Sossussa asioivia perheitä ei kannata sääliä. Suurimmaksi osaksi heidän ongelmansa ovat

itseaiheutettuja. Ja osa heistä osaa kyllä käyttää törkeästi hyväksi systeemiäkin.

En minäkään siellä sossunluukulla mielelläni käy, mutta joskus sitä iskee yllättäviä menoja eteen eikä muuta vaihtoehtoa ole.

ei sinne sossuun kovinkaan monen ole helppo mennä.

Jeah, meilläkin kun käytiin sossussa kerran vuonna 2006, oli kaikki itseaiheutettua. Mies sairastui masennukseen. Olisi vain pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni. Mutta se sossun kyyläyksen alaisena olo oli niin helppoa ja mukavaa että varmaan tulee käytettyä sossua uudelleenkin.

koska esim. masennusta ymv. ei hoideta ---> hoitoon pääseminen on vakeaa, sama juttu päihdepuolella.



Jos yhteiskunnassa toimisi terveydenhoito, niin moni olisi työkykyinen eikä enää sossun asiakas.



Tottakai osa hyväksi käyttää järjstelmää, mutta suurimmalla osalla on ihan oikeita ongelmia, ja he tarvitsevat apua! Eikä kannata unohtaa kolikon kääntöpuolta; on myös paljon ihmisiä jotka olisivat oikeutettuja sossun tukeen, mutta he eivät periaatteesta mene "sossun luukulle kerjäämään", vaan sinnittelevät vaikka sitten nälkään nähden:(



Ja hyväksikäyttäjiä on KAIKKIALLA! Työpaikalla se yksi ei koskaan tuo kahvipakettia kahvihuoneeseen, mutta juo aina kahvia ja varastaa muiden purkeista maidonkin kahviinsa. Kadulle tippuneen lomakon joku vie poliisiasemalle edes avaamatta sitä, toinen ottaa rahat ja heittää lompakon roksiin. Joku myy hyvällä omallatunnolla hometalon lapsiperheelle, toinen taas purkaa talon ja myy pelkän tontin vaikka kärsii tappiota.



Eli meitä ihmisiä on erilaisia. Turha antaa kaikkien köyhien kuolla nälissään pakkaseen siksi että joku sossua kusettaa.



...Niin, ja ap ei liene koskaan sossun asiakas ole ollut? Se huijaaminen ei niin helppoa ole mitä kaupunkilegebdat kertovat. Jos on pienestä ollut lastensuojelunasiakas, niin apua saa hieman helpommin, mutta mielestäni sekin on ihan reilua, koska ko. nuorilla ei ole tukiverkostoja vert. "tavalliset nuoret" joille mummot ja kummit +omat vanhemmat antavat rahaa, ostavat vaatteita, maksavat koulukirjoja jne.

lapsen iltapäiväkerhon sekä antaa vielä 120 euroa käteen SEURAAVAT 2,5 VUOTTA!!!!



Eikä tarvii kun kerran kuukaudessa vielä tiliote sossun postilaatikkoon.



opintoni ovat vasta alkaneet ja kestävät vielä 2,5v, koko tämän ajan joudun ottamaan toimeentulotukea, kun rahat eivät riittäisi edes vuokraan



tuon 120 lisäksi saan lapsilisät 300, elatusavut 260e, opintotuen 220e



sekä tietysti asumistuen

niin mun on ainakin pakko. ja meinaan sieltä vastaisuudessakin avun itselleni hakea, eikä hävetä yhtään! 2

Minä olisin vallan hyvin voinut olla sossun pitkäaikaisasiakas lähtökohtieni vuoksi. 0 markkaa kotoani sain, kun lähdin 18-vuotiaana opiskelemaan. Kitkutin pienellä opintotuella päivästä toiseen, vuodesta toiseen, kesät, viikonloput pesin rappusia ja lakaisin katuja. Päätin, etten uhriksi jää. Päättäväisyydellä ja työn tekemisellä lopulta valmistuin yliopistosta ja nyt pärjään hyvin omillani. En alistunut, enkä syytellyt muita kovaosaisuudestani. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset ajautuvat sossun luukulle, kun vaihtoehtoja on niin paljon. Ainoa selitys jonka keksin, on huono elämänsuunnittelu. Tehdään lapsia kesken opintojen 5 kappaletta, poltellaan tupakkaa, ajetaan taksilla baariin kerran viikossa "kun on niin rankkaa". Voivotellaan valitetaan ja äänestetään kommunisteja. ARGH! Ryhtiä, ihmiset!

