Jari & Virpi: AVOLIITTO!
Kommentit (41)
Voihan Jarilla ja sen entisellä olla vaikka mitä sopimukset. ja sitä paitsi, voihan olla, ettei se entinen esim. halua mitään omaisuutta. Tai sitten niin, että sillä naisella on oma omaisuutensa.
Musta on niin kotiäitimäisyyttä kuvitella, että erosta pitäisi ehdottomasti kärsiä mahdollisimman suuret taloudelliset vahinkot. Ihan vaan vinkiksi: kannattaa kartuttaa omaa omaisuutta, niin ei sitten erossa tarvitse itkeä jonkun muun rahojen perään.
Mitään kolmiodraamaa ei ole ollut, kukaan ei ole rikkonut kenenkään suhdetta.
Mikä on sitten totuus, se tuskin edes kuuluu meille.
Jarin exälläkin olisi jo uusi katsottuna. Sattuuhan näitä eroja ja usein se onkin ihan hyvä ratkaisu.
Mitä tuohon ex-avopuolison taloudelliseen tilanteeseen tulee, niin eiköhän hän ole saanut oman osansa Jarin varallisuudesta ilman avioliittoakin. Luulisi ainakin, että hän yrittäjänä on osannut huolehtia osan omaisuudesta nimiinsä.
jotenkin limanuljaskan olonen. nyt laski kyllä Kuitusenkin pisteet mun silmissä.
sukunimi kuin Jarilla.
ainakin jossakin luki että olisi. Mietin vain että ottanut saman sukunimen vaikka eivät naimisissa olekkaan...
Jos on tuollaisessa työssä kuin Jari niin on ymmärrettävää että kotona on ihan puhki. Se ei tietenkään ole perheen kannalta kivaa, mutta kyllä se ihan ymmärrettävää silti on.
Onpa täällä kateellisia... ;-) Minä toivotan vaan onnea komealle parille! (Ja ei, en ole itse eronnut enkä karannut, 15 vuoden liitto toimii edelleen.)
mikä tollainen on muita kouluttamaan ja neuvomaan, jos ei osaa itsekään olla edes rehellinen.
On taloudellisesti täysin riippumaton minusta.
Tuli vaan mieleen että saako hän erossa mitään itselleen muuta kuin vaatteensa.
Ilmeisesti vaimollakin on jonkin verran omaisuutta.
Jari: Niin on. Jos lopettaisin yrittämisen, kanavoituisi energiani todennäköisesti perhe-elämään. En voi edes ajatella, että opettaisin kotona tai että olisin vaimoni valmentaja. Tietysti me Ninan kanssa jaamme samat arvot, muuten emme olisi voineet olla yhdessä 15 vuotta. Hänellä on oma työnsä yrittäjänä ja hän on minusta taloudellisesti riippumaton.
Kuule, kyllä se nykyinen, eli ex-avopuolisokin on myös nimeltään Nina Rosqvist.
"Iltalehden tavoittama Jari Sarasvuon puoliso, kampaamoyrittäjä Nina Rosqvist oli viime perjantaina haluton kertomaan mielipidettään tilanteesta."
Ei ehkä heidän takiaan ainakaan tarvitse vouhkata. Ja eivätköhän nuo osaa asiansa järjestää niin, etteivät nuoret joudu kärsimään.
kolmen pienen lapsen äitinä ja uramiehen vaimona niin surulliseksi. ajatus että mies vaihtaa 10v päästä 15v itseään nuorempaan ja aloittaa kaiken uudelleen ja nauttii uudesta nuoresta elämänilosta kun itse naisena sitä vain rupsahtaa ja nuoruus on hailea muisto vain. Sitä tulee surulliseksi siitä, miten helppoa miehen on lähteä ja vaihtaa uuteen, ja pelkään että itsellekin käy noin.
Kuinka monta onnellista pariskuntaa te tunnette, joilla yhä avioliitto kukoistaa 20v yhdessäolon jälkeenkin?
selkeästi Kuitusta vanhempi...
Kyllähän se aina aika tylsältä tuntuu lukea näistä ukoista, jotka vaihtavat nuorempiin ja nätimpiin. Toivottavasti pitävät onnensa omanaan ja Virpi jatkais samaa hiljaista linjaa yksityiselämästään kuin ennenkin, en jaksais lukea mitään uusi rakkaus-lätinöitä a´la Maria ja Mikael Jungner tai aikoinaan Hedmanit tai Mikkosmaista filosofointia tai jotain Sievisten tyylistä hehkutusta.
33-vuotias aikuinen nainen. Eli en ensimmäisenä jeesustelisi millään "nuoreen tytönhupakkoon vaihtamisella" tai muulla vastaavalla tässä tilanteessa.
että erottiin ystävinä... ihan vaikka vaan 20 miljoonalla voisi ostaa (ex-)mies moisen lausunnon! :-)))
Samaa minäkin välillä ajattelen, kahden pienen lapsen hermokireänä äitinä ;). Mies kyllä vakuuttaa, ettei koskaan meitä jätä.
Täytyy vaan satsata itseensä ja siihen parisuhteen. Ei kai tässä muukan auta, heh.
Jos joku hempukka antaa vihreää valoa niin menkööt vaimo ja lapset" Iskä se nyt vaan kokeilee uutta...
sohvaperuna jota hän ei jaksanut enää katsella....