Tein ensimmäisen lapseni vähän päälle parikymppisenä, nyt

Jokainen tekee tavallaan ja kyllä taas yllättävän moni katuu sitä, ettei tehnyt/saanut lapsiaan nuorempana. Itse olen tyytyväinen, että sain molemmat lapseni alle 30-v. sillä ehdin elää ja opiskella ennen lapsia ja matkustellakin kyllä.



Ja hei, kyllä lastenkin kanssa voi matkustaa! Minä en ole koskaan ymmärtänyt tuota ajattelutapaa, että se on elämänloppu. Toki elämä muuttuu ja kaikki vaatii enemmän suunnittelua, mutta harva kaipailee jotain baarikierroksia enää tässä iässä muutenkaan. Lastenkin kanssa voi matkustella, kun he vähän kasvavat. Se on mukavaa vaihtelua ja rokotukset kuntoon vain kaikilta ja turvallinen lomakohde.



Uskon, että nuo ajatuksesi johtuvat siitä, että pian saat lapsen joka sitoo sinua enemmän kotiin taas ja tuleva elämänmuutos jännittää. Se on tyypillistä tuossa vaiheessa. Nainen on biologisesti tarkoitettu synnyttämään lapset nuorena, vanhempana raskaus ongelmallisempi ja on jopa esitetty että synnytysten komplikaatiot olisivat lisääntyneet nimenomaan äitien ikääntymisen myötä, eli tavallaan jo fyysisesti olisi itsekästä odottaa kauemmin lasten hankkimista, riskit saada vammainen lapsi yms. ovat suuremmat.



Myöhemmällä iällä ehdit matkustella, kun lapset ovat isompia, ehdit opiskella lisää. Minä en ymmärrä noita ihmisiä, kaikella kunnioituksella, joiden mielestä se on eri asia. Itse koen, että ikä on tuonut ainoastaan elämänkokemusta ja viisautta, itseluottamusta. Enkä pitänyt itsestäni sellaisena, kuin olin nuorena. Nyt on kaikki paremmin ja ikää 30-v. ja kaksi isompaa lasta, kun toiset pakertaa pyykkivuorten ja vaippavuorten, koliikkien ja imetysten parissa. Siitä vain, tsemppiä!

ja toisen 26v. Minulle hän on monta kertaa sanonut, että jos saisi nyt valita uudestaan, tekisi lapset vanhempana. Toki hänellä on nyt helppoa, kun ei ole enää pieniä lapsia (nuorempi 18 v), ja voi periaatteessa matkustaa ja mennä niin kuin haluaa. Mutta se ei ole hänestä kuitenkaan samaa, mitä se olisi ollut nuorempana. Odotukset ja ennakkoasenteet hänen ikäistään kohtaan ovat ihan erilaiset kuin jos olisi vaikka 25 v. Nyt on rahaa, mutta eipä sitä lähdetä ystävien kanssa rilluttelumatkoille, reissaamaan reppuselässä ja seikkailemaan. Noita kokemuksia hän kaipaa kovasti.



Itse matkustelin ja nautin elämästä 30 vuotiaaksi. Nyt mennään lasten kanssa ja heidän ehdoillaan, mutta jos minulla ei olisi noita aikuisuuden kokemuksia ilman lapsia. olin jäänyt paljosta paitsi. Niin erilaista lasten kanssa matkustaminen on.



Ja tämä on vain minun ja lähipiirini kokemuksia.

enkä lasten kanssakaan ja tuskin kun ne lentää pesästäkään. En ole tainnut menettää siis mitään.

Mä tein esikoisen 21v, toisen 23v, kolmannen 30v ja viimeisen 42v eikä elämä vieläkään ole ohitse:D



Meillä matkustellaan lasten kanssa ja ilman heitä, ei perhe rajoita mitenkään! Toki matkakohteet tulee sisältämään vielä enemmän kulttuuria ja museoita kunhan tämä nyt 7v ei enää kulje mukana, mutta toistaiseksi emme ole jääneet hänenkään takiaan ilman mitään.



Lasten ohessa on rakennettu mm 2 taloa, opiskeltu, oltu haasteellisissa töissä (ja ollaan edelleen), huolehdittu omat vanhemmat hautaan ja appiksista huolehditaan edelleen.



