Vitutukseen voi kuolla

Itseäni ahdistaa kroonisesti eikä sille näköjään voi tehdä mitään.

Itseäni ahdistaa kroonisesti eikä sille näköjään voi tehdä mitään.

vuotta psykoterapiassa, sitä ennen kävin vuoden verran psykologilla ja toisen vuoden psykiatrilla keskustelemassa. Sairaalassakin olen ollut pari kertaa ja lääkkeitä syönyt paljon erimerkkisiä ja erilaisilla annostuksilla. T. 2.

Minkälaista terapiasi on, mitä siellä teet?

on kognitiivista, käsitellään esim. pakkoajatuksiani. Terapia on kyllä auttanut jonkin verran, esim. tulen paremmin toimeen ajatusteni kanssa ja olen työkykyisempi, en ole myöskään yhtä itsetuhoinen, mutta päivittäinen ahdistus ei ole hävinnyt. Rintaa puristaa ja henkeä ahdistaa ja on vaikea pysyä paikoillaan.

Olin itse käytännössä työkyvytön kunnes nyt on ruvennut helpottamaan ahdistus. Toivon mukaan pystyn joskus vielä osallistumaan työelämään täysipainoisesti. Harmittaa sun puolesta, tiedän miten kamalaa tuo ahdistus on. Rintaa puristaa ja kurkkua kuristaa. Mulla vyyhti rupesi purkautumaan pikku hiljaa. En tiennyt ahdistuksessa eläessäni ettei minulla ollut juuri mitään yhteyttä tunteisiini. Katselin niitä tavallaan kaukaa silloinkin, kun havaitsin ja tunnistin tunteen. Mutta siis varmaan 80 prosenttia tunteistani oli tietoisuuteni ulkopuolella. Tätä en voinut tietää, koska mulla ei ollut käsitystä muusta. Ajattelin etten ole kovin empaattinen ihminen, mutten tiennyt miten paljon tukahdutan.

terapiassa pitkän jakson ilman että se auttoi kovin paljoa ahdistukseen. Syystä siitä, ettei terapiassa koskaan OIKEASTI päästy tunteen tasolle, vaikka niin luulin. Olin niin tottunut teeskentelemään tunteita ja käsittelemään niitä järjen tasolla. Jos joku olisi kysynyt minulta miltä sinusta tuntuu jossain tilanteessa, olisin skannannut järkeilemällä mitä ihmisen kuuluu tuntea tässä tilanteessa ja sitten vastannut sen. Oikeasti en tiennyt mitä tunsin. En tiennyt, etten tiennyt mitä tunsin.