eroaisitko jos
miehesi sanoisi sinulle n. 15 v avoliiton jälkeen ettei tiedä rakastaako enää sinua. Tai rakastaa lasten äitinä, ei riidellä oikeastaan yhtään, kaikki menee aina tosi kivasti mutta eihän tässä kahdenkeskistä aikaa juuri jää lasten kanssa, toinen vielä pieni. Eli intohimoa ja sellaista rakastuneisuutta ei ole. Joskin on mukavaa jutella yhdessä lasten mentyä nukkumaan ja seksi sujuu kivasti toisella kertaa, toisella taas ei niin kivaa. Jatkaisitko elämää jos täyttä rakkautta ei enää ole. Toinen lapsi käy jo koulua eli koulu vaihtuisi jos erottaisiin kun täällä ei ole vuokrakämppiä eli ois pakko muuttaa pois kun nyt asutaan isossa omakotitalossa. eli isomman lapsen kaveripiiri vaihtuisi, elinympäristö vaihtuisi ja pohja elämältä lähtisi. hänelle äärimmäisen tärkeää että eletään perheenä yhdessä. mitä tehdä? vai jatketaanko tällaista, ihan hyvää liittoa jossa ei kuitenkaan suurensuuria rakkaudentunteita enää ole.
Kommentit (17)
Kaikki tai ei mitään.
Rakastuneisuutta nyt ei tietenkään enää noin monen vuoden jälkeen odota, se on alkuhuumaa, mutta kyllä rakkautta odottaa!
ja pohtisin asiaa tarkemmin muutaman kuukauden nautiskelun jälkeen.
Mahdollisesti miehesi on ihastunut toiseen naiseen ja elää nyt sen vuoksi kriisissä. Muuten olisi outoa alkaa puhua siitä, että ei tiedä, rakastaako. Etenkin, jos haluaa elää perheenä kuitenkin yhdessä. Miehesi varmaan pohtii, miten edetä ihastuksen suhteen: unohtaa vai jatkaa.
ei olla koska tuntuu että mies aina vähän epäröinyt sitä. ja oikeastaan itsekin olen ollut vastaan kun ei ole ollut syytä mennä naimisiin, nyt kuitenkin haluaisin mennä kun jos vaikka toinen kuolee niin tulisi edes leskeneläke että toinen pärjäis toisen kuoltua, eli tällä hetkellä lähinnä minä jos mies kuolisi. just ettei tartteis muuttaa pois täältä jossa isommalla lapsella on koko elämä, ystäviä todella paljon, ihan rauhallinen pikkukoulu jne. varsinaista ongelmaa ei siis ole mutta miehen mielestä rakkauden´pitäis roihuta 15 vuoden jälkeenkin, tai ainakin olla intohimoa tai jotain.
toista ole. ja tuntuu että on epäröinyt tän viimeiset 15 vuotta aina välillä... tuntuu että on ihminen joka ei koskaan ole tyytyväinen siihen elämäntilanteeseen jossa on. että ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella.
itse taas nautin lapsiperhe-elämästä, lasten kanssa olosta ja yhteisistä hetkistä perheenä. mieskin toki lapsista tykkää mutta kaipaisi enemmän sekä omaa aikaa että meidän yhteistä aikaa ilman lapsia mutta ei sellaiseen vaan jää aikaa. koko ajan hirveä kiire.
Kaikki parisuhteet arkistuu, lapsetkin aiheuttaa sen etteii ole aikaa panostaa suhteeseen niin paljon. Jospa toi on vanhaa sitoutumispelkoa mitä ei ole koskaan käsitelty koska olet suostunut elämään avossa miehen kanssa ja rakentanut kodin sille pohjalle. Mies on varmaan tyytymätön elämäänsä ja ajattelee että syy on parisuhteessa.
nro 8, näinhän se on.
mitä tehdä?
ap
Ihan konkreettisesti. voihan olla, että mies vain haluaa avautua ja tuntee tavallaan huonoa omatuntoa asiasta, tunteistaan. Tämä voi ola teille loistava tilaisuus rikkoa se arjen rutiini ja oikesti jutella asioista ja elämästä.
Ehkä mies ei osaa ajatella, että tuo on vain yksi vaihe, joka menee ohi. Kysy, mitä hän näkee vuoden, tai viiden päästä. Onko kyse sinun persoonastasi vai olosuhteista? Mitä mies tekisi (haluaisi tehdä), jos eroaisitte (onko ero edes vaihtoehto miehelle)? Mitä lapsille tapahtuisi?
mennä perheneuvolaan? Ottaa aikaa mennäksenne lomalle kaksin?
