Huutaako kukaan lapselleen joka päivä?

Miten jaksatte, kun lapsi taas heittelee ruoat pitkin (ja tekee sitä sun tätä sun kolmatta pahaa uhmaiässä)? Mulla vaan palaa käämi. Vaikka mä kuinka yritin taas tänään olla rauhallinen, se ei ihan kannatellut siinä kohdassa, kun uhmaikäinen kullanmuru oikein tahallaan heitti riisit pitkin pöytää ja lattiaa ja käkätti päälle, kun kiellettiin. Pääsi kyllä huuto ja grr... Siivosin (taas) 15 min. sitä sotkua.



Miten te jaksatte vaan tyynesti todeta "Matti, ei saa heittää ruokaa". Vai miten homma menee?



t. 12 ja 18 valitettavan säälittävä huutaja

No, jos jotain positiivista hakee niin itse olen kiinnittänyt huomoita omaan käyttäytämiseeni.



Ja ei, en huuda lapsilleni.

...olen opetellut olemaan hermostumatta, rauhallisesti vaan selitän asiat. Huomasin, ett mun käämien palaminen tekee ihan kamalan kierteen - olen tosi äkkipikainen oikeasti!



No, sain siis vinkkini neuvolapsykalta. Olen yrittänyt olla tosi johdonmukainen, mut silti kaikki menee pieleen tempperamenttisen lapsukaisen kanssa. Nyt kahden viikon "taktiikan" jälkeen monet arjen asiat sujuu paremmin.



No, en tiedä mitään vanhemmista lapsista. Mutta huomasin, ett oma yltiörauhallisuus (toki jämptiys silti) saattaa tehota... hope so!

Miten jaksatte, kun lapsi taas heittelee ruoat pitkin (ja tekee sitä sun tätä sun kolmatta pahaa uhmaiässä)? Mulla vaan palaa käämi. Vaikka mä kuinka yritin taas tänään olla rauhallinen, se ei ihan kannatellut siinä kohdassa, kun uhmaikäinen kullanmuru oikein tahallaan heitti riisit pitkin pöytää ja lattiaa ja käkätti päälle, kun kiellettiin. Pääsi kyllä huuto ja grr... Siivosin (taas) 15 min. sitä sotkua. Miten te jaksatte vaan tyynesti todeta "Matti, ei saa heittää ruokaa". Vai miten homma menee? t. 12 ja 18 valitettavan säälittävä huutaja

Ikää hänellä 1,5v, ja hänen luonteensa takia pysyykin toistaiseksi ainoana lapsena. Tuntuu, että hänessä on ainakin kolmen lapsen verran hommaa, mutta en silti huuda. En voi sanoa, ettenkö olisi ääntäni joskus korottanut, mutta tätä pää punaisena huutamista en ole tehnyt koskaan. Tiedän, ettei se tuottaisi tulosta kuitenkaan. Ruuan kanssa leikkiminen ja se maidon kaataminen lattialle yms saa minut näkemään silmittömän paljon punaista. Minut on kotona kasvatettu arvostamaan ruokaa ja siksi 1,5v:n pelleily sen kanssa on todella ärsyttävää. Muutama napakka kielto tulee, mutta jos homma jatkuu, sanon kylmän rauhallisesti kiitos ja nostan lapsen pois pöydästä ja annan mennä. Jos ei kiinnosta syödä niin ei väkisin. Jääkööt vaikkakin nälkäiseksi, mutta sanoma menee perille. Yleensä jos on leikkinyt lounaalla ja olen hänet poistanut pöydästä, välipala ja päivällinen menee usein erikiltisti.

Paljon on haasteita myös muissa arkisissa asioissa kuten ulkovaatteiden pukemisessa, mutta näissä en toki anna vain mennä. Ne puetaan vaikka kuinka venkurois. Onneksi olen vielä jonkin aikaa lastani vahvempi. Kovakouraisuutta yritän kuitenkin välttää.

T: Temperamenttinen, kiivasluenteinen, mutta ei huutava mamma.

silloin kun lapsi on vaarassa vakavasti vahingoittaa joko itseään tai vauvaa.



Tai jos vauva puree minua todella kipeästi.



