Millaisessa albumissa lapsenne vauvakuvat ovat?
Esikoinen on puolivuotias, ja hirmuisesti on tietysti kertynyt kuvia, osa teetetykkin. Ostin pienen albumin, johon mahtui tyyliin kahden kuukauden kuvat.
Nyt haluaisin isomman albumin, mutta tuntuu että niitä on todella hankala löytää!
Kommentit (3)
Minä teetin molmemille lapsille ekavuodesta valokuvakirjan. Muistaakseni Ifolorin kautta. Ohjelma tosi helppo käyttää. Kuvia voi muokata minkä mallisiksi itse haluaa, kokoa vaihdella,laittaa miten päin haluaa, poistaa punaiset silmät, valita taustat, poistaa ylimääräiset ihmiset ja rumat taustat. Tein isovanhemmillekin omat kirjansa, tosin huomattavasti pienemmällä kuvamäärällä. Samoin ollaan tehty lomamatkoista samanlaisia kirjoja. Lapsille tehtiin omat pikkukirjat, joita innoissaan aina välillä lukevat.
En luule, että teetän enää koskaan valokuvia, kun olen nyt päässyt noiden kuvakirjojen makuun. Niistä saa tosi hyvän näköisiä, ei tarvitse liimailla, eikä ihmetellä mihin kuvat häviää taskuista.
Jo esim 12 eurolla saa ihan tosi hyvännäköisen A5-kuvakirjan ja yhdelle aukealle useampiakin kuvia. Suosittelen!
vauvavuoden kuvat meni kahteen albumiin
käy kattoos esim kirjakaupasta