jos kertoisit raskaudesta vanhemmillesi...

Jos he soittaisivat vastaisin mutta sanallakaan en tulevasta vauvasta puhuisi ja muutenkin olisin aika "kaukainen".

Heille en soittaisi todellakaan.

Tappelu siitä varmaan tulisi, mutta toivottavasti asia sitä kautta kuitenkin selviäisi.

jotenkin ihan ahdistaa enkä tiedä mitä tehdä kun omat vanhemmat suhtautuvat noin. Kokoajan saa kuulla piilovittuilua ja nälvintää. Sanoinkin jo että en ole enää tekemisissä heidän kanssaan ja vastus oli vain että siitä vaan sitten jos se helpottaa. Miten joku voi olla omaa lasta kohtaan noin "kylmä". Ja syy miksi muka ovat noin negatiivisia asian suhteen on se että meillä talolaina, mies työttömänä ja ennestään jo 2 lasta ja kuulemma lama tulossa.

syntyi kun olin 33 v. Kun kerroin äidille asiasta niin tokaisi :" Vielä sä yli kolmekymppisenä viitit, toivottavasti nyt on sitten tyttö, kun olishan se kiva saada niitä lapsenlapsiakin." Meillä oli siis entuudestaan kaksi poikaa.



No, meille tuli näin ikäloppuna kolmas hurmaava poika, ja tiedoksi vaan: ne miehetkin osaavat tehdä lapsia - tai siis antaa siemeniä, joten enköhän mä joskus niitä lapsenlapsiakin saa.



Eipä paljon olla tekemisissä. Harvakseltaan nähdään ja välit muodolliset, lähinnä sen takia ollaan yhteydessä että lapsilla olisi myös toiset isovanhemmat. Mutta onko tässäkään nyt sitten järkeä...



Vituttaa, kun toisilla on tosi ihanat, läheiset ja luottamukselliset välit äitiensä kanssa. Mulla on aina ollut tällaiset nihkeet, koska en osaa tehdä mitään oikein, en edes lapsia oikeassa iässä... Omien lasten kanssa en kyllä tee samaa virhettä!

erittäin negatiivisesti minun viimeiseen raskauteen. Vaan eipä tuo minua ole haitannut, jokaisellahan on oikeus omaan mielipiteeseensä

omaan mielipiteeseensä. Kyllä varmaan yrittäisin viritellä keskustelua siitä, että miksi suhtautuvat niin, mutta aika hypoteettista kuvittelua. Minulla on lämpimät välit vanhempiini ja tiedän heidän edelleen ajattelevan parastani.

onnittelivat lämpimästi, kun kuulivat, että kolmas on tulossa, sillon eka oli 1,5v. Mun mielestä lapsilukumäärä on jokaisen ihan oma asia eli se ei ole mielipidekysymys tai niin kaikkien asia, että siihen vois ulkopuolelta puuttua. Mutta toki on vanhempia, jotka ei tajua, että lapsilla voi olla ihan omakin elämä. Mun mielestä ongelma on siis vanhempien korvien välissä. En reagois tai sit sanosin, että puuttukaa sitten, ku alan odottaa teiltä elatusapua..

kysymykseesi, mutta en kertakaikkiaan osaa vastata, koska minulle on täysin utopistinen ajatus, että vanhempani suhtautuisivat negatiivisesti uuteen lapsenlapseen.

Ja syynä on "väärä mies".

Mieheni kuulemma pääsisi liian helpolla jos äitini ampuisi hänet...

Silti olemme muuten ihan hyvissä väleissä. Niin pervolta kuin se kuulostaakin.

kielteisesti väleihin. Minä sinuna tekisin kuten sinä, ilmoittaisin, ettei sitten paljon pidetä yhteyttä.



Meillä kyllä onnittelivat, kun kerroin raskaudesta, mutta heillä vain on niin vanhanaikaiset näkemykset muuten, etten jaksa niitä. Äitini mielestä raskaus on salattava häpeä, avioliitossakin, ja siitä ei saa puhua sanaakaan. Ekan lapsen kohdalla oli tyrmistys, kun yritin joskus sen 9kk aikana ottaa asian puheeksi, niin äiti vaihtoi puheenaihetta eikä ollut kuulevinaan. "Kolmen kuukauden päästä se vauva sitten syntyy." "Onpa ollut sateista."



Vauva = perillinen, raskaana = siinä kunnossa. Ei johdu uskonnollisuudesta, mutta jotenkin vaan hän katsoo vauvansaannin häpeälliseksi alapääasiaksi, joista ei puhuta. Kun kysyy, joko kaverini on saanut vauvan, ähkii: "Öh, no kuuluukos sille x:lle mitä?" Ei kykene puhumaan vauvan tulosta eikä sanomaan sanaa raskaana. Ei pysty ja ei liene hänen vikansa, mutta tympii sen verran, että välit ovat jonkin verran viilentyneet. Kysyy joskus, mitä lapsille kuuluu, 99 % puhutaan muusta.

Oma äitini myöskään ei pystynyt puhumaan raskaudesta eikä juurikaan tulevasta vauvastakaan. Erittäin lapsirakas mummo kyllä on.



Osittain tuohon "peittelyyn" liittynee myös vanhaa taikauskoperinnettä. Ei saa iloita ääneen, ettei mitään pahaa tapahdu.