Kommentit (9)
ei ehkä ikinä ole saanut tyydyttävää seksiä. On vain uhrannut liian kiltisti lapsilleen ja miehelleen koko elämänsä. Tässä olisi yksi hyvä syy, että miksi vanhempana alkaisi ketuttamaan. Sopiiko kuvaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla myös ns. vaikea äiti...hänellä on kyllä ollut keskivaikea masennus ym. ym. ihan "oikeitakin" ongelmia jotka osaltaan selittää käyttäytymistä...mutta, mutta kyllä osa on vain häntä itseäänkin. Eli on vain luonteeltaan sellainen. tuo toisten sättiminen esim. kuulostaa todella tutulle. Äidillä kanssa on aina "uusia " ystäviä ja äiti hehkuttaa, kuinka Jaana ona niin ihana ihminen, jaana sitä ja Jaana tätä...kunnes parin kk:n päästä koko Jaanaa ei edes muisteta...ja syyksi riittää, että se istutteli niin hullusti kukkia pihamaalleen ja on niin ihmeellinen. Jne. jne. Kuulostaako tutulle??
Mun äiti on vielä narsistinen luonne, aina pitää puhua VAIN hänen ongelmistaan. Jos minä pyydän apua, niin siitä äiti vetäytyy kuoreensa kuin rapu ja hyvä kun ei kolmas maailmansota syty...
Joo...näitä esimerkkejä voisin kertoilla vaikka kuinka...mutta, ainoa mikä mulla on auttanu, on se että olen kirjaimellisesti katkaissut yhteyksiä hänen suuntaansa, enkä odota yhtään mitän. Niin jokainen yhteydenotto sieltä suunalta on positiivinen yllätys. Lapsenvahdiksikin pyydän vain kun kaikki muut vaihtoehdot on kartoitettu. Surullista, mutta näin oma elämäni on helpompaa...mulla on 3 lasta enkä tässä elämäntilanteessa pysty kantamaan omaa äitiäni.
Vähän samantapaiselta kuulostaa kuin meillä. Otin äitiini etäisyyttä opiskeluaikanani, mutta jotenkin lasten saaminen on nostanut taas nämä tunteet pintaan. Olisi ihanaa jos voisi olla oikeasti läheinen äitinsä kanssa, mutta se ei vain tunnu kerta kaikkiaan onnistuvan.
Anoppi asuu nyt lähellä ja hän auttaa mielellään lastenhoidossa, mutta hänellä on muitakin lapsenlapsia ja hän on vielä työelämässä. En myöskään ole ihan samalla aaltopituudella hänen kanssaan, vaikka toimeen tulemmekin. Harmittaa, kun omasta äidistä ei ole käytännössä tukea, edes henkistä, jos tulee jokin hankala tilanne.
Äitini saa minut tuntemaan syyllisyyttä, jota vastaan yritän taistella parhaani mukaan. Monet jotka eivät tunne tilannetta, saattavat luulla että kohtelen äitiäni epäreilusti. Hänellä nyt vain on kyky saada ihmisiä puolelleen ja ikäänkuin heittäytyä uhriksi.
Kai sitä täytyy vain luovuttaa ja jatkaa tätä "etäistä" yhteydenpitoa, kun ei tilanne tästä tunnu muuttuvan.
Ap
meilläkään ei ole ollut minkäälaista lastenhoitoapua, ei omista vanhemmista, eikä anopista. Molemmat ovat keskittyneet sisarusten lasten hoitoon. Ja anopille en lapsiani antaisikaan, koska tunki 3kkn ikäiselle leipäpalaa ja muutenkin lapset saavat juosta vailla silmälläpitoa ulkona.No, näinkin voi elää.
tuntuu, että kärjistyy koko ajan. Se on kyllä ikäisekseen virkeä. Ei esimerkiksi vienyt siskolleni rakkausromaneja toiselle paikkakunnalle, koska niiden lukeminen ei ole hyväksyttävää, ei antaisi minun pitää kalevala-koruja, koska ne on noituutta, nivelten käsittelijältä saa kuulemma kirouksen, koska se kulkee kalevalaisen kansanparantajan nimella.
Toisaalta takertuu ihan mahdottomasti meihin. Jos mun mies ei esimerkiksi ota sitä mukaan omiin harrasteisiinsa, se soittaa ja itkee ja vinkuu ja vihjailee yksinäisyyttä, jne. Todella rasittavaa, varsinkin kun se asuu naapurissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös joutunut valitsemaan sen että on etäiset välit vanhempiini ja etenkin äitiin. Apua on turha odottaa tai pyytää, koska sitä tuskin saa. Välillä jos olisi kiva soittaa äidille ja kertoa kuulumisia miten esikoiseni voi, niin se olenkin minä joka kuuntelee miten äidin jalkaa ja milloin mitäkin on kolottanut tai sitten vastaus on että näinpäs kivan perhosen äsken. Äidilläni on myös tapana suuttua kuin parhaassa murrosiässä olevalla teinillä jos ajatuksemme eivät kohtaa. Luuri lyödään korvaan ja mykkäkoulua kestää ties kuinka pitkään.
Varsinkin nyt ensimmäisen lapsen saatua, alkoi suhde omaan äitiin vaivata mieltä. Se oma äiti nyt vaan on oma äiti ja anoppia ei niin mielellään kuuntelisi ja ottaisi siltä suunnalta neuvoja vaikka ihana ihminen onkin.
hankala ihminen. Ei hänellä mitään sellaista vaivaa ole,jota voisi parantaa. Ja ikävä kyllä nämä hankalat luonteenpiirteet korostuvat vanhetessa. Tällaisia äitejä vain on. Olen itse hankalan äidin kasvattama ja jotenkin vain olen itse pystynyt samanlaisista luonteenpiirteistä erossa pysymään. Toivon ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulostaa että äitisi olisi jollain tavalla sinulle kateellinen siis sillä tavalla että hän ei edes tiedosta ollenkaan sitä. Kukapa myöntäisi olevansa kateellinen omalle lapselleen... Olet ehkä hänen silmissään nuori fiksu ja hyvin pärjäävä jne. joka voi tuntua jo äitisi ikäisen mielestä kadehdittavalta. Ja jos vielä muistakin on kiva puhua selän takana pahaa
jo vuosia ja olisin kiitollinen jos joku osaa auttaa. Tai antaa edes jotain vertaistukea.