En koe että tämä olisi kasvatustekninen asia johon voi vaikuttaa - kauhu tai voimakas kipu saa ihmisen huutamaan.

on helpottavaa lukea teidän tekstejä!! En siis onneksi ole ainut jolla palaa pinna lapsiensa kanssa! Tää ilta on ollut taas niin vaikee lasten kanssa, et on tullut huudettua moneen otteeseen.. Meillä 2-vuotias uhmis, joka oikeesti koettelee äidin hermoja oikein kunnolla; kiusaa pikkusiskoa, tonkii joka paikan, uhmaa, karkaa ulos ja suihkuun ym.... oikeesti välillä tuntuu et sais olla silmät selässäkin ja monta käsiparia enemmän et ehtis kaiken päivän aikana näkemään ja tekemään! Ei oo mikään ihme et on senkin takia pinna tiukalla! Illalla on niin syyllinen olo huutamisesta, ja silloin kun käy kurkkaamassa tuhisevaa ja nukkuvaa lasta niin silloin viimeistään tulee huono äiti- fiilis! Miten sitä saisi hillittyä oikeesti itsensä? En haluaisi antaa omille lapsilleni mallia, et asioita selvitellään huutamalla! Itsekin olin päättänyt ennen lapsia, etten ikinä huuda lapsilleni, mutta näköjään toisin kävi..

No, jos jotain positiivista hakee niin itse olen kiinnittänyt huomoita omaan käyttäytämiseeni. Ja ei, en huuda lapsilleni.

Ja huudan, koska olen aivan väsynyt meidän elämäntilanteeseemme. Pinna palaa liian nopsaan. Kun on ns. hyvä jakso menossa, en huuda. Kun olen poissa täältä, en huuda lainkaan näin paljon kuin täällä kotona ollessa.

Lapsi myös kiukuttelee ja on tuplahankala, koska on yksinäinen, etkä anna omien lastesi leikkiä meidän lapsen kanssa.

Pakko on joskus huutaa, ulkona ei äidin kiellot muuten kuulu. Eli kutsun lasta nimellä huutamalla: Ei sinne xxx! Tule tänne xxx jne!



Muuten en pahemmin huuda. Lasketaanko tuo em. huutamiseksi?

sillä ettei huuda. jos on kaksi tai enemmän lapsia, joutuu enemmän komentamaan ja lapset yleensä vielä vahingoittavat toisiaan. ja kuten joku sanoi, minäkin ihan vaistomaisesti huudan siinä tilanteessa kun vahingoittaa toista.

tuli huudettua lähes joka päivä, kun lapsella alkoi uhmailut ja rajojen testailut, nyt lapsi on 1v9kk ja olen jo sopeutunut paremmin tähän vaikemapaan tilanteeseen. välillä menee hermot, kun ei mitään uskota, mutta en huuda läheskään niin paljon enää.

En minäkään koskaan huutanut, kun oli yksi lapsi. Tai hermoillut hälle kaupassa.



Nyt on kitisevä & rääkyvä vauva ja uhmaikäinen. Pikkasen on mulla nykyään pinna kireänä ja todellakin huudan ja ärähtelen. Niin kaupassa, kuin kotonakin.

EN HUUDA 3V POJALLENI "TODELLA HARVOIN "JOS MEINAA AUTON ALLE JUOSTA TAI .MUUTA.. .KAMALAA,MURKKUIKÄISILLE

TULEE "JOSKUS PMS-OIREITTEN AIKAAN" ÄÄNTÄ KOROTETTUA

JOHTUU VARMAA IÄSTÄ KUN ON TULLUT PITKÄÄ PINNAA:)OLEN JO 40V NUOREMPANA HUUSIN JA PALJON...:(

Ei vastaavia ongelmia, kun vauvamme enkelinä.



Oiskohan sun syytä miettiä joitain muita keinoja, vielä monta uhmaikää edessäpäin. Kysy apua vaikka neuvolasta. 1,5 vuotias on loppujen lopuksi tosi pieni, vaikka sinusta saattaa tuntua jo isolta vauva-vaiheen jälkeen.

En huuda, vaan olen aikuinen :). Puren hammasta ja vi...aa, mutta nielen sen ja puhun normaalisti. Näin on tehnyt myös mun vanhemmat, joten ehkä se sieltä juontaa juurensa.

Ja olen jo "vanhus" eli lapset 16, 14 ja 8.

