Tajusitko sanoessasi "tahdon", mihin kaikkeen vihkivala sinua velvoittaa?

mihinkään palvelemiseen...



Ja hei,sanoi se mieskin tahdon.

Tuohan on hyvän avioliiton salaisuus. Kummatkin on 100% mukana, 100% sitoutuneita, haluavat puolisolleen vain hyvää ja tekevät kaikkensa yhteisen arjen onnistumisen eteen! Ja jos toisen sitoutuminen hetkellisesti heikkenee, tulee riitaa ja eripuraa, niin toinen on silloinkin 100% sitoutunut ja tukee puolisoaan hapuiluissaan. Eikä lähde mukaan tuohon avioliiton rikkomiseen. (Ja nyt en puhu mistään pettämisistä, vaan arjen ongelmista ja erimielisyyksistä)

mikäli mies ei itse pysty itseään elättämään....

olemaan kynnysmattona sietämään kaikki paska hoitamaan kaikki mitä lapsiin ja kotiin liittyy kantamaan vastuu kaikesta...

Muistakaa, että se mies on tehnyt aivan saman lupauksen. Jos te ootte mielestänne luvanneet olla kynnysmattona (mikä ei kyllä ole alkuunkaan minun tulkintani), niin sittenhän miehen on täytynyt luvata samoin olla kynnysmattona.



Ei avioliitto ole yksipuolista.

Rakastamaan ja kunnioittamaan (molemmin puolin) mutta EI palvelemaan.

tarkkaan ottaen vihkivalassa ei luvata rakastaa. Siinä kysytään TAHDOTKO rakastaa, eli luvataan tahtoa. Ja monen papin olen kuullut sitä selittävän niin, että aina ei ihmisen rakkaus riitä ja niinä päivinä tarvitaan sitä tahtoa rakastaa. :) Ja kyllä tässä jo 3v avioliiton aikanakin on täytynyt joinain päivinä tahtoa, vaikka useimmin on "pelkkä" rakkaus riittäny.



Mutta meille avioliitto on molemminpuolista kunnioittamista, auttamista ja tukemista. :) Siis sitoutumista siihen, että teemme parhaamme, että jaksamme elää yhdessä ja rakentaa tulevaisuutta ja turvallista kotia meidän pienille..

todellako jo VAIN kolmessa vuodessa on tarvittu sitä "tahtoa rakastaa" ??? :(



Minulla on 5 avioliittovuotta takana eikä ole tullut mieleenkään, että olisi rakakus loppunut tai ollut kortilla missään vaiheessa... Ei edes ajatustakaan, että ei haluaisi olla toisen kanssa loppuelämän...... Joten vielä on "oikea" rakkaus riittänyt.... Ei puhettakaan tahtomisesta.....

Se(kin) etu, kun ei mene kirkossa naimisiin :)

Rakastamaan ja kunnioittamaan (molemmin puolin) mutta EI palvelemaan.

Nykyaikana ei ole kovin muodikasta palvella toisia ihmisiä. Se on palkollisten piikojen ja renkien hommaa, orjatyötä, nöyryyttävää pakkoa. Näinkö on?

Itse olen ollut naimisissa 13 vuotta. Monenlaisia vaiheita on kuljettu läpi ja selvitty kunnialla (tai ainakin selvitty) ja nyt palvelemme toisiamme ilman sarvia ja vastapalvelustilauksia pienillä teoilla. Teemme vastavuoroisesti toisen puolesta asioita ja pyrimme helpottamaan toisen elämää, jos mahdollista. Olennaista on tietysti vastavuoroisuus ja se kunnioittaminen ja rakastaminen. Palvellessaan (=antaessaan) saa...

Minä olen mennyt naimisiin vasta vuonna 1996, enkä silloin vihkikysymyksissä tai sormuslupauksissa sitoutunut mihinkään marttyyrimasokistin rooliin.

Miksi palveleminen värittyy mielikuvissa niin helposti kielteisesti? Haluavatko ihmiset olla itsenäisiä ja riippumattomia? Jos tarvitsee jotain, se täytyy ostaa rahalla, koska kuka pöhkö ihan palvelemisen ilosta auttaisi ketään? Onko palveleminen kadonnutta kansanperinnettä?

12 Palveleminen ja vastavuoroisuus ovat eri asioita. Vanhassa vihkivalassa naiselta vaaditaan kuuliaisuutta, palvelemista ja alistumista, mieheltä ei. Käsitän palvelemisen niin, että vaikka hampaat irvessä tingitään omasta hyvästä miehen hyväksi. No way!

kyllä herrani- isäntä/alamainen-asetelman joka ei sovi vastavuoroiseen tasa-arvoiseen parisuhteeseen minun mielestäni. Minä puhuisin mieluummin toinen toisensa tukemisesta ja auttamisesta kuin palvelemisesta.

MIKÄ ei mene noin ollenkaan?

Palveleminen ja vastavuoroisuus ovat eri asioita.



Vanhassa vihkivalassa naiselta vaaditaan kuuliaisuutta, palvelemista ja alistumista, mieheltä ei. Käsitän palvelemisen niin, että vaikka hampaat irvessä tingitään omasta hyvästä miehen hyväksi.



No way!