Kun ihana lapsesi saa raivarin...

Onko teillä sama kuin meillä - että jokin ulkopuolinen olio hyppää teidän ihanaiseenne ja ottaa vallan... jos 5-vuotiaan poikamme päähän tulee ajatus tai teko itseltä tai muilta joka ei satu herraa miellyttämään, on seurauksena, tosin ehkä harvemmalla frekvenssillä kuin ennen, totaaliskitsoraivari. Sen yhteydessä saatetaan tosiaan tulla nyrkit pystyssä vanhempaa kohti, jopa sylkeä (ei minua mutta ukkia ja mummua kyllä), sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo (paska, minä tappaa sinut, minä lyön, minä puren, tyhmä, typerä,...). Sitten mausteeksi hillitöntä huutoa ja karjumista, siskon mäiskäyttämistä jne. Meidän puolelta tilanne hoidetaan tiukasti: katsotaan silmiin, todetaan ettei vetele, varoitetaan kerran, sitten jäähylle, josta seuraa hillitön itkuraivari ja karjuva huuto. X ajan kuluttua tulee nyyhkyttävä itku ja tässä vaiheessa me menemme pojan luo, käymme tilanteen läpi, siis miksi jäähypenkille ja mitä äsken tapahtui. Kysytään syytä. Vastaus on lähes aina: en tiedä miksi tein. Pyydetään anteeksi. Halataan. Kaikki hyvin ja harmi puhallettu ulos.

Käyttäytymisongelmia muuten ei ole kuin noisa konfliktitilanteissa. SILLOIN POIKA TODELLA PANEE PARASTAAN JA ON MAAILMAN KAMALIN LAPSI.

Meidän rajat miehen kanssa pitävät eikä periksi anneta ja tilanteet hoidetaan kuten yllä kuvasin. Ainoa heikko linkki ovat isovanhemmat miehen puolelta jotka antavat pojalle periksi lähes kaikessa. He hoitavat lasta paljon ja me niitämme sitten sitä satoa hänen kanssaan mitä isovanhemmat eivät. Aiomme ottaa asian puheeksi kun nyt oikeastaan vasta aloimme tajuta sen suurta merkitystä.

Voisitteko kuvata omien lastenne reaktioita asioihin jotka eivät heidän mielestään menneet putkeen? Millaisia raivareita teillä on? Onko poikamme käytös normaalia?

ps. tässä kesälomalla on aikaa surffailla öisinkin, toivottavasti jotkut vastailisivat...