Maksettiin itsemme kipeiksi upeasta etelänmatkasta, ja huusimme miltei jatkuvasti lapsillemme. Pari ulkomaalaista turistiakin jo närkästyi... Mikä VATTU mua (ja mun miestä) vaivaa? Meidän lapset on ihan tavallisia, kilttejäkin, ei niissä vikaa ole... Harmittaa, että on tollaset ihanat lapset saanut ja niille huutaa vaan. Joka ilta tekis niitä mieli mennä haliin, kun ovat nukahtaneet... Pitäskö ottaa töistä loparit ja muuttaa vuokralle...?

ihan järjettömän paljon. Pian kolmivuotias, äärimmäisen lujatahtoinen ja vilkas uhmis + 11-kuinen vauva on rassaava yhtälö. Huomasin tuossa taannoin, että joka päivä tulee aivan kauheita vääntöjä ja häpeän itseäni jatkuvasti. Kuinka voin antaa oikean aikuisen esimerkkiä tätä menoa? Ja täytyy vielä lisätä, että eläissäni en ollut siihen sävyyn kenellekään puhunut (saati huutanut) kuin tälle hurjapäälle. Lapsi puristaa vanhemmasta monesti täysin yllättävää kuonaa ilmoille...



Nyt olen tehnyt päätöksen, että _yksi_päivä_kerrallaan_ koetan olla kokonaan huutamatta ja joko selittää asiat, tai sitten vaan toteuttaa välttämättömät jutut vanhemman tyyneydellä (esim. pukeminen tms.)



Tiedän, että jos teen päätöksen vain lopettaa huutaminen kokonaan, petyn itseeni ihan kauheasti jos sorrun korottamaan ääntäni jonain päivänä. Siksi tämä etenee ainoastaan yksi päivä kerrallaan. Jokainen karjumaton päivä on voitettu päivä, ja tunnen siitä tyytyväisyyttä - ja jos joskus tapahtuu lipsahdus, en heti murennu ja ajattele että "tässä se tääkin taas meni pilalle, turha oli yrittää".



Katsotaan nyt, miten etenee - toivottavasti koko meininki muuttuu vähitellen ja huutaminen jää totaalisesti unholaan.

Itse jäin yh:ksi, kun tuplani olivat 2v10kk, sitä ennen en juurikaan huutanut, mutta väsyneenä ja rikkinäisenän huusin päivittäin. Koin siitä huonoa omaa tuntoa ja aina illalla päätin, että nyt lopetan. Ja sama homma alkoi taas aamulla alusta :(. Syksyllä lapseni ovat menossa tokalle luokalle ja enpä huuda enää juuri koskaan, ehkä pms-aikaan aavistuksen...



Tsemppiä teille kaikille :). Omat lapseni ovat aivan ihania ja tasapainoisia, vaikka heille huusinkin heidän ollessaan pieniä...

Onnistuin olemaan se aikuinen edes vähän aikaa. Muistin vasta nyt, että tosiaan esikoisen kanssa oli sama juttu. Hänen ollessan uhmaiässä alkoi jo itseä ahdistaa, kun joka päivä meni huutamiseksi. Päätin sitten tehdä itselleni "tarrakalenterin" ilman tarroja vaan... eli kun 10 huutamatonta päivää kasassa, suon itselleni kivan puseron. Sain ne 10 päivää kasaan (tais kyllä mennä muutama vko) mutta puseroa ei tullut ostetuksi :-) Taidanpa yrittää uudelleen nyt kakkosen kanssa ja jos vaikka soisin itselleni tällä kertaa yhden korun.



Eli päivä kerrallaan täälläkin.

Tsemppiä meille kaikille!

t. 12, 18 ja joku muukin nro

Poika on ollut "vaativa lapsi" pienestä pitäen. Tosin pojan mielestä ärmennän jo vähänkin sanon asian tiukemmin, vaikka en korottaisi ääntänikään kunnolla.

ÄMMÄT LOPETTAKAA SE HUUTAMINEN KUN NE LAPSET ON TUOSSA IÄSSÄ VIELÄ HIRMU PIENIÄ, EIVÄTKÄ VIELÄ TAJUA OIKEIN MISTÄÄN MITÄÄN :O

HÄVETKÄÄ AIKUISET IHMISET!