Onko teillä kummituksia?

Teini-ikäisenä kuulin vaimeaa puhetta vaikka yöllä (joskus päivälläkin).

Ja varmasti kukaan ei siellä "oikeasti" puhunut.

En oikein saanut sanoista selvää, mutta puhetta se oli.

Vasta nyt vanhemmalla iällä äitini tunnusti että minun, veljeni ja isäni entisen pomon äiti ampui keittiössä itsensä melko kauan sitten ennenkuin me muutimme taloon.

En ole kertonut tuosta puhejutusta kenellekään.

Se ilmaisee olemassaolonsa unohtelemalla ovia auki tai availemalla niitä itsekseen, podottelemalla esineitä pöydänreunalta, kaatamalla mehulaseja lattialle, heittelemällä pihamännystä käpyjä ihmisten niskaan ja sen sellaista - mutta joskus myös siivoamalla talteen tavaroita, jotka me olemme unohtaneet asiaankuulumattomiin paikkoihin (pihalle sateeseen tms). On ihan vaaraton tapaus, sillä on kai vain koti-ikävä.

entisellä maatilalla, on ollut ihmisillä monia selittämättömiä kokemuksia.



Vanhempani asuvat siellä yhä. Mun äiti näkee ajoittain tupakeittiön ja eteisen lattialla liikkuvan tumman, välillä kuulemma ihan mustan, välillä taas läpikuultavamman harmaan, varjon / läikän. Läikkä kulkee siis lattian poikki välillä hitaasti, välillä nopeammin, ja sulautuu muihin varjoihin. Mun toinen siskoni on nähnyt tuon ilmiön myös pari kertaa.



Pienenä ja vähän isompanakin :) pelotti jostain syystä kulkea pimeällä illalla yksin pihasaunasta sisälle, n. 50 metrin matka pihan poikki. Kerran ollessani n. 15-vuotias seisoin taas saunan ovenraossa syysiltana keräämässä rohkeutta, kun kuulin isäni yskivän ja viheltelevän navetalla. Ajattelin, että eihän tässä sitten mitään hätää ole ja kävelin ihan hitaasti ja saunan jälkeen ulkoilmasta nauttien sisälle. Hämmästys oli melkoinen, kun siellä se mun isä istui lukemassa Hesaria puoliksi syöty viilikulhollinen edessään sisällä, ei ollut ulkona käynytkään!

Eikä kukaan muukaan ollut ulkona, ja isällä oli tietty tapa vihellellä lehmille, kukaan ei olisi osannut sitä matkiakaan.



Itse en ole nähnyt koskaan mitään, mutta aistinut kyllä. Joskus tupakeittiössä istuessa ja vaikka lehtiä lukiessa ihan hiljaisessa, rauhallisessa talossa, tulee ykskaks selkää kihelmöivä tunne, että en ole yksin. Joskus alkaa ahdistaa niin, että on pakko poistua koko huoneesta, mieluummin ulos asti.



Ai niin, kerran ollessani vauvan kanssa yötä talossa, odottelin unen tuloa vanhassa huoneessani (entinen "kammari", jossa on nukuttu ammoisista ajoista) ja avatessani silmät olin näkevinäni pitkähkön, vaalean hahmon kumartuneena vauvan sängyn puoleen. En ole tuosta kumminkaan ihan satavarma, kuvittelinko vai näinkö hahmon oikeasti. Kovin todentuntuinen se kyllä oli.



Paljon on tapahtunut siellä muutakin, mutta ei tällä kertaa sen enempää... Mun tietääkseni talon historiaan ei liity mitään väkivaltaisia kuolemia, itsareita tms, isovanhemmista jokunen on kuollut talossa ihan normaalin kuoleman. Liekö se sitten joku isoisoisä, joka siellä vielä kulkee tutussa talossaan. Talo on rakennettu joskus 1800-luvun lopussa / 1900-luvun alussa.

vaikka itse olisin varmaan ihan paska jäykkänä, jos jotain kummituksiin viittaavaa kokisin.



Luulen, että mieheni sen sijaan aistii välillä jotain "kummaaa". Ei kuitenkaan suostu asiasta puhumaan, mutta saa käytöksellään minutkin vauhkoontumaan, kun selvästi säikähtää jotain, mitä en näe. Vaikea selittää, mutta jotenkin aistin hänen pelkonsa, eikä hän ole kuitenkaan mikään säikky jänis noin niinkuin muuten.

ei varsinaisesti ole kummituksia, mutta olen "nähnyt" kuolleen isoisäni seisomassa olohuoneen keskellä. Hänen kuolemastaan näin etukäteen unen, tämän lisäksi pari muuta ennenunta.



