Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Diagnosoitu vakava masennus

Vierailija
05.07.2009 |

Lääkitykenä Cipramil ja Obamox 2 päivää peräkkäin ja sitten kaksi taukopäiää ja taas 2 päivää otetaan jne. Lisäksi käyn terapiassa joka viikko tai joka toinen viikko.



Nyt 3 kk jälkeen kykenen jo itkemään joskus. Jotkut päivät menee ihan kivasti ja välillä tekee mieli vain olla jossain nurkassa mytyssä.



Välillä ahdistaa tosi paljon ja olen levoton myös motorisesti. Ajatus katkeilee ja unohdan asioita. Josku kesken lauseen unohdan, mitä olin sanomassa enkä muista edes asiaa, josta olin puhumassa.



Jonkun verran ollut yöheräilyä mutta nyt nukun useimmiten ilman jatkuvaa heräilyä.



Päätin aloittaa säännöllisesti lenkillä käymisen. Terapeutti tosin sanoi, että en saa vaatia itseltäni nyt liikaa mutta itse koen, että kaipaan liikuntaa.



Onko kellään kokemusta vastaavasta? Kuinka pitkään meni, että käpertymispäivät loppuivat kokonaan? Auttoiko liikunta? Mitkä olivat selviytymiskeinosi? Kaunko olet joutunut olemaan lääkityksellä ja käymään terapiassa? Milloin saan entisen minäni takaisin vai saanko?

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
05.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaihtelu siksi, että lääkärini haluaa pienentää riippuvaiseksi tulon riskiä.

Vierailija
2/8 |
05.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia sinulle,ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
05.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sinulla on jo muutamiakin päiviä, että kaikki menee suht kivasti, niin varmasti alat pikkuhiljaa toipua.



Liikunta voi auttaa jonkin verran. Mutta liikunnan pitää olla osa itsensäarmahtamisprosessia. Siitä ei saa tulla vaatimusta tai pakkoa.



T: kohtalotoveri

Vierailija
4/8 |
05.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten sanoin, niin otan 2 päivänä ja sitten on 2 päivän tauko etten ota.



Uskon, mitä lääkäräni on sanonut ja määrännyt.



-ap-

Vierailija
5/8 |
05.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sinulla on jo muutamiakin päiviä, että kaikki menee suht kivasti, niin varmasti alat pikkuhiljaa toipua. Liikunta voi auttaa jonkin verran. Mutta liikunnan pitää olla osa itsensäarmahtamisprosessia. Siitä ei saa tulla vaatimusta tai pakkoa. T: kohtalotoveri

-ap-

Vierailija
6/8 |
05.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on ollut rankka lapsuus ja nuoruus, ja kai sen takia olen aina voinut suht huonosti. Vakava masennus iski synnytyksen jälkeen. Kun lähdin hakemaan apua, aloin toipua aika nopeasti. Tosin tämä vaati sairaalajakson, sairausloman ja intensiivisen terapian. Mutta joka tapauksessa puolen vuoden päästä olin tosi hyvässä kunnossa.



Masennus on uusiutunut tuon pahimman jakson jälkeen kaksi kertaa; diagnosoitu keskivaikeaksi noilla kahdella kerralla.



Syön SSRI-lääkkeitä ehkä läpi elämäni ja koetan hakea apua, kun paha jakso alkaa. Paras ohje: kun on masentunut, pitää tehdä PALJON niitä asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Jos huomaat, että jokin asia tekee sinut edes sekunniksi iloisemmaksi, tee sitä. Itse olen matkustellut paljon ja kirjoittanut kaikenlaista. Ja lepoa tartten rutkasti enemmän kuin ei-masentuneet.



T: Kohtalotoveri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
05.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei siis ihan niin paha tilanne kuin sulla ap. Mutta haluan rohkaista sua: oot jo voiton puolella kun olet saanut lääkityksen ja terapiaa. Menet ylöspäin! Äläkä hu8olehdi siitä kuinka kauan lääkkeitä syöt, ei se haittaa vaikka söisit 10 vuotta tai vaikka loppuikäsi, tärkeintä on että voit paremmin. Oon kuullut, että liikunta voi toimia yhtä hyvin kuin masennuslääke, eli jos nautit siitä, niin anna palaa vaan.



Vierailija
8/8 |
05.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Halusit tietää kuinka kauan terapiassa. Yhdeksäs vuosi menossa. Lopettelen terapiaa. Lääkkeitä olen syönyt ajoittain ja tarpeen mukaan. Masentunut en ole ollut useampaan vuoteen, mutta heti kun turhat itsesyytökset ja itseni syyllistäminen tulleet takaisin aloitin lääkkeet uudelleen. Tätä tarkoitin tarpeen mukaan, en siis enää odota edes lievää masennusta, tunnen masennuksen luonteeni niin hyvin, että tiedän milloin tarvitsen täydennystä serotoniinivarastoihini.



Hienoa, jos jaksat liikkua. Itselläni oli kymmenen vuotta sitten syytä olla ylpeä jos pesin hampaat kerran päivässä. Aamuin ja illoin pestyt hampaat olivat jo huippu päivä.



Masennukseni on kuitenkin parasta mitä minulle on tapahtunut. Rikkouduin, jotta en olisi tuhoutunut. Sain apua ja hoitoa. Lapsuuden ja nuoruuden puutteet on käsitelty ja olen lähes onnellinen joka päivä.



Kaikkea hyvää sinulle! Masennus ei heikkouden merkki. Päinvastoin. Kerrot itsellesi sen avulla että kaikki ei ole hyvin. Aikaa myöten saat muutetuksi itsellesi tuhoisat ajattelumallit ja pääset masennuksesta eroon.



Paranemisia!