Lue keskustelun säännöt.
Riita miehen kanssa aamulla, kumpi on "syyllinen"?
16.06.2009 |
Eli tänä aamuna kävi näin: Etsin yhtä puolitärkeää paperia paikasta, minne olin sen jättänyt (laatikko seinällä). Mies oli viikonlopun aikana pengastanut sitä laatikkoa ja heitellyt sieltä tavaroita pois (en muistanut silloin omaa paperiani) ja valittanut, että miksi täällä säilytetään vaikka mitä, hänen mielestä sinne ei saa laittaa muuta kuin avaimet. Hänellä oli siis jotkut avaimet hukassa ja tuskastui, että lokerossa on muutakin kuin avaimia.
Okei, unohdin silloin siis tarkistaa, että oma paperini olisi tallessa vielä ja kun tänä aamuna menin sitä hakemaan, niin ei ollut. Paperi oli pieni post-it lappu, jonka tiedot kyllä saan uudestaan kysymällä, mutta kysyminen on hiukan kiusallista ja noloa. Sanoin miehelle sitten, että hän on pengastaessaan laittanut mun paperin hukkaan ja että se oli tärkeä ja mua harmittaa. Mies aloitti ihan normaalisti pyytäen anteeksi, mutta jatkoi sitten hetken päästä valittaen siitä, että mitäs jätän papereitani sinne ja eikö olekin kiva, kun voi syytellä toisia ja aina löytyy joka asiaan syntipukki kotoa, että sen kun pyydän uudestaan niitä tietoja eikä siinä mitään noloa ole jne. Lopulta sitten innostui vielä sanomaan, että minä oikein innoissani "väännän puukkoa" ja että joka päivä pitää löytyä jotain mollattavaa, että oikein etsin valittamista ja riidanaihetta.
Juu. Eilen mies siis veti herneet nenään siitä, että otin hänen eväslaatikon jääkaapista samalla kun otin omia eväitä (huusi jääkaapin kolahtaessa, että anna ne hänen eväät olla, mitä hänen asioihin sekaannun, tekisin omat hommani ja antaisin hänen tehdä omansa), luulin siis tekeväni palveluksen hänelle. Tätä mies pyysi myöhemmin anteeksi, mutta nyt tänä aamuna taas siis piti muistuttaa, että MINÄ eilenkin sain riidan aikaan ja että MINÄ olen syypää näihin.
Tätä tämänaamuista riitaa ei sitten voitu sopia, mies jäi siis siihen kantaan, että häntä kohtaan tehtiin vääryyttä (kun kehtasin "nalkuttaa" kadonneesta paperista). Mies riitatilanteissa vetäytyy sitten yleensä siinä vaiheessa, kun on ilmoittanut kaiken olevan mun syytä, ei siis halua selvittää. On puhumatta, ei vastaa kun kysyn. Nytkin siis mentiin yhdessä töihin, mutta mies ei puhunut mitään koko matkalla. Katsos mökkäämällä asiat järjestyy.
Mua ärsyttää niin lujaa. Pieni asia, pikkujuttu. Miksei sitä vaan voinut jättää siihen, että sori kun hukkasin sun paperin, harmi juttu. Miksi sitä piti jatkaa ja kääntää "syyllisyys" pois itsestä keinolla millä hyvänsä? Kun kyse oli pienestä asiasta? Miksi miehelle on niin vaikea myöntää joskus tekevänsä jotain vähän hölmösti? Miksi kaikki arjen pienet asiat pitää kokea hyökkäyksenä itseä vastaan? Ja sitten jos myöntää, niin homma menee överiksi: "Joo, oon ihan paska ja teen kaiken väärin"-tyylillä sitten marmatetaan ja vaaditaan sääliä ja sympatiaa ja pään silitystä ja paijausta, voi kulta ei kun sä oot ihana ja voi anteeksi ja mun syyhän se oli jne. sontaa. Muuten ei siis asiat "selviä".
Tulipas pitkä selostus... Mutta siis olen ihan neuvoton, miten pitäisi tomia. En haluaisi olla aina se, joka lopulta joutuu lepyttämään sitä toista, joka on oikea "väärintekijä". Olen yrittänyt jutella riitelystä silloin, kun ollaan sovussa (siis siitä, että mikä olisi rakentava tapa, olisin halunnut kuulla miehen mielipiteen), mutta hän ei halua.
Onko hyviä neuvoja? Onko muilla vastaavaa?
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei, niin olkaa nyt onnellisia, jos tässä on avioliittonne suurin ongelma tällä hetkellä =). Olette luultavasti hyvin nuoria?
