Puhutko lastesi kanssa tunteista? Jos et, niin miksi ihmeessä et??

Oikeestikko joku ei puhu?

Tunneihmisenä luulisi, että osaisin niistä puhua. Mutta olen usein ajatellut, että en varmaankaan osaa. Kirjoitetaan, että lapselle pitäisi nimetä eri tunteita ja näin lapsi oppisi niitä erittelemään. Minä en osaa. Mieheni vieläkin vähemmän. Toki sanon, miten tärkeä lapsi on minulle, rakastan häntä. Mutta ap varmaan tarkoitti syvällisempää tarkastelua? Jatkakaa ketjua, jos minäkin jotain oppisin.

Saatan sanoa, että nyt äiti on iloinen, kun olitte noin reippaita. Tai että tänään äidillä on paha mieli. Saatan myös kysyä, miltä tuntui kun... (jos jotain on tapahtunut positiivista tai negatiivista). Lapsemme ovat 3- ja 5-vuotiaat.

Jos vaikuttaa surulliselta, niin kysyn onko paha mieli ja jne.

Onko se tunteista puhumista ?

Titenkin keskustellaan mistä tunne johtuu ja jne.

Lapsi saattaa sanoa että en kuuntele jne.