Samoin äitini kuoleman jälkeen olin keittiössä tiskaamassa, kun jääkaapin oveen imukupilla ripustettu riipus alkoi hakata jääkaapin ovea. Jääkaapin kone ei ollut päällä, eikä vetoa mistään, riipus vain hakkasi ovea, kunnes kävin pysäyttämässä sen.



Taloon liittyy myös kellot, isoisän kuollessa hänen lempiseinäkellonsa pysähtyi. Samoin äitini kuollessa, hänen perintökellonsa seisahtui.

lisää kummitusjuttuja?

... alkoi yhtäkkiä isäni tuloa edeltäää aina etiäinen. ei se pelottanut ja asiaan tottui. ja miehen entisessä kotitalossa ( pieni omakotitalo middle of nowvere ) ovikello pimputteli itsestään ja seurusteluiakoinamme en tahtonut olla siellä yötä yksin vaan vaadin miestä ajamaan minut kaupunkiin

yliluonnollisia kokemuksia, mutta opiskelin pitkälle yli 10 v. sitten Kauhajoen evankelisessa opistossa. Siellä moni kaveri sanoi nähneensä päärakennuksen asuinkerroksissa nuoren miehen hahmon. Lisäksi välillä kuului meteliä sellaisista paikoista, joissa ei kys. hetkellä metelöity. En viitsi tarkemmin kertoa, ettei minua tunnisteta, mutta sana on vapaa, jos täällä sattuu olemaan muitakin tuossa opistossa opiskelleita! Kyselin muuten joskus yhdellä keskustelupalstalla myöhemmin opistossa olleilta, olivatko he kuulleet/nähneet tuota nuorta miestä tai kuulleet juttuja hänestä, ja jokunen oli!

joku hahmo, nään sen sivusilmällä vilahtavan hieman tummempana varjona. Joskus se kulkee pihalla keittiön ikkunan alta ja joskus sisällä eteisessä. Ja koska näen sen aina samoissa paikoissa, niin kyse tuskin on mistään roskasta tms silmässä.

Lisäksi syöttäessäni vauvaa (7kk) makuuuhuoneen sängyllä, se on monesti kohottanut katseensa suurin piirtein aikuisen ihmisen kasvojen korkeudelle sängyn päätyyn ja alkanut hymyilemään. Joskus vauva liikuttaa katsettaan ikäänkuin tämä "ihminen" lähtisi liikkeelle pirttiin päin.

Sama on tapahtunut monta kertaa keittiössä. Vauva istuu sitterissä ja mä sen edessä keskellä keittiön lattiaa lappamassa sosetta suuhun. Vauva kohottaa katseensa aikuisen kasvojen korkeudelle ja alkaa hymyilemään oikein leveästi!

Ikinä ei ole tullut sellaista tunnetta, että ahdistais tai hahmo olis pahansuopa. Eikä mua myöskään pelota, vaikka aika herkkä olenkin. Ajattelen hahmon olevan hyväntahtoinen ja vain seuraa vailla.

missä olen asunut, on kuolleen äitini henki ollut. kun erosin miehestäni,hän asui viimeiset yöt yksin vanhassa talossamme. ei ollut voinut mennä makuuhuoneeseen edes nukkumaan koska oli niin vahva tunne siitä että talossa on joku, ja pelkäsi sitä koska oli ollut paha minua kohtaan. hänkin oli poistunut talosta muualle yöpymään.

Kun olin ensimmäistä yötä nykyisessä asunnossani, heräsin keskellä yötä ääneen kun ulko ovi aukesi ja meni kiinni. siitä tiesin äitin taas löytäneen perille :)

Mutta joissakin paikoissa tulee sellainen kummallinen olo että joku katselisi, en tiedä mistä sellainen johtuu. Vanhassa asunnossamme oli ihan ok asua, mutta jostain syystä en viihtynyt siellä öitä yksin. Nukuin valot päällä yksin ollessani, mikä ei kyllä ole normaalia. Kun muutimme nykyiseen asuntoomme, nukuin ensimmäisestä yöstä lähtien todella hyvin, kuin rauha olisi laskeutunut päälleni ja olisin tullut viimein kotiin. Vasta jälkeenpäin tajusin, etten voinut hyvin vanhassa asunnossamme. Epäilen kosteusvauriota, huonoa sisäilmaa tms. Oli rinteeseen rakennettu rivitaloasunto.

ja kesken hautajaisia kirkossa kirkon katon lumet putosivat pois aika äänekkäästi.



ajattelin siihen aikaan lapsena että nyt me kaikki lennetään taivaaseen.

Ehkä se oli vain isoisäni joka sinne lensi.



ja muistan sen viimeisen kerran kun hän eli ja hänen luonaan käytiin.

Halusin niin viimehetkellä juosta autosta pois, hyvästellä ja sanoa näkememiin pusun kera ennen lähtoä.

Kun minusta tuntuu usein, että on "seuraa"... mutta hyväntahtoista.