Tämä on sikäli suuri ongelma, että mies vetäytyy kuvatulla tavalla riitatilanteista lähes aina, eli jää mun kontolle hoitaa välit kuntoon, mies mökkäisi vaikka maailman tappiin (ja on sitä mieltä, että syy on vain nalkuttavassa vaimossa).
Jos ei, niin olkaa nyt onnellisia, jos tässä on avioliittonne suurin ongelma tällä hetkellä =). Olette luultavasti hyvin nuoria?
Tämä on sikäli suuri ongelma, että mies vetäytyy kuvatulla tavalla riitatilanteista lähes aina, eli jää mun kontolle hoitaa välit kuntoon, mies mökkäisi vaikka maailman tappiin (ja on sitä mieltä, että syy on vain nalkuttavassa vaimossa).
ja on kyllä siinä oikeassa, että jos jätät joitakin tärkeitä tietoja pikkulappusille ja vielä sellaiseen paikkaan, minne ei lappusia kuuluisi laittaa, niin kyllä tuossa on omaakin vikaasi.
Ja minä sanoin miehelle, että saat anteeksi ja että se oli pikku juttu. Mutta sen jälkeen alkoi tuo: mitäs jätät tavaroitas, onko kiva kun löytyy syyllinen kotoa, onko pakko vääntää puukkoa ja keksiä jotain valitettavaa ja riitaa joka aamu-jauhaminen, siis ihan yksinpuheluna, "sovinnon" jälkeen. Sen verran lapsellinen minäkin kai sitten olen, että kyllä loukkaannuin miehelle siitä, että ensin näennäisesti pyytää anteeksi ja sen jälkeen vierittää kuitenkin mun niskoille koko jutun ja vielä enemmänkin.
Niin ja siis me ei olla sovittu, ettei sinne lokeroon saisi laittaa mitään muuta kuin avaimia. Toki tiedän, että fiksumpikin paikka sille lapulle olisi voinut olla, mutta paikkaan ei lapset yllä ja jos minä en sitä sieltä hukkaa, eikä lapset yletä, niin olettaisin sen olevan "turvassa".
ap
ja on kyllä siinä oikeassa, että jos jätät joitakin tärkeitä tietoja pikkulappusille ja vielä sellaiseen paikkaan, minne ei lappusia kuuluisi laittaa, niin kyllä tuossa on omaakin vikaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että pitää valita haluaako olla oikeassa vai naimisissa. Jos on naimisissa, ei vaan voi olla enää aina oikeassa tai sitten ei kohta enää ole naimisissa. Jos vaikka opettelisitte molemmat antamaan periksi ja menemään toista puolitiehen vastaan. Et sinäkään ap ihan puhdas pulmunen ole, kun saat väännettyä tuommoisen määrän tekstiä pikkuriidasta ja miehen syyttelystä. Voi olla, että sulta on vaikea pyytää anteeksi. (Muistitko sanoa, että "saat anteeksi" tms?)
Relatkaa! Molemmat! Elämää ja avioliittoa ei kannata tuhlata turhaan kinasteluun. :) Valitkaa siis tarkoin ne taistelut, jotka haluatte käydä. Jokaisesta pienestä asiasta on turha nahistella, joskus kannattaa vaan antaa olla.
pengastaa. Mahtavaa tämä suomenkieli :0)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ok, mua harmitti aamulla lapun katoaminen ja sanoin (olisi pitänyt kai olla hiljaa) miehelle, että hänen pengastamisensa tuloksena mun lappu on nyt hukassa. Ja mies pyysi anteeksi ja minä sanoin, että saa anteeksi. Tässähän tämä olisi ollut, ois voitu vielä pussatakin päälle, olin ihan hyvällä tuulella.
Sitten alkaa miehen jankutus. Sitä en siis ymmärrä. En ole miehelle vihainen siitä, että hän hukkasi mun lapun, pikku juttu, sellaista sattuu. Vaan olen vihainen siitä, että tämäkin pikkujuttu piti kasvattaa isoksi riidaksi, jonka selvittelyyn menee turhaa aikaa ja energiaa.
Ja sitten mies aloittaa sen mökkäyksen, josta ei loppua tule. Testattu on, voi mennä päiviä. Kiva lasten kanssa olla.