Kyse on vain ajattelutavasta, joka päivähän on annettu elettäväksi, ei sitä ole varaa kadottaa!!

ja nyt olen 29-vuotias kahdeksan lapsen äiti.

En ole koskaan ajatellut, että elämäni mitenkään lipuisi ohi, päinvastoi tämä on elämää täynnä joka hetki :D



Ja meillä kyllä matkustellaan, kukin halujensa ja varallisuuden mukaan. Itse olen käynyt kerran vuodessa ulkomaan matkan ja mies käy myös kerran tai joskus kahdestikin. Välillä käymme yhdessä, välillä yksin ja voimme ottaa lapsia mukaan niin monta kuin haluamme.



Viimeisin reissu oli viime kesänä Kreikkaan, jossa olin mieheni ja kahden vanhimman lapsen kanssa ihanan viikon. Olin silloin raskaana rv 21-22 ja oli ihanaa päästä lepäämään siinä vaiheessa. Pienemmät lapset olivat äitini ja siskoni hoivissa kotona ja heillä oli ollut tosi kivaa, olivat käyneet tivolissa, eläintarhassa jne.

mulla on vielä "kurjemmin":

tein ensimmäisen lapsen 16-vuotiaana,sitä ennen vietin yhden kesän "vapaana",eli karkasin kotoa.

sitten 31-vuotiaana viimein innostuin hieman käymään ulkona,treffailemaan ym, sitä elämää ehdin taas yhden kesän,ja alkusyksyn,sitten olinkin taas raskaana...

ja nyt tyttö on 4vuotias. tässä se elämä menee uusintaa:))

en ole siis ehtinyt ns. "hurvitella" tai viettää normielämää,seurustella,matkustella,käydä ulkona kuin vuoden verran elämästäni..

nuorena lapsen saaneet ovat edelleen pienen lapsen vanhempia nelikymppisenä. Avioliitoista monet purkautuu ja erityisesti nuorena solmitut. Tuossa 35-40 välissä perustetaan viimeistään toinen perhe ja hupsis, ollaan taas vaippaelämässä. Näin ainakin kaikilla tuntemillani nuorilla äideillä on käynyt. Tai sitten alkuperäisen siipan kanssa tehdään vielä iltatähti, kun huomataan vanhempien lasten itsenäistyvän ja kaivataan vielä pientä ihmistä talouteen.



Ei se niin mene, että lasten saamisen jälkeen voitaisiin enää elää nuoruutta. Lapset muokkaavat arvomaailmaa ja harva nelikymppinen kotihiiri muuttuu yhtäkkiä matkustelevaksi ja bailaavaksi.:)

olen kyllä eläny täysillä koko ajan. Lapsia tullu matkan varrella neljä. Siinähän ne on mukana kulkeneet ja kasvaneet :) Eivät ole meikäläistä mitenkään kotia sitoneet. Matkusteltu on ja maailmaa nähty sekä lasten kanssa, että yksin. Baareissakin olen aina kerinny käydä ihan riittävästi.



Elämä on ihanaa ja otan sen vastaan seikkailuna. Koskaan ei tiedä mitä nurkan takana odottaa ;)

Kannattaa varmaan ajatella, että jokaisella elämä menee niinkuin menee. Mä olen 30 ja vasta nyt minulla on mies, jonka kanssa voidaan alkaa yrittää lasta. Vuosien varrella on usein ollut ahdistunut ja surullinen olo kun ei ole ollut lapsia "vielä", olisin halunnut lapsia jo aiemmin. En ole kuitenkaan halunnut lapsia yksin tai huonon miehen kanssa, minulla vain meni näin kauan löytää sopiva elämänkumppani, jonka kanssa on hyvä olla.



Niinpä olen sinkkuaikoina kyllä vastapainoksi ehtinyt reissata kavereitten kanssa, harrastaa monenlaisia juttuja, opiskella, käydä töissä. Varmasti on elämänkokemusta kertynyt ja on mitä vanhana muistella. Muuksi en tätä voi muuttaa, en voi napsauttaa sormia ja muuttua 25-vuotiaaksi kahden lapsen äidiksi.