Mun mielestä on oikeastaan aika törppöä alkaa vihjailemaan ettei ehkä rakasta toista enää. Rakkaus ei ikinä pysy itsestään missään "roihussa" ja harvalla sellaista oikeasti on, oikeassa elämässä. Ja silti liitto voi olla hyvä ja luja. Mä en itsekään ajoittain tunne yhtään mitään miestä kohtaan. Mutta en usko et se on väärä mies. On vaan niin kovia aikoja nää lapsiperheen ruuhkavuodet.
ole nähnyt ongelmaa tässä parisuhteessa, en odotakaan palavaa rakkautta vaan mukavaa yhteiseloa. kaipa mies halusi vaan herätellä mut hoitamaan parisuhdetta. siis että tehtäis jotain asianhyväksi ennenkuin kuin ero tulee.
ehkä me palkataan vaikka mll hoitaja että voidaan ruveta tekemään jotain yhdessä. vanhusten mielestä kun kahdenkeskistä aikaa ei tarvitse viettää. eli mummot on hoitanut jos on jokin juhla johon meitä kutsuttu yms. tilanteissa mut ehkä nyt tarvittais jokin viikottainen harrastus tms.
on vaan aika masentunut olo kun mies ei ole tyytyäinen (ja sitä kautta en minäkään enää). lasten takia en haluais erota, en ellei pakko ole mutta en toki halua miestäni pakottaa asumaan kanssani jos kerran odottaa että jossain voisi olla suurempi rakkaus. tässähän saa koko ajan pelätä milloin sellainen hänelle löytyy...
toista ole. ja tuntuu että on epäröinyt tän viimeiset 15 vuotta aina välillä... tuntuu että on ihminen joka ei koskaan ole tyytyväinen siihen elämäntilanteeseen jossa on. että ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella. itse taas nautin lapsiperhe-elämästä, lasten kanssa olosta ja yhteisistä hetkistä perheenä. mieskin toki lapsista tykkää mutta kaipaisi enemmän sekä omaa aikaa että meidän yhteistä aikaa ilman lapsia mutta ei sellaiseen vaan jää aikaa. koko ajan hirveä kiire.
sitä omaa ja yhteistä aikaa. Jos lapsia vain kaksi ja toinen jo koulussa sen ei luulisi olevan mahdotonta. 15 vuodessa teidän on täytynyt selvitä yhdestä jos toisesta kriisistä, miksette tästäkin? Se on jo sinänsä hyvä alku, että mies on kertonut suoraan miltä hänestä tuntuu.
Tuossahan on paljon vielä tehtävissä, kun lähtökohtakin on noin hyvä. Ja lapsiperhevuodet kuluvat nopeasti.
ja oikeastaan itsekin olen ollut vastaan kun ei ole ollut syytä mennä naimisiin, nyt kuitenkin haluaisin mennä kun jos vaikka toinen kuolee niin tulisi edes leskeneläke että toinen pärjäis toisen kuoltua, eli tällä hetkellä lähinnä minä jos mies kuolisi.
suuruuteen ettei tule pettymystä jos sen päältä naimisiin menee...
Jos mua toinen rakastaa äitinä niin ei se mikään hyvä asia ole!
Miehelle olen nainen!!
Meillä yhteistä elämää takana 10 vuotta. Saisit hävetä että sanot ettei hän ole koko aikana sua paremmin ajatellut!!
Teijän tarttee PUHUA. Ei laukoa vaan sontaa suusta, mitä toinen nyt ajattelisi mistäkin, HALOO!?
Intohimo alkuaikoina on eri kuin vakaa parisuhde!
Mutta ei pieni lapsi ole mikään este parisuhteelle. Meillä on 3 pientä lasta ja ollaan kiimasia jos sikseen ajatellaan.
Meillä parisuhde on kaikenpohja. On ollut joskus tiukkoja hetkiä mutta silloin just tarttee palata takasin perusasioihin: mennä keksin, haaveilla yhteisiä juttuja.
Se on sitten ihan asia erikseen että lapsilla muuttuu kasvupaikka jos eroatte! Mitä sen on väliä jos okt menetetään? Senkö takia olet miehesi takia? Häpeä!!
Yrittäisin olla hyvä miehelle ja kysellä, miltä hänestä tuntuu, siis jos hän ei kokisi tätä kyselemistä liian ahdistavana.
Antaisin ajan virrata. Yrittäisin onkia, onko hänellä jotain sellaisia negatiivisia tunteita ja kiukkuja, joita hän ei ole saanut sanotuksi. Tuntuuko hänestä, että on joutunut joustamaan liikaa?
Tietysti jos mies itse haluaisi erota, niin toivoisin mahdollisuutta pariterapiaan tai parisuhdeleirille. Jos se ei onnistuisi, niin ei kai siinä mikään auttaisi. Mutta en itse lähtisi avioeroa hakemaan tuon takia, yrittäisin mieluummin olla parempi puoliso.
omakotitalosta kyse vaan siitä ettei täällä voi asua muualla kuin omakotitalossa johon meillä ei olisi rahaa ilman kahta maksavaa aikuista. kyse on lapsen koulusta, kaveripiiristä koko elämästä mikä menee totaalisen rikki jos erotaan. pienemmälle ei ole väliksi mitä tapahtuu, kun hän ei vielä ymmärrä.
mutta joo, antaa ajan kulua ja koitan olla parempi ihminen!
Miehelläs saattaa olla jokin muu kriisi päällä. Miksi ette ole naimisissa?