G: Rehellisesti. Mitä asioita vannoit kun sinulla ei vielä ollut lapsia?
Eli siis vannoitko esim. että sitten kun minulla on lapsia, niin ne eivät saa mitään makeaa ennen kun menevät kouluun. MUTTA kuitenkin annoit alle vuoden ikäiselle karkkia...
Itse vannoin, että meidän lapsi sitten nukkuu kyllä omassa sängyssään. On pääasiassa nukkunutkin, mutta tällä hetkellä vieressä viettää yönsä. Tosin omaan sänkyynsä nukahtaa.
Ja on niitä varmasti muitakin vannotuksia, jos tarkemmin alkaa miettimään.
Kommentit (12)
en vannonut mitään. Mulla oli tietyistä syistä aika realistinen kuva vauva- ja pikkulapsielämästä
ei ole vielä toteutunut yhtään kertaa, esikoinen 8 v
huuda lapsille vaan olen aina järkevä aikuinen
Mä vannoin et lapsi menee ulkopuoliselle hoitoon jotain 4x per vuosi.
No eipä ole ollut kummankaan lapsen kanssa vielä kertaakaan palkattua hoitajaa, jos ei mun selkäsairaslomaa lasketa mukaan.
että pidetään vanhempainvapaa miehen kanssa puoliksi ja että palaan mahdollisimman pikaisesti takaisin töihin; tosipaikan tullen en halunnutkaan vaan olin kotona 1,5 vuotta
Ja että saan ne muutamat jääneet kilot heti pois. Että käytän korkokenkiä jatkossakin päivittäin. No, näin ei käynyt.
Sitten vannoin lukeevani lapselle kirjoja, istumme sylikkäin sohvalla ja lapsi viihtyy ja sivistyy. Lapsi ei viihdy sylissä, paikallaan eikä jaksa kuunnella tai katsella kirjoja (paitsi traktoreiden, autojen jne kuvia).
Ollaan käyty silloin tällöin.
Että ostetaan lapselle vain kehittäviä leluja.
Että ei anneta karkkia...
Ja kyllä mullakin oli realistinen kuva lastenhoidosta ennen oman lapseni syntymää, mutta näistä nyt vaan ollaan lipsuttu.
ajattelin, etten koskaan huuda lapsille vaan yritän keskustella järkevästi.
no ei onnistunut :/
jotka muuttaa lähiöön omakotitaloon ja kulkee autolla citymarketista ruuat työpäivän päätteeksi.
Vaan: me pysytään kerrostalossa kaupungissa palveluiden lähellä, minä haen ruokatarpeet tuoreeltaan torilta KÄVELLEN jne. ja menen varmaan töihin vanhempainvapaan jälkeen.
Jonkinlaiseen kompromissiin ollaan päädytty: asutaan omakotitalossa, mutta lähellä keskustaa, johon pääsee pyörälläkin, lähikauppa on ahkerassa käytössä ja sinne ei mennä työpäivän päätteeksi, koska olen vieläkin kotona (1v4kk kanssa)ja meille tulee lisää lapsia :)
Jea, right. Tosielämässä meidän lapsi on TODELLA HERKKÄUNINEN ja kun sen vihdoin on saanut jollain ilveellä tainnutettua uneen, ei todellakaan pistetä stereoita päälle tms. Lähinnä vaikka näin nettaillaan, kun siitä ei kuulu ääntä. :)
tuli vannottua. Kuten:
- ei anneta karkkia kuin harvoin, korkeintaan kerran kuussa ja vain vähän. Jep jep...
- videoita ei katsella (arvatkaa mitä nyt tälläkin hetkellä tehdään)
- ei hyssytellä hiljaa kun vauva nukkuu, jotta se tottuu nukkumaan myös melussa (oltiin hiljaa, ja kuiskittiin, ei vaan osannut olla normaalisti)
muitakin oli, mutta en muista niitä kun aikaakin on vierähtänyt lähes neljä vuotta. Nyt kun on toinen tulossa, en vanno yhtään mitään. :o)
Ja kas, jo kolmen viikon kohdalla esikoisen kanssa lipesin tästä.