Miten saa laihiksen alkuun?
Aina illalla päätän aloittaa mut heti ekana päivänä sorrun ahmimaan
Kommentit (3)
Itselläni toimi se, että en aloittanut laihista, vaan sekä minä että ukkokulta päätettiin yhdessä tehdä kunnon elämäntaparemontti. Toteutus aloitettiin heti, eli jo sinä iltana mässäilyä vähennettiin. Minulla siis toimi se, että en jäänyt enää haaveilemaan, aloitin heti toteutuksen ja sitten tietenkin puolison tuki on todella iso asia.
Motiivien tulee tietenkin olla kohdallaan. Ukkokullalla motiivi tuli lääkäriltä, paino alas tai henki lähtee. Itse en käynyt lääkärissä, mutta jos oma ylipaino oli jopa pahempi kuin miehelläni, niin päättelin, että sama uhkaus pätee minuunkin.
Nyt on 4 kk takana ja 12 kg lähtenyt. Välillä tulee takapakkia, mutta niihin ei kannata jäädä muhimaan. Itse tosin aina meinaan jäädä, mutta silloin auttaa se puolison tuki.
ne syyt ahmia. Sitten tuijotat niitä ja mietit, että onko ne aikuisen oikeesti mitään syitä.
Ja kun illalla olet päättäväisyyden tilassa, heität roskiin kaikki kaapeissa olevat "herkut". Vähän niinkuin juopot kaataa viemäriin talossa olevat viinat.
Joku ½h sitten päätin alottaa karkkilakon.
Huoh kun sitä osaa itselleen selitellä kaikenlaista.