Argh, menee hermot tuohon naapurin ämmään! ov
Muuten tämä on ihana taloyhtiö ja tykätään asua täällä. Muutettiin tähän pari vuotta sitten ja silloin tuo eukko uhkasi tehdä eläinsuojeluilmoituksen, koska me kuulemma laiminlyödään koiran hoito. Koira siis kärsi muuttostressistä ja jäi n. 2-3 viikon ajan itkemään perään, kun lähdettiin töihin. Ja tuota itkua kesti vaan 30 minuuttia.
Ei siinä mitään, yritettiin eukolle selittää mistä tuo koiran ulina johtui ja annettiin nuo uhkailut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Kun koira asia oli kunnossa, tuo eukko alkoi valittamaan, että meillä pahoinpidellään lasta ja hän tekee lastensuojeluilmoituksen. Noh, taapero (esikoinen oli silloin 2,5v) kiljui joka hemskatin aamu ja ilta, kun olisi pitänyt pestä hampaita tai käydä iltapesulla. Välillä lapsi kiljui, kun piti aamulla lähteä kiirellä tarhaan, välillä lapsi kiljui rapuissa, kun ei jaksanut kävellä ja itse en voinut kantaa (=kummassakin kädessä kauppakassit + koiran hihna).
Annettiin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Noh, sitten vuotta myöhemmin meille syntyi uusi vauva ja taas sama juttu. Meillä kuulemma rääkätään lasta, kun vauva itkee niin paljon! Kyse oli pahasti allergisesta vauvasta, joka kyllä nukkui suht hyvin yöt, mutta itki päivällä paljon. Kun maito-, muna-, kala- ja vilja-allergiat todettiin puoli vuotiaana ja karsin nuo ruuat pois omasta ruokavaliostani, lapsi muuttui melkein yhdessä yössä tyytyväiseksi vauvaksi..
Ja meidän perhe ei ole ainut. Kaikkia koiranomistajia on uhkailtu samalla tavalla, samoin yksi koliikkivauva perhe ym.
Kommentit (4)
tee vaan se eläinsuojeluilmoitus! Meillä ei koiraa kohdella huonosti, vaikka se haukkuukin pihalla nähdessään muita tyttökoiria.
Mutta mulla siis paloi käämit, kun oltiin lasten kanssa pihalla ja esikoinen potki palloa isänsä kanssa. Ja kuopus muksahti aika pahan näköisesti kompastuttuaan palloon. Parkuhan tuosta tuli ja eiköhän se eukko tullut salamana ikkunaan räyhäämään, että älkää nyt v..u satuttako sitä lasta!
Antaa tehdä ilmoitus ja laittakaa samalla syyte kunnianloukkauksesta. Eukko vois varmaan hankkia omankin elämän. Noille pitäis olla oma maa jossain keskellä merta missä voisivat kyttäillä toisiaan. Ja narsistit heti viereiselle saarelle!
että hankkikoot oman elämän. Minulla on myös kokemuksia vastaavasta kyylästä, tosin mies. Voi että mistä näitä sikiääkin... ;)
hänelle, että menkööt tekemään valituksensa/ilmoituksensa. Näkeepä akka sitten, että viranomaisetkin pitävät tilannetta normaalina ja ehkä lopettaa valittamisensa sen jälkeen..