Ennen kuin menit naimisiin/ muutitte yhteen
ja perustitte perheen, niin kuinka kauan ja tarkkaan arvioit miestäsi, että millainen kumppani hän tulisi olemaan?
Itse seurustelin aika pitkään ennen kuin muutimme yhteen ja kerkesimme olemaan yhdessä 6 vuotta ennen kuin saimme ensimmäisen lapsemme.
Olen ollut tyytyväinen ja joskus mietinkin, että kuinka huonosti ihmiset tutustuu toisiinsa ennen avio/avoliittoa kun tuntuu, että ihmiset eroaa sen vuoksi kun toinen ei ollutkaan sopiva tyyppi. Miten te sellaisten epäsopivien kanssa sitten päädytte perustamaan perheen?
Kommentit (18)
Voi kun elämä olisi niin helppoa. Ihminen sattuu kasvamaan ja kehittymään koko ikänsä. Ei 20v ole samallainen kuin 30v eikä varsinkaan 40v.
Sitä saattaa sen 5 lapsen, asuntolainojen jälkeen huomata asuvansa ihan eri ihmisen kanssa kuin minkä kanssa meni naimisiin.
Kyllä varmaan tunsin mieheni hyvin, kun muutettiin yhteen, mentiin naimisiin ja saatiin eka lapsi. Kaikkeen tähän meni 9 vuotta. Sitten saatiin lapsia lisää, ne viisi, ja nyt olen naimisissa ihan eri ihmisen kanssa kuin sen, jonka kanssa olen kuitenkin ollut jo 30 vuotta. Ei tunnu enää yhtään hyvältä. Ainoastaan seksi sujuu, mikään muu ei.
Mä tein ekalla kerralla noin. Lapsi tuli 6-vuotiaaseen parisuhteeseen. Ero tuli 10 yhdessäolovuoden jälkeen.
Toisella kerralla ymmärsin, että takuita ei voi ostaa mistään. Vaikka kaiken aikansa ja energiansa käyttäisi vakuuksien hommaamiseen, että homma toimii, niin voi olla ettei meistä jompaa kumpaa vaikka edes ole huomenna (kuten se eräs joka myöhästyi siltä tappavalta lennolta ja kuoli seuraavana päivänä kolarissa). Toisen kanssa oltiinkin siis paljon nopeampia ja onnellisia ollaan nyt. Huomisesta ei tietysti taaskaan kukaan tiedä.
PS. Tavallaan uskon, että vanhempana tietä paremmin, että minkälaista kukakin haluaa. Nuorena sitä jopa kuvittelee, että itse voi muuttua tai pahimmassa tapauksessa kuvittelee, että toista voi muuttaa. 30v alkaa moiset illuusiot jo karista.
En tiedä osaanko vastata tähän mitään järkevää.. Kun aloin seurustelemaan nykyisen puolisoni kanssa, minulla oli jo lapsi olemassa (isänsä ei tapaa lasta). Nykyinen muutti melkeinpä ensimmäisellä käymisellä tänne (ollut poissa vuosien aikana ehkä pari yötä). Uskon, että vaikka onkin ollut hankalaa olla suhteessa naisen kanssa, jolla on lapsi, niin ainakin on heti ollut selvää mitä suhde lapsellisen lapsen kanssa on :)
Luulen, ettei toista lasta tule, mutta jos tulee, niin... no, sitten mennään tilanteen vaatimalla tavalla. Kyllä sitä varmasti kaikesta selviää, jos tahtoo. Ja uskon, että vuosien aikana on käynyt jo selväksi, millainen toinen on.
Ennen naimisiinmenoa ja lasten syntymää oltiin kyllä yhdessä 5v joten ehdimme tutustua toisiimme oikein kunnolla tuossa ajassa;-)
Nyt takana on 13 yhteistä vuotta ja hyvin pyyhkii.
enbsimmäinen lapseme syntyi kun olimme olleet 9vuotta yhdessä. (raskaus onnistui ensimmäisestä yrityskierrosta)
ennen kun lapsemme syntyi mutta silti on tullut eteen yllättäviä vaikeuksia. mies on ollut aiemmin naimisissa ja siitä suhteesta on lapsia ja yhteisen lapsemme syntymän jälkeen hän jotenkin rupesi kuvittelemaan meille samoja ongelmia joita edellisessä suhteessa oli. tätä on vaikea selittää mutta hän jotenkin alkoi pedata minulle samanlaista käytöstä jota expuoliso oli vetänyt. että nyt kun ollaan tässä vaiheessa niin tulee näitä ongelmia ja vaikkei minulla niitä ongelmia olekkaan niin silti hän haluaa niitä ongelmia joka tilanteessa nähdä. nut on tilanne hieman rauhoittunut kun lapsi on 2v mutta kyllä suhde on silti kovasti muuttunut lapsen tulon myötä. toisaalta minä olin ennen mukautuvaisempi hänen tarpeilleen mutta nykyään vedän tiukempia rajoja enkä jaksa passata enää joka käänteessä..
4 vuotta avoliitossa, kun naimisiin, lapsi oli syntynyt jo vuotta aiemmin. Nyt yhdessä 12v ja ajatuksella että olemme toisemme löytäneet eliniäksi.
Exän kanssa olin 9 vuotta ennenkuin saimme lapsen ja erosimme lapsen ollessa 3 v, joten se ap:n teoriasta.
Kuuntelee sydäntään, se on tärkeintä.
kun järki ja sydän vetävät samaan suuntaan, niin se on tärkeintä.
Sydäntä ei auta kuunnella, jos järki puhuu toista.
Me seurustelimme 1v 4kk ennen yhteen muuttoa. Arvioin miestäni sen perusteella, kuinka valmis hän oli sitoutumaan minuun. Minulle oli tärkeää, että hän muutaman kuukauden jälkeen sanoi olevansa valmis avioon (emme tokin niin nopeita olleet...).
Olimme yhdessä 11 v ennen esikoista.
Nyt yhdessä 19 v.
Niiden velkojen ja lapsen takia järki olisi käskenyt jäämään exän tykö, enkä tietäisi todellisesta onnesta ja rakkaudesta mitään.
t: se samantien nykyisen kanssa yhteen muutanut, olinko nro 10
11 vuoden jälkeen menimme naimisiin, 12 vuoden jälkeen saimme ensimmäisen lapsen.
Tavatessamme minä olin 19v ja mies 20v.
siitä 10kk ja ensimmäinen lapsi syntyi(odotusajasta noin puolet herra armeijan leivissä)... nyt takana yhteiseloa 14v ja viisi ihanaa tytärtä! ja onnellisesti yhdessä 14v... kyllä sen silloin tietää kun oikea kyseessä...
Yhteen muutettiin kun oltiin tunnettu noin 2 viikkoa.
Sen 2 viikon aikana mies jatti entisen tyttoystavansa ja mina kavin Suomessa pakkamassa tavarani ja muutin maahan jossa mieheni asuu (ja me siis asumme nyt).
sitten kestikin 5 vuotta ennen kuin ensimmainen lapsi syntyi. Nyt ollaan oltu yhdessa 10 vuotta ja lapsia on 2> Kumpaakaan ei kaduta nopea ja tapahtumarikas suhteen aloitus. Kun sen oikean tapaa niin kylla sen tietaa :)
3kk ja plussa, 10kk ja yhteenmuutto, esikoinen 1v3kk kun sisarus, siitä pari kk kun kihlat..
vuoden jälkeen eka lapsi. Molemmat ollaan avioeroperheistä, joten tiedetään se, että ero voi tulla kelle tahansa ja koska tahansa. Silti uskotaan meihin ja tulevaisuuteen. Jo nyt mies on ihan eri kuin tavatessamme, vaikka siitä on vasta viisi vuotta...
mutta olen kyllä huomannut ettei ihminen voi aina etukäteen tietää miten puoliso reagoi lasten tuloon, tai edes miten siihen itse reagoi. Vaikka kuinka kuvittelee tuntevansa puolisonsa hyvin ennen perheen perustamista niin siitä tuntee kuitenkin vasta sen puolen, millainen se on elämässä ilman lapsia. Ihmiset muuttuvat.