Hakutulokset
Miten on mahdollista, että joku kävelee päin, ellei itse kävele tuota toista päin?
Tietysti jos juoksee ympyrää ja toinen seuraa koko ajan perässä on eri juttu.
Tuttavani on niin lihava, että hänen vatsansa roikkuu pimpin päällä.
Eikö sellainen ole jo ihan kamalan raskasta ihmiselle itselleen?
Tyttöystävä kävelee kotona alasti aurinkolasit päässä
Epäilen, että hän haluaisi seksiä, mutta enpä anna. Tätä on nyt jatkunut kolme viikkoa.
Miksi miehet järjestäen kävelevät naisen päälle jos nainen ei väistä kadulla?
Olen tehnyt tällaista testiä että en ole väistänyt vastaantulevia miehiä tilanteissa joissa voiva
Miksi jotkut ei väistä kävellessä? Kävelevät vaikka päin, mutta eivät väistä.
Kevyen liikenteen jalankulkijoille tarkoitettu "puolikas" täyttyy koko leveydeltä, jos kolmihenki
Ärsyttävin mainos
Mikä on mielestäsi ärsyttävin mainos?
Onko teillä joku oma pakkasraja, jolloin lapsen ei tarvitse kävellä kouluun?
Tuntuu jotenkin hurjalta kun tuolla n. 7-vuotiaatkin kulki aamulla -22 pakkasessa kouluun.
Mistä johtuu vaappuva kävelytyyli? Eihän kukaan vaapu lapsena.
Onko se joku sairaus kyseessä?
Miksi jotkut ei väistä kävellessä? Kävelevät vaikka päin, mutta eivät väistä.
Kevyen liikenteen jalankulkijoille tarkoitettu "puolikas" täyttyy koko leveydeltä, jos kolmihenki
Miksi ihmiset kävelevät päin?
Kävelin tänään koulusta kotiin.