Onneksi minä vain tuotan yhteiskunnalle rahaa, enkä kuluta juuri yhtään palveluja. MItään tukia en saa, enkä halua, olenhan AIKUINEN nainen.

"Ainoa selitys jonka keksin, on huono elämänsuunnittelu. "

Mitäköhän tämä elämänsuunnittelu on? Voiko elämäänsä suunnitella? Miksei kukaan kertonut siitä minulle?

Suuret oli toiveet oman elämän suhteen täälläkin, kunnes mies kuoli tapaturmaisesti. Itse sairastuin masennukseen, muutama kuukausi sitten menetin sen viimeisenkin lähisukulaisen ja nyt olen yksin neljän lapsen kanssa, joista yksi on vakavasti kehitysvammainen. Tässä tilanteessa ei paljon elämänsuunnittelut auta. Hyvä kun jaksaa päivä kerrallaan elää ja yrittää. Ehkä joskus aurinko paistaa meillekin.

lapsuuden perheessä alkoholismia, väkivaltaa, ym, koulunkäynti ei EHJKÄ ole ollut prioriteetti nro1, aikuisiällä (viimeistään) sairastutaan henkisesti, musta yhteiskunta ei ole hoitanut tehtäväänsä, kun ei tällainen ihminen ole saanut apua ajoissa. Sitä normaalin elämän mallia ei ole koskaan saatu. Yritä siinä sitten... toiset on vahvempia kuin toiset, ketään en lähtisi arvostelemaan vaikka ulospäin asiat olisivat miten, sitä syiden vyyhtiä joka on kyseiseen tilanteeseen johtanut, on ulkopuolisen mahdoton nähdä, kun se ei kenties ole selvillä itse tälle ihmisellekään. Olen erittäin tyytyväinen että Suomessa on tämän tasoinen järjestelmä, mutta puutteitakin siinä on, ja ne on juurikin siellä ehkäisevässä työssä, kuten joku jo mainitsikin, mielenterveys- ja alkoholisti- palvelut on todella huonossa jamassa, ja kuinka moneen lapseen, tulevaisuuden "toivoon" sekin vaikuttaa...

On sairautta jos jonkinlaista, on työttömyyttä, lomautuksia ym. Suomen sosiaaliturva takaa Kelan työttömyyspäivärahan joka on noin 500 euroa ja asumistukikin on hävyttömän pieni.Vuokrat koko ajan nousevat ja sähkön hinta nousee. Ruoka on kallista ja on koko ajan kallistunut.



Olimme muutamia vuosia sitten vähävarainen perhe. Olin opiskelija, opintotukea en saanut enää (olin käyttänyt kaikki edelliseen ammattiini, korkeakouluopintotuki on rajallinen, valitettavasti. En saanut ammatissani työtä)Miehellä todella pienipalkkainen työ, halpa vuokra-asunto, ei lehtitilauksia, ei herkkuja, ei ravintoloita, ei uusia vaatteita. Vain erittäin halvalla tehty ruoka. Pyörillä ajoimme joka paikkaan. Vuokra nieli suurimman osa, samaten pieni päivähoitomaksu, sähkölasku, puhelinlasku oli pieni, vakuutusmaksu oli pakko maksaa...



Toinen tarina: äitini jäi 70-luvulla yksin minun kanssani. Isäni päättikin, että ei tämä perhe-elämä huvita.Äiti opiskeli toista ammattiaan kun ei saanut työtä.Asuimme pienessä ja kylmässä vuokrayksiössä. Lopulta äitini valmistuttua rakennusmestariksi, hän teki useita vuosia pätkätöitä ja aina ilman lomaa, koska työsuhteet vaihtuivat. Olin aina hoidossa. Lopulta äiti pääsi vakituiseen työhön, ja tulikin lama! Äiti jäi työttömäksi ja lopulta ansiosidonnaiselta tipahti Kelan päivärahalle. Isä luikerteli asiansa koko ajan niin, että maksoi vain alinta mahdollista elatusmaksua. Meillä oli halpa vuokra-asunto, äidilla vanhat rytkyt päällä ja minulla aina samat vaatteet ja liian pienet kengät.