Miten tässä yksin aikuiseksi rupeaa? Mitä se mun käytöksen muuttaminen auttaa, kun mies ei halua asioita selvittää, on tyytyväinen (kai?, en tiedä kun se ei sano) kun saa mut itkemään.
ap
näiden edellä vastanneiden avioliittoja, jos ei näitä pikkuriitoja ole ollenkaan. Meillä mies kääntää aina riidoissa asiat marttyyrimaiseen tyyliin: "aina mun vika; kaikki mitä minä teen on väärin" jne jne jne, ja sillä tavalla saa kiepautetuksi asiat niin, että minä olen aina se "pukari"....
jaksamista. Aina ei ole myötämäki, mutta etiäpäin, sano mummo lumessa. Eik vaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näiden edellä vastanneiden avioliittoja, jos ei näitä pikkuriitoja ole ollenkaan. Meillä mies kääntää aina riidoissa asiat marttyyrimaiseen tyyliin: "aina mun vika; kaikki mitä minä teen on väärin" jne jne jne, ja sillä tavalla saa kiepautetuksi asiat niin, että minä olen aina se "pukari".... jaksamista. Aina ei ole myötämäki, mutta etiäpäin, sano mummo lumessa. Eik vaan?
Tai siis eihän tämä ole ihanaa, mutta luulin jo, että ollaan ainoa pariskunta tällaisen asian kanssa!! Tuo marttyyriasenne on niin tuttu ja se kiepautus vaimon syyksi... Argh. Perhesovun takia sitä taipuu aina pyytelemään anteeksi ja lepyttelemään ja matelemaan. Välillä vaan ärsyttää, kun itsellä ei ole ikinä oikeutta olla se lepyteltävä ja se, jolta pyydetään anteeksi!
ap
kyllä meillä vaan on ihan samanlaista, ja ihmettelen näiden edellä vastanneiden avioliittoja, jos ei näitä pikkuriitoja ole ollenkaan. Meillä mies kääntää aina riidoissa asiat marttyyrimaiseen tyyliin: "aina mun vika; kaikki mitä minä teen on väärin" jne jne jne, ja sillä tavalla saa kiepautetuksi asiat niin, että minä olen aina se "pukari"....
jaksamista. Aina ei ole myötämäki, mutta etiäpäin, sano mummo lumessa. Eik vaan?
Se on ihan oma valinta. Miksi turhaan käyttää aikaa ja energiaa kinasteluun asioista, jotka ei oo oikeasti tärkeitä? Jokainen meistä mokaa, mutta haluaisitko itse kuulla jokaisesta mokastasi? Jos mies alkaa puolustaa itseään, niin luultavasti on kokenut silloin tulleensa syytetyksi. Mekaaaniset sanat anteeksi tai saat anteeksi ei merkkaa mitään, jos ne on sanottu kiukkuisella tai syyttävällä äänensävyllä. (Johon en ota tässä tapauksessa kantaa, kun en tiedä ap ja mies ovat ne sanoneet.)
Itse voi tilanteisiin vaikuttaa omalla käytöksellään ja tosiaan ihan niin pienillä asioilla kuin äänensävyillä ja ilmeillä. Ja miettiä ennen kuin huomauttelee asioista sitä, miltä itseltä tuntuisi, jos joku koko ajan huomauttelisi.
On meilläkin pikkuriitoja, silloin kun molemmat ollaan tosi väsyneitä eikä jakseta olla mukavia toisillemme. Mutta yleisesti mä yritän kohdella miestäni siinä mielessä kuin parasta ystävääni, että en naputa kaikesta turhasta, koska mitä hyötyä siitä loppujen lopuksi on? Molemmille tulee vaan paha mieli. Jos on asioita, joista pitää sanoa, niistä on mahdollista sanoa myös niin, että toinen ei loukkaannu. Siinä mielessä voisi sanoa kaikille täällä miehistään valittaville, että katsokaa peiliin! Se ei tietenkään poista sitä seikkaa, etteikö mies olisi käyttäytynyt lapsellisesti tai huonosti, mutta yleensä kaikissa vuorovaikutustilanteissa on vähintään kaksi ihmistä.
Meillä mies ainakin on alkanut käyttäytyä mua kohtaan huomattavasti "paremmin" ja ystävällisemmin, kun oon itse muuttanut ensin omaa käytöstäni. Kun minä annan välillä periksi ja menen puolitiehen vastaan, niin myös mies on alkanut tehdä samaa. Ei kukaan yleensä halua kiukutella tai suuttua aidosti ystävälliselle ihmisille. Ja jos itseä kaikesta huolimatta kiukuttaa, kannattaa yrittää kääntää homma huumoriksi.
Tulipahan avauduttua. :) Hyvää kesää kaikille!
8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et olisiko hänellä joku asia ylitse muiden, minkä hän haluaisi säännöksi meidän avioliittoon.
Vastaus oli: EN OSAA AJATUSTENLUKUA; ETKÄ OSAA SINÄKÄÄN.
Musta se on hyvä.