Samalla lailla sinäkään et voi nyt muuttua 25-vuotiaaksi himobailaajaksi. Hyväksy tilanne ja rakenna itsellesi positiivisia unelmia, joissa voit toteuttaa noita matkustushalujasi. Voit ihan hyvin alkaa miettimään, minkälaisille matkoille perheenne voisi lähteä vaikka 2-3 vuoden päästä - silloin teillä on iso koululainen ja yksi pikkunapero. Pääsette vaikka minne! Tutkailemaan historiallisia maisemia Keski-Euroopassa, nauttimaan auringosta Välimerelle, tekemään autoreissuja kesätapahtumiin ympäri Suomen...



Ja 50-vuotispäivänäsi voit pakata rinkan ja lähteä miehen kanssa puoleksi vuodeksi maailmanympärysmatkalle. :) Omia haaveita kannattaa helliä ja ottaa asioista selvää sillä lailla, että jonakin päivänä haaaveista voi tulla totta. Voit aloittaa vaikka tekemällä tänä kesänä vanhemman lapsesi ja raskausmasusi kanssa päiväretken vaikka jonnekin lähiseudun nähtävyyttä katsomaan ja eväitä syömään... :)

ja sain lapset 36v ja 38v. Ajattelin, että tuli sitten reissuihin joku 15v tauko, niin my ass!

Oltiin lentokentällä kaupunkilomalle menossa jo kun esikoinen 1v. Nyt tyttö on 2v ja on käynyt kahdessa eri maassa. Pienin on vasta sylivauva, niin ei ole vielä reissannut.

Ei lapset sitä reissaamista hidasta - ellei sitten ole ollut joku Ibiza-tyyppinen hilebile, mutta normaalia kaupunkilomailua ja etelänlomailua voi lastenkin kanssa kyllä harrastaa, ei mitään ongelmia ole ainakaan meillä ollut.

Ne, jotka uhoaa matkustavansa lapsien kasvettua, ovat niitä, jotka eivät ole ennenkään matkustaneet ja tuskin alkavat myöhemminkään. Me matkustimme ennen lasta ja lapsen ollessa 5kk oltiin rantalomalla. Matkoja yhteensä takana 9 ja lapsella ikää 4. Ja tuossa ei ole mukana Tukholman tai Viron reissut. Tietenkin lapsi vaikuttaa kohdevalintaan, mutta rennolla asenteella ja hyväksymällä sen faktan, että matkoillan eletään lapsen ehdoilla, matkat ovat oleet todella hauskoja ja rentouttavia. Eihän me kotonakaan saada tehdä, mitä huvittaa vaan täälläkin lapsi ja lapsen tarpeet nousee päällimmäiseksi.

Mutta minä esim. opiskelin kotimaan lisäksi ulkomailla, reppureissasin ympäri maailmaa nuorisoporukoissa (ikävuosien 18-25 välillä),tein hanttihommia siellä täällä, viivyin eri maissa pidempään jne. Ja nämä kokemukset olisivat jäänet, jos olisin lapset nuorena tehnyt.

Ja en kyllä enää 30-50 vuotiaana noin tekisi.

Minä siis tein lapset "vasta" 34- ja 36-vuotiaina, ja lasten kanssa on tosiaan myös reissattu ja paljon, mutta hyvin erilaisia reissuja. Jokainen onneksi saa taplata tyylillään. Tämä oli mínulle ja miehelleni mukava ja OMA ratkaisu. Nyt eletään lapsiperheen arkea ja ollaan kyllä hyvässä kondiksessa, joten toivottavasti jaksetaan reissata myös kun lapset lentävät pesästä.

AP, sinulle sanoisin, että älä hautaa unelmia, vaan kyllä sinä olet vielä nuori ja voit matkustella ja tehdä kaikkea mahdollista.

ja vaikka opiskelin pitkään niin se oli suurimmaksi osaksi tylsää raatamista. Vapaa-aika meni hanttihommissa, että olisivat rahat riittäneet edes vuokraan ja ruokaan. Siinä paljon matkusteltu.



Eikä elämä muuttunut sen helpommaksi valmistumisen jälkeen, pätkätöitä vain tarjolla. Nyt lapsen kanssa on päässyt matkustelemaankin, mutta eihän se ole sama asia enää...

mahdottoman yksinkertaista porukkaa täällä!!!