Lapseni kertoi pienenä usein, että "mummin äiti" kutittelee häntä. =)

http://www.alhainen.net/kummitus/

Itsellä on parikin juttua...



Isäni kuoli ollessani teini-iässä, aivan luonnollinen kuolema vaikka nuorehko olikin.. Noin vuoden verran sen jälkeen isäni kulki meidän perheen mukana, oli osa meidän elämää. Esimerkiksi jos olin kipeä hän tuli ja peitteli. Istui usein huoneessani tuolilla ja kuunteli keskusteluja. Ja oli siis ajoittain selkeästi näkyvä, mutta isäni kun oli ei ikinä pelottanut.

Vieläkin jos jotain isompaa perheessä tapahtuu on hän paikalla.



Kun muutin nykyiseen kotiini, yritti jokin henki kiusata minua. Tätä tapausta en ikinä nähnyt, mutta hän kyllä ilmoitti olevansa paikalla. Vesihanat aukesivat, samoin parvekkeen ovi. -varsinkin vaatteita katosi, ja ilmestyi myöhemmin aivan vääristä paikoista.



Tämäkin "ahdistelu" loppui, kun kerran löytäessäni keittiön hanan ja kaappien ovet auki (olin yksin kotona) sanoin vaan selkeästi ja kuuluvasti että minun kusaamiseni on aivan turhaa, sillä minä en pelkää. Vinkkasin myös tästä kuuluisasta valoon astumisesta, ja loppui tapahtumat siihen paikkaan.

Uskon, että maailmassa on ilmiöitä, joita emme tunne emmekä pysty nykyisillä aisteilla ja välineillä edes tutkimaan.



Minunkin lapsuudenkodissani tapahtui selittämättömiä asioita, vaikka se oli omakotitalo, joka oli rakennettu vasta 60-luvulla. Mummo ja vaari olivat asuneet siellä ennen kuolemaansa ja vaarin kuoleman jälkeen me muutimme sinne. Vanhempani ja minä puhuimme ilmiöistä avoimesti. Isäni näki siellä välillä painajaisia, mutta äitini sanoi, ettei tunnelma hänen mielestään ollut paha, mummo ja vaari siellä vain kulkivat.



Meillä oli myös kissa, joka sekin välillä näytti kuulevan ja näkevän asioita.



Tyypillistä oli, että saunassa ollessa kuului yläkerrasta kiivaita askelia. Tavallista oli myös kuulla, että joku tulee ovesta sisään. Esimerkiksi kerran isä oli ylitöissä ja olin äidin kanssa kotona. Kuulimme selvästi, että alakerran ulko-ovi avataan ja joku alkaa nousta portaita. Kissakin nousi ja meni odottamaan portaiden yläpäähän. Askelten ääni kuitenkin loppui kesken, ja ihmettelimme, miksi isä jäi portaisiin seisomaan. Kun menimme katsomaan, siellä ei ollutkaan ketään. Isä tuli kotiin vasta myöhemmin.



Jos olin kotoa pois, niin kotiin tullessani äiti usein sanoi kuulleensa minun tulleen kotiin jo tuntia aiemmin.



Nykyisessä kodissani, kerrostaloasunnossa, minua pelotti äitiyslomalla. Se saattoi olla synnytyksen jälkeistä herkkyyttäkin kyllä. Erikoisin juttu oli, että kerran lastani imettäessä näin, kuinka nurkasta tuli kaksi vettä valuvaa tyttöä villavaatteissa. Tiesin, että he olivat hukkuneet luisteluretkellä. Ajattelin sen varoitukseksi, että minun on varoitettava lastani heikoista jäistä, kun hän on isompi. Myöhemmin kuulin, että isoisäni sisko ja hänen ystävänsä olivat koulutyttöinä hukkuneet luistelumatkalla.

aina jos jätän jonkun oven raolleen, nään sivusilmällä jonkun olevan oven raossa. Ja kun menen nukkumaan ja on hiljaista niin kuulen kuinka joku hiipii toisessa huoneessa.

Tämä on ihan uusi asunto, ensimmäinen asukkaan piti muuttaa tähän, mutta jostain syystä muuttikin mielensä heti tavarat tuotuaan ja muutti pois.

nro 25 jatkaa ajankuluksi :)



Mun isä oli joskus muutamia vuosia sitten keskustellut naapurin leskirouvan kanssa siitä, onko elämää kuoleman jälkeen yms.

Olivat sitten sopineet, että se, kumpi ensimmmäisenä tuonelaan siirtyy, käy antamassa toiselle merkin, sellaisen, jonka toinen varmasti ymmärtää.

Puolisen vuotta tuon jälkeen naapurin vanha emäntä sitten kuoli (hän sairasti rintasyöpää, joka oli levinnyt laajalle eivätkä hoidot enää auttaneet).

Seuraavana aamuna meidän liiterin ovet olivat auenneet itsekseen. Ovet olivat siis tiukasti kiinni, haassa ja vielä yläreunasta teljetty sellaisilla käännettävillä salvoilla, jotka ovat oikeasti aika tiukat kääntää. Hetkeä myöhemmin, kun ei kukaan ollut juuri näkemässä, ovet olivat auki - siis ihan selkosen selällään.

Ketään ei ollut käynyt pihassa missään tapauksessa (pihaan ei pääse kuin yhtä kautta ja huomaamatta siitä ei olisi voinut kukaan kulkea), tuuli tuota ei voinut aiheuttaa (eikä edes tuullut) jne.

Mun isä totesi vaan, että nyt se naapurin emäntä kävi merkin antamassa :D.



Tuolla meilläpäin on muutenkin kuulemma vanha uskomus, että kun talosta joku kuolee, ei ovet pysy kiinni ennenkuin vainaja on siunattu.



Vuonna 1987 tammikuisena iltana mun äiti seisoi tiskaamassa astioita joskus klo 23 maissa keittiössä, kun kuuli, että ulko-ovi kävi ja eteisessä kulki askeleet silloiseen vaarin ja mummon makuukammariin. Äiti oli ihmetellyt, kuka siellä siihen aikaan kulkee, lumipyrykin oli ulkona, ja mennyt katsomaan. Mummo ja vaari nukkuivat sikeästi, eikä ketään näkynyt missään, eteisen lattialla ei ollut myöskään lunta eikä portailla jalanjälkiä.

Samana yönä aamuyöllä mummo sai sydäninfarktin, eikä ambulanssi ehtinyt lumipyryn takia ajoissa perille (kylätiet täynnä lunta), mummo kuoli äidin syliin.

Äiti totesi jälkeenpäin, että sitä ne askeleet oli, mummoa tultiin hakemaan...



Mä itse olen vähän kahden vaiheilla näitten yliluonnollisten juttujen kanssa, uskoako vai ei, mutta pakko se kai on uskoa, kun ihan täyspäisille ja normaaliälyisille läheisille ihmisille näitä sattuu. Ja kun itsekin olen selittämättömiä asioita kokenut.

Jotenkin tuo tuntuu vaihtelevan, pelottaako. Joskus tulee ihan sellainen "kylmä hiki" ja ahdistus, toisinaan sitä vaan ajattelee ihan tyynen rauhallisena, että "ai taasko tää juttu, ok, eihän tässä mitään".

Mistä lie sitten johtuu.



t. nro 25 taas :) (mulla on tylsää)

nähnyt, lapsena, mutta aikuisena on ollut etiäisiä, pari ruumiista irtaantumiskokemusta ja ennalta näkemistä. Mm. ystäväni oli aika ihmeissään, kun kirjoitin hänelle ja kerroin, että näin sinusta yöllä unta. Leijuin unessa katossa ja katselin mitä tapahtui. Sait tummatukkaisen pojan ja sua vietiin juosten saliin, miehesi ei päässyt mukaan ja oli monta ihmistä salissa. Viikon päästä tuli kummastunut vastaus. Ystäväni (joka on vaalea) oli synnyttänyt hätäsektiolla tummatukkaisen pojan ja siinä oli ollut kiire, eikä mies ollut ehtinyt mukaan.



Lapsena näin pari kummitusta. Se voi tosin mennä lapsen mielikuvituksen piikkiin, mutta...olen varma näkemästäni.



Joskus minulla on myös kutina jostain ihmisestä, että hän ei elä enää kauan. Valitettavasti olen ollut oikeassa. Mummoni mukaan olen voinut periä kyvyn hänen karjalaiselta isomummoltaan, joka oli loitsuilla ja yrteillä parantaja ja uskoi henkiin ja maahisiin. Oikeen kunnon pakana siis...



Minulla oli myös aikoinaan tottelevainen saksanpaimenkoira, jonka kanssa kilpailin tottista ja jälkeä hyvin tuloksin ja isäni käytti sitä metsästäessään jänistä, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Kerran oltiin iltamyöhällä juoksulenkillä ja ajattelin oikaista hautausmaan halki, käydä ukkini haudalla, joka oli hautausmaan puolivälissä. Vaan silloinpa tämä "Kyllä, mitä vain haluatte" -koira kieltäytyi menemästä! Se alkoi murista, löi jarrut portilla justiinsa, vaikka kuinka yritin komentaa sitä sisäpuolelle...Ei ei! Tonne en mene! Ja lähti väkisellä kotia päin. Sama toistui joka kerta, kun asiaa testasin. Outo juttu.



Ja olen sitten tiedoksi vaan, raivoraitis ja mieleltäni terve ja suhtaudun skeptisesti moniin asioihin. Uskon Jumalaan, kun en oikein ateistikaan voi olla, kaiken jälkeen.