Jees, mun käsilaukku (-laukut) on paikka johon kenelläkään ole asiaa. Mun tärkeät lippulappuset on siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen voisin vielä lisätä, että hirveän helposti sitä tulkitsee toista väärin ja olettaa toisen tekevän tai sanovan asioitaan ilkeyttään tms. eli jotenkin kääntää ne asiat niin, että nyt mua on loukattu. Tämmöisiä tilanteita sitten kun alkaa purkamaan jälkeenpäin, niin saattaa huomata, että siinä on ollut todella monta väärinymmärrystä ja molemmat ovat kokeneet tulleensa loukatuiksi, vaikka ovat vaan tarkoittaneet toisen hyvää tai yrittäneet pitää yllä sopua. Kuinkahan monta paria ajautuu eroon vain siksi, että tulkitsevat toista ja toisen tekoja väärin?
Siinä mielessä oon nyttemmin alkanut ymmärtää, miksi tärkeimmäksi parisuhdeneuvoksi tarjotaan keskustelua. Kun sinne toisen pään sisään ei vaan pääse ja turha kuvitellakaan, että tietäisi mitä siellä liikkuu. Mutta aina voi kysyä, että ymmärsinkö nyt oikein tai kertoa, miltä itsestä tuntuu tai miksi tee niin. Tai jälkikäteen purkaa riitatilanteita ja huomata, että siinähän riideltiin tyhjästä.
8
Jos nyt psykologisoin miestäsi, niin kuulostaa vähän siltä, että hänellä on (ehkä tiedostamatonta) alemmuudentuntoa ja sellainen olo, että hän mokailee koko ajan ja sinä olet aina paras ja oikeassa. Sitä hän tuskailee. Jotenkin tuntuu, että hän kuvittelee, ettei tuollainen paskamainen käytös loppujen lopuksi loukkaa sinua, vaan hän voi rauhassa kiukutella ja syytellä sinua kuin joku teini.
Sinun ei todellakaan tarvitse pyytää mieheltä anteeksi sitä, että mies on tehnyt jonkun virheen, mutta kannattaa yrittää kuvitella miehen asemaa. Ja sitten voisit yrittää kertoa miehelle, miltä sinusta tuntuu, kun hän alkaa kiusata sinua. Siis ei mitään syyttelyä, vaan siis kerro asiasta sinun kannaltasi. Sitten mies ehkä havahtuisi siihen, että sinullakin on tunteet ja hänen tekemisillään ja sanomisillaan on merkitystä.
Kyllä näitä asioita voi oppia käsittelemään jos vaan jaksaa keskustella. Nimenomaan puhuu siitä miltä itsestä vaikuttaa ja tuntuu, ei siitä, että mitä toinen tekee tai mukamas ajattelee. Tämän tapaisten riitojen syy on melkein aina väärinkäsitys yhdistettynä väsymykseen/stressiin, puolisot harvemmin todella haluaa toisilleen mitään pahaa, kunhan vaan kiukkuaa sitä omaa pahaa mieltään.
Laitoit tärkeän lappusi väärään paikkaan ja sössit jotain miehen eväiden kanssa, vaikka hän pyysi ettet sitä tekisi. Selittelet ja selittelet nyt kun sinua ottaa päähän omat tekosi, ja syytät miestä. Ei se mitään, se on inhimillistä, mutta vain jonkun aikaa. Nyt ehdotan että annat olla.
Toi 17:n kommentti oli hyvä, emme todellakaan ole ajatustelukijoita.
jossain määrin. Ts. aistivat toisen tunnetiloja ja ajatuksia. Aspergerin kriteerihän on juuri se, etteivät he kykyne sellaiseen.
Laitoit tärkeän lappusi väärään paikkaan ja sössit jotain miehen eväiden kanssa, vaikka hän pyysi ettet sitä tekisi. Selittelet ja selittelet nyt kun sinua ottaa päähän omat tekosi, ja syytät miestä. Ei se mitään, se on inhimillistä, mutta vain jonkun aikaa. Nyt ehdotan että annat olla. Toi 17:n kommentti oli hyvä, emme todellakaan ole ajatustelukijoita.
Tämä oli paras kommentti. Sössin miehen eväiden kanssa siis niin, että olin nostamassa hänen eväslaatikkoaan jääkaapista samaan aikaan oman laatikkoni kanssa (tehtiin siis lähtöä töihin, menin eteisestä keittiöön hakemaan omat evääni ja meinasin tuoda palveluksena miehenkin eväslootan samalla) ja mies suuttui tästä ja huusi, että ei tarvi hänen eväisiin koskea. Jälkikäteen pyysi anteeksi, häntä oli vain ärsyttänyt joku muu juttu "kun sä sähläät aamuisin ympäriinsä" ja purki sen sitten siinä kohtaa. Tämän päiväisen riidan yhteydessä mies siis toi taas eilisen esiin ja syytti mua siitä, että joka aamu haastan riitaa (eli se eilinen eväslaatikon tuominen hänelle oli riidanhaastamista).
Lappuni ei edeleenkään ollut väärässä paikassa, meillä ei ole mitään sopimusta siitä, ettei sinne saisi laittaa lappuja. Ostettiin loota siksi, että sinne on kätevä laskea käsistään pikkujuttuja, joita ei viitsi jättää minnekään pöydille lojumaan, kun niiltä ne joutuu helposti hukkaan.
Mutta riita ei siis koskenut kumpaakaan edellä mainittua tilannetta vaan sitä, että riidan ja anteeksi pyytämisen jälkeen tilanne ei päättynytkään, vaan mies jatkoi jostain kumman syystä juttua.
Moni oli antanutkin tässä ihan oikeasti hyviä vinkkejä. Miehelläni on aika huono itsetunto, joten voi olla että hän tosiaan ottaa äärettömän raskaasti kaiken pienekin kritiikin ja sanomisen. Kotoaan on myös perintönä se, ettei asioista puhuta. Ehkä nämä kaksi yhdessä tekee meidänkin ristiriitatilanteista normaalia haastavampia.
Minä olen ennen "nalkuttanut" enemmän. Olikos se ysi vai kuka, joka kertoi siitä ystävällisyydestä toista kohtaan, sitä olen parhaani mukaan yrittänyt. Ihan aina vaan ei onnistu ;) Joskus siis puolivahingossa tulee sanottua jotain, joka olisi voinut jäädä sanomattakin. Silloin toivoisi vastapuolelta myös joustoa ja halua selvittää tilanne mahdollisimman pienillä vahingoilla. Sitä joustoa vaan ei meinaa löytyä, miehelläni taitaa olla juurikin se asenne, että minä ilkeilen aina tilaisuuden tullen ja toivon hänen epäonnistumisiaan, että pääsen ilkkumaan. Höh.
ap
En nyt kuvittele tietäväni mitä miehesi (tai sinun) päässä liikkuu, mutta tuo kuulostaa siltä, että miehesi nimenomaan tulkitsee sinun tekevän asioita ihan hänen kiusakseen. Vaikea sano, mikä siihen auttaisi. Oletteko jutelleet tällaisten riitojen jälkeen siitä, miksi tilanne kärjistyi ja mitä itse asiassa sanoillanne ja teoillanne tarkoititte? esimerkiksi tuossa eväslaatikkoepisodissa (jos oikein ymmärsin), sinä tarkoitit vaan hyvää miehellesi, joka tulkitsi sinut sitten väärin. Miehelläsi voi olla huono itseluottamus tai sitten kokee, että sinä olet teidän perheessä se, joka tietää ja tekee aina oikein. Silloin sitä riitatilanteissa todella helposti alkaa puolustaa itseään. Minä ainakin alan.
Näistä asioista voisi olla hyvä puhua. Sanoa vaikka, että väsyneenä sitä tuppaa itsekin kiukuttelemaan tai tiuskimaan, mutta että rakastat miestäsi ja toivot hänelle vaan kaikkea hyvää etkä missään tilanteessa tarkoituksella yritä loukata häntä tai tehdä hänen elämästään hankalampaa. Minä olen sanonut näin omalleni joskus monta vuotta sitten ja voi sitä ällistynyttä ilmettä. Ilmeisesti oli ihan oikeasti kuvitellut, että oikein tahdon hänelle ilkeillä. :) Miehellä tosin oli taustalla aika kurja suhde, missä ilmeisesti oli käytetty valtaa tarkoituksella väärin.
Ollaan yritetty miehen kanssa opetella, että jos oikein kiukuttaa ja väsyttää ja itse asiassa sitä vaan toivoisi, että joku halaisi, niin sen sijaan että aletaan kiukuttelemaan toiselle, niin toivotaan ääneen sitä halia. Miehelle tää oli selvästi vaikeampaa kuin mulle. Nykyään, jos mies mulle jostain tiuskaisee, niin yleensä kysyn, että harmittaako joku työjuttu tai jos luulen tietäväni, mistä on kyse, sanon sen. (Esim. Tuntuko susta kurjalta, kun mä en tajunnut halata sua?)
8
Jos ei, niin olkaa nyt onnellisia, jos tässä on avioliittonne suurin ongelma tällä hetkellä =). Olette luultavasti hyvin nuoria?