Lue keskustelun säännöt.
Pystyykö 50+ koko ikänsä sinkkuna ollut parisuhteeseen?
26.10.2026 |
Olen tavannut mukavan 50+ miehen, mutta hänellä ei ole koskaan ollut parisuhdetta. Ollaan tapailtu jonkin aikaa, mutta jotenkin tuntuu siltä, ettei hän ehkä kykene parisuhteeseen. Ei niin, etteikö hän vaikuttaisi olevan minusta kiinnostunut, mutta sellainen toisen huomioon ottaminen, yms., mikä kuuluu normaaliin parisuhteen, puuttuu. Lisäksi kun itselläni on 3 lasta, niin hän ei ole osoittanut mitään mielenkiintoa lapsiani kohtaan. Enkä ole hakemassa lapsilleni tästä miehestä isää. koska heillä on sellainen, mutta lapset ovat kuitenkin iso osa elämääni. Mietinkin, että onko hän jo niin kaavoihinsa ja tapoihinsa kangistunut, ettei pysty enää muuttamaan totuttuja tapoja? Onko kellään kokemuksia vastaavista "ikisinkuista", että onko tullut toimivaa parisuhdetta?
Kommentit (24)
Täällä aika pitkälti ajatellaan, ettei ikisinkku pysty ottamaan toista huomioon. Tiedän ihan päinvastaisen tapauksen, joka ei sekään kyllä hyvin mene. Mies oli ikisinkku 48v, kun tapasi tämän naisen. Olisi aina halunnut parisuhteen ja oli siitä niin ylitsevuotavan onnellinen, että on mennyt täysin överiksi. Huomioi naistaan aivan liikaa ja nainen on alkanut käyttämään tätä hyväksi. Mies on todella kiltti ja tekee mitä tahansa tämän naisen puolesta. Ei se, että mies hoitaa kaikki kotityöt, hän on myös naisen autonkuljettaja, rahoittaja, kokki, yms. Mies sietää naiselta aika huonoakin käytöstä sanomatta mitään, koska on niin rakastunut ja onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse aloittanut ensimmäisen vakiparisuhteeni 52-vuotiaana, olen tosin nainen.
Tämä kysymys siinä mielessä vähän hämmentää, että ajattelen että toki pystyy parisuhteeseen, mutta riiippuu mitä toinen odottaa. Ei se välttämättä ole samanlaista kuin jos tapaa nuorena ja tarkoitus on perustaa lapsiperhe. Eikä tarvitsekaan olla. Esim. itse en halua muuttaa yhteen miehen kanssa, tykkään jatkossakin asua itsekseni. Minun tapauksessa se on toisellekin ok. Voisin ehkä sopeutua yhdessäasumiseen, jos tiloