Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mihin tutkimuksiin 4 vuotiaan kanssa?? -mahdollisesti jotain kehityksellistä ongelmaa...

Vierailija
15.06.2009 |

Olimme lapseni kanssa äskettäin 4-vuotis neuvolassa ja testit sujuivat muuten ihan hyvin, mutta kuvion jäljentämisessä mallista sekä saksien käytössä oli ongelmia. Neuvolantäti selvästi mietti, että pitäisikö asialle tehdä jotain jo tässä vaiheessa, mutta päätyi kuitenkin siihen, että katsotaan asiaa uudelleen 5-vuotiaana.



Itse olen jo joskus aikaisemminkin miettinyt, että olisiko lapsella jotain erityispiirteitä, kun tuntuu että arki ei iän myötä tunnu ainakaan helpottuvan. Erityisesti pukeminen ja syöminen ovat hankalia. Lapsi on myös varsin uhmakas. Pukiessa vaatteet painavat ja puristavat aina jostakin ja vaatteiden päälle laittaminen saakin lähes poikkeuksetta aikaan raivokohtauksen. Sisävaatteet vielä sietää jollain tavalla, mutta ulkovaatteiden ja sukkien pukeminen on lapsesta selvästi aivan kammottavaa. Nyt kesällä on vähän helpompaa, kun vaatteita ei tarvitse niin kovasti pukea. Ruuista lapselle eivät maistu juuri mitkään, ja edes ruuan maistaminen on usein pitkällisen suostuttelun tulosta. Lapsi on touhukas ja kova liikkumaan ja puhuu todella paljon ja kokoajan. Viimeaikoina lapsella on ilmennyt myös änkytystä, joka selvästi häiritsee lasta itseäänkin jonkin verran.



Itse haluaisin nyt käyttää lapsen vielä tutkimuksissa jollakin asiaan perehtyneellä henkilöllä, lähinnä sen takia, että jos lapsella jotain erityispiirteitä on niin hän saisi mahdollisesti tarvitsemansa avun mahdollimman pian. En vain tiedä minkä tahon puoleen tällaisen asian kanssa kannattaisi kääntyä? Olisko lasten neurologi oikea ihminen tällaista selvittelemään vain keneen minun kannattaisi olla yhteydessä? Kertokaahan vinkkejä te asiasta enemmän tietävät ja suositelkaa jotain hyvää asiantuntijaa, jonka luona voisimme tutkimuksissa käydä.

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo eräs kommentti, jossa viitattiin lapsen liian pieniin ja likaisiin vaatteisiin oli kyllä mielestäni vähän outo, mutta jokaisella kai on mielipiteisiinsä oikeus. Sanoisin kuitenkin, että meidän tapauksessa tällä ei ole mitään tekemistä tytön pukemishaluttomuuden kanssa.



Jos jollain on hyvä kokemus esim. yksityisestä neurologista pääkaupunkiseudulla tai lähistöllä, jonka kautta ovat saaneet lähetteen eteenpäin vastaavissa ongelmissa, niin kuulisin mielelläni. Yritin tuossa googlettaa toimintaterapeuttia, mutta ei tuntunut kauheasti yksityisiä löytyvän, vai enkö osannut vain hakea...



Lisää vinkkejä vielä mieluusti kuulisin, että miten kannattaisi asiassa edetä ja missä lääkärikeskuksissa esim. löytyy tällaiseen sopivia asiantuntijoita (voisiko neuropsykologi olla sopiva taho?).

Vierailija
2/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

pyydä lähetettä. Niin minä puheterapiaan lapseni sain.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että lapsi on tyttö, kun joku sitä tuossa kysyi. Ja tuohon yhteen viestiin viitaten vielä sen verran, että lapsen kanssa kyllä puuhastellaan - piirretään, askarrellaan, tehdään puuha- ja värityskirjoja jne... Lapsi käy viikoittain myös kerhossa, mutta en nyt lasta viitsisi päiväkotiinkaan ihan vain sen takia laittaa, että oppisi piirtämään tai leikkaamaan, kun kuitenkin olen kuopuksen kanssa vielä kotona. Ja kai lapsen nyt muutenkin tuollaiset taidot pitäisi normaalisti oppia ilman, että asian eteen tarvitsee hirveästi ponnistella. Toki ymmärrän, että esim. saksilla ei opi leikkamaan, jos sitä ei saa harjoitella, mutta meillä ei mielestäni ole tästä kyllä kyse, kun saksia tyttö kuitenkin käyttää, jos ei nyt ihan päivittäin niin vähintään viikoittain kuitenkin.



T. ap

Vierailija
4/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sieltä kautta taas pääsee lastenneurolle jos tarvis. Itselleni tuli mieleen si-häiriö ja asperger. t.lto+erkkapedan opintoja

Vierailija
5/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kysy lähetettä toimintaterapeutin arvioon. Luulisi, että saat sen kun perustelet huolesi, vaikka lähetteiden tekemiseen on kyllä usein aika tarkat kriteerit, joiden pitää täyttyä.



Vierailija
6/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se tuosta kuvailusta ensimmäisenä hyppää itselle silmään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ongelmia saksien käytössä (myös kynän käytössä) sekä kuvien jäljentäminen mallista meni huonosti.

Vierailija
8/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän kohta 4-vuotiaalla on ihan samanlaisia juttuja. Vaatteiden suhteen on tosi tarkka, hanskat pitää olla suorassa, hihan suut samalla kohtaa, sandaalien remmit just suorassa jne. Syömisestä tulee aina kiukuttelua. Minä en osaa pitää näitä mitenkään erikoisina ongelmina vaan ikään kuuluvana käytöksenä tietynlaiseen temperamenttiin liitettynä.



Oletteko piirtäneet paljon ja käyttäneet saksia? Minusta on aika hassua, että kaikkien lasten pitäisi 4-vuotiaana olla taitavia saksien käyttäjiä, sehän on pitkälti harjoituksesta kiinni.



Voithan itse katsoa kotona, miten saksien käyttö ja jäljentäminen edistyvät, kun harjoittelette vähän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suosittelen hakeutumista toimintaterapeutille tutkimuksiin. Kertomasi perusteella lapsella voisi olla esim Sensoorisen integraaton ongelma, joita toimintaterapeutti osaa arvioida, kuten tuota hienomotoriikkaa muutenkin.



T: toimintaterapeutti

Vierailija
10/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nelivuotiaat puhuu paljon ja se "developmental stutter" (änkytys ) kuuluu asiaan. Ja pukeminen on joillekin hankalaa.



Saksien ja kynän käyttö on taitolaji, joka vaatii harjoitusta. Jos lasta ei suuremmin kiinnosta, ei se tietenkään suju. jos taas harjoitusta on tullut, eikä silti opi, hommassa voi olla jotain neurologista.



Mutta ilman muuta kannattaahan se selvittää, jos epäilyttää. Jos neuvola ei halua ohjata eteenpäin, kannattaa miettiä yksityislääkärillä käyntiä. Lastenlääkäreistä kannattaa kysellä, ketkä ovat neurologisiin juttuihin suuntautuneita, soitelkaa vaikka lääkärikeskuksiin tai katsokaa niiden nettisivuilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi piirtää ihan päivittäin, tykkää siitä paljon. Kynää pitää vielä mielellään nyrkkiotteella ja kun yrittää muuhun ohjata, niin mieluummin lopettaa koko piirtämisen. Pääjalkaisia piirtelee ja saksilla tykkää leikellä pientä silppua, suoraa viivaa pitkin leikkaaminen ei onnistu.



Kiitos kommenteista, lisääkin kuulisin mielelläni.



T. ap

Vierailija
12/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tokihan kyse voi olla ihan temperamenttiin kuuluvista asioista, mutta jotenkin vain jäi neuvolastakin vähän sellainen olo, että neuvolantäti vähän mietti että tehdäkö jotain jo nyt vai ei... Ja siksi nyt sitten itsekin aloin miettimään, että jospa lapsen veisi johonkin tutkimuksiin varmuuden vuoksi. Ei kai ne mitään diagnooseja ala tekemään, jos ei mitään löydy ja jos taas löytyy jotain niin lapsi saisi apua hyvissä ajoin ennen kouluunmenoa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis ap.

Vierailija
14/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piirteet sopivat Aspergerin oireyhtymään. En tarkoita, että lapsellasi on Asperger, mutta se voisi olla tuon perusteella mahdollista. Ainakin monet jutu kuulostavat tutulta.

Oma lapseni sai diagnoosin "piirteitä Aspergerista" suunnilleen tuonikäisenä. Neuvolalääkäri olisi lähettänyt eteenpäin jonnekin neuvolapsykologille, mutta päätin mennä yksityiselle neurologille, jota kautta pääsimme sitten sairaalaan tutkimuksiin.



Aspergerista ei pidä säikähtää. Meillä ainakin eletään aika tavallista arkea, mitä nyt käydään kerran viikossa toimintaterapiassa ja yritetään pitää yllä vähän rutiineja.



Onko lapsesi poika?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

piirsi myös pääjalkaisia ja piti kynää nyrkkiotteessa 4-vuotisneuvolassa.

Pääjalkaiset kuulemma ovat todella yleisiä vielä 4-vuotiailla ja nyrkkiotetta esiintyy myös.

Tyttö aloitti samoihin aikoihin päiväkodin ja siellä muiden mallista alkoikin yhtäkkiä muutaman viikon päästä piirrellä monimutkaisempia ja kynäotekin muuttui kolmisormiotteeksi.

Aiemmin oli aina hermostunut jos minä yritin ohjailla, muiden lasten malli oli paljon tehokkaampi.

Lapsi piirtää ihan päivittäin, tykkää siitä paljon. Kynää pitää vielä mielellään nyrkkiotteella ja kun yrittää muuhun ohjata, niin mieluummin lopettaa koko piirtämisen. Pääjalkaisia piirtelee ja saksilla tykkää leikellä pientä silppua, suoraa viivaa pitkin leikkaaminen ei onnistu. Kiitos kommenteista, lisääkin kuulisin mielelläni. T. ap

Vierailija
16/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

5-vuotiaana, nyt on menossa kouluun ja eskariope sanoi, että hän on ryhmänsä paras piirtäjä.



Kuopukseni änkyttää aina puheessaan siinä vaiheessa, kun hän tuottaa nopeammin kuin aivo ehtii prosessoida. Normaalia sekin on.

Vierailija
17/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ottaisin uudestaan yhteyttä neuvolaan ja kertoisin, että tahtoisin päästä tutkimuksiin. Kerrot huolesi TARKKAAN terkkarille.



Minusta taas tuo änkytys ei ole paha merkki vielä, monilla on jossakin vaiheessa ja lähtee itsellään pois, sen sijaan nuo aistiyliherkkyydet hyppäsivät minun silmilleni. Niitähän on todella monessa neurologisessa jutussa. Joltakin sensorisen integraation ongelmalta se kuulostaa. Ja tuo arjen sujumattomuus on yleensä ihan ensimmäinen merkki.



Toimintaterapeutin arviota suosittelisin.

Vierailija
18/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis siksi hankkisin lähetteen neuvolan kautta, että silloin pääsee kunnallisen systeemin piiriin. Samat tyypit työskentelee kunnalla ja yksityisillä, mutta yksityinen terapia on kallista.

Vierailija
19/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

7 ikävuoteen asti, eli ellei lapsen kanssa puuhastella, tai ellei lapsi ole päiväkodissa, on älytöntä vaatia toimintoja joita ei ole tehty. Lapsen leimaaminen jollakin diagnoosilla ei palvele lasta mitenkään, päin vastoin, siihen sitten vedotaan joka mahdollisessa kohdassa, mm koulussa.

Vierailija
20/22 |
15.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

lyön vaikka vetoa, että lapsella joka on niin kosketusherkkä, että pukeminen JOKA KERTA on vastenmielistä ja sukanlaitto suorastaan sattuu, on jotakin häikkää.



Miksi tarpeellinen diagnoosi lasta haittaisi? Saisi kuntoutusta ja homma voisi olla pois päiväjärjestyksestä jo kouluun mennessä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kuusi