Kelan työttömyysturva, toimeentulotuki ja asumistuki ovat todella pienet nykyajan vuokratasoon, sähkön hintaan ja ruuan kalleuteen. Jotkut ihmiset eivät vain tule toimeen.



Toivon todella, että te muutamat ketjun ihmiset, joudutte joskus, jossain ja jollain tavalla kokemaan, että elämä ei kaikilla ole tähtiin kirjoitettu. Elämässä on epäonnea, vastoinkäymisiä eli sairautta ja työttömyyttä. Sinä AP olet ollut hyväonninen!



Minä opiskelin tosiaan uuden ammatin ja olen edelleen työtön!



Hyvää joulua teille, katsokaa hyvillä mielin itseänne peilistä. "Tänään haukuin köyhät Vauva-sivuilla, koska en näe asioita muulla tavalla"!



Olette kuvottavia!

Neurologiset vaikeudet eivät näy ultrassa! Ap, entä jos sinulle kävisi allamainittu tarina toteen?



Isä jättää ja äiti jää yksin. Joutuu jättämään hoitoalan työnsä. Lapsi tarvitsee erityistä tukea koko ajan. ÄITI EI HALUA LASTAAN LAITOKSEEN; JOKA OLISI AINOA VAIHTOEHTO!Laitospaikka maksaa kunnille maltaita, mutta tuet perheille ovat minimaalisia. Äiti elää kotihoidon tuella ja lapsilisällä. Elatustuki kunnalta. Sairaalamaksut ovat iso erä, samoin poliklinikkamaksut.Kunta maksaa omaishoidon tukea, joka yks kaks lopetetaankin. Omaishoidontuki on harkinnanvarainen ja sen voi kunta lopettaa milloin lystää tai olla myöntämättä! Kelan hoitotukea saa, mutta pitää joka ikinen vuosi hakea uudelleen, perustella, laittaa lääkärinlausuntoa ym. Diabeetikolle ja muille somaattisille lapsille tuki annetaan, mutta nämä neurologiset ovat oma juttunsa, Kela vaatii joka vuosi selvitystä.Lasta ei voi hetkeksikään jättää yksin ja lapsi huutaa kaikki yöt.



Lapsi aloittaa erityiskoulun. Äiti koettaa käydä jossain töissä, mutta oman alansa työtä ei saa, koska äiti ei voi olla vuorotyössä, työnantajat eivät huoli, koska tarvitaan vuorotyön tekijöitä. Lapsi ei pärjää yksin kotona, ketään aikuista ei ole ja kunta ei anna hoitajaa! Päiväkoti-ikäinen voisi olla hoidossa, mutta kouluikäinen ei missään! Äiti tekee pienipalkkaisia hanttihommia:tulos plus miinus nolla, kun asumistuki leikkaantuu. Lasta ei voi jättää hetkeksikään yksin, koska hänellä todella paha neurologinen ongelma. Joo, kodinhoitajaa ei anneta, kunnalla ei ole varaa ym. Toimeentulotukea, eivät saa, koska normit niin alhaiset, ettei niillä tule toimeen muutenkaan.



Ajatelkaa ja kuvitelkaa omalle kohdallenne! Tämän äidin kohdalle sattui epäonni: Tuli erityislapsi ja yksinhuoltajuus. Mutta äiti rakastaa lastaan yli kaiken eikä olisi muunlaista halunnutkaan! Nälkää olisivat nähneet ilman todella vanhan mummon taloudellista apua! Todella pienessä asunnossa asuivat, ei autoa, ei nettiä, ei lehtitilauksia. Että tällainen on tämä sosiaaliturva Suomessa.



Hyvää loppuelämää AP! Toivottavasti sulla aina kaikki hyvin ja ajelet tila-autollasi köyhät kerjäläiset kuoliaaksi. Käyt kerran vuodessa aurinkomaassa, tuhlaat ja kulutat. Et koskaan anna hyväntekeväisyyteen, koska köyhät ovat itse aiheuttaneet tilanteensa! Ja äänestät kokoomusta!

siinä missä naapurin somppuperhekin. Ja koskaan en ole töitä hakenut, enkä hae.

Iso osa ihmisistä ei tarvitse, vaikka kelan tukia toki kaikki jossain vaiheessa hakevat.



Mutta miksi ei tarvitsisi sääliä ihmistä, jonka elämä menee, ehkä joskus omastakin syystä pieleen? Ei kukaan meistä ole virheetön, ja kyllä se puuttuva elämänhallintakin on asia, jota kukaan tuskin on erikseen itselleen halunnut.



Minun elämässäni kaikki on taloudellisesti sujunut aina hyvin ja helposti, ja olemme melko varakkaita, mutta ei minulla ole mitään katkeruutta niitä kohtaan, joilla on toisin käynyt. En ole valinnut vanhempiani, jotka osasivat kannustaa opiskelemaan, ja rahoittivat opiskeluni, niin että sain ne nopeasti tehtyä ilman taloudellisia huolia. Enkä valinnut sitä, että miehelläni on varakkaat vanhemmat, jotka hyvin menneiden yrityskauppojen jälkeen päättivät siirtää omaisuuttaan jo seuraaville sukupolville. Yhtä vähän kuin joku toinen valitsee itselleen vaikka sosiaalisten tilanteiden pelon, joka estää opiskelun ja monta muuta asiaa elämässä.



Mutta peruskoulu on kyllä paikka, joka synnyttää 'luokkavihaa' alempia sosiaaliluokkia kohtaan. Jokainen meistä 'hyvien perheiden lapsista', jotka kävimme kiltisti koulua, muistavat varmasti ne peruskoulun kovat tytöt ja pojat, jotka naureskelivat meille, ja olivat olevinaan niin fiksuja liiman haisteluineen ja viikonlopun kännäilyineen. On ihan inhimillistä, että jos joku on tullut näiden ihmisten kiusaamaksi, mieleen tulee pientä vahingoniloakin. Vaikka sääliä heitäkin pitäisi, ei ollut lapsenakaan heistä kukaan huolta pitänyt.

17 sentään myöntää, että on hyväosainen ja kaikki on elämässä mennyt liukkaasti. Sulla 17 on sentään jotain häpyä, pystyt asettumaan johonkin muuhun tilanteeseen.

Sitten iski stoppi kaikelle; sairastuin ja pahasti. Siitä on nyt kymmenisen vuotta ja tässä ollaan vieläkin, yhteiskunnan elättinä. Lääkärini kihisevät raivosta sillä en ole saanut tarvitsemaani a.) terapiaa, b.) kuntoutustukea, c.) vakituista työntekijää. Sossu maksaa alennettua perusosaa sillä koska en pääse hoitoon, kokevat että en ole tarpeeksi sairas. Totuus taitaa olla jotain muuta... olen käynyt läpi päiväsairaalan, tukityöllistämisen, uuden alan opiskelun. Miljoonia pikkuprojekteja joita on mainostettu ja suorastaan myyty minulle- sitten kun nimi on paperissa, itse touhu voi olla pelkkää postikorttien askartelua (kunpa olisikin vitsi). Eikä kukaan ole vastuussa.

tyyppi, jolla ei ole hajuakaan ihmisistä jotka oikeasti tarvitsee apua!

mulle ainakin laitettiin kelaan alkuun "sinnepäin diagnoosi" että sairaspäiväraha alkoi pyörimään. onneksi kerkesin olemaan töissä yli kaksi vuotta ja olin ansainnut ansiosidonnaisen kuntoutustuen ja sain täyskorvattavuuden lääkkeisiin. kelan kuntoutustuki on käsittääkseni aika paljon pienempi.



oikeeta diagnoosia voitiin sitten rauhassa pohtia, mihin meni jokunen vuosi. en tiedä mitä lääkäri tekevät, mutta mulla tää oikeestaan kävi "aika helposti"



toivottavasti asiasi selviävät pian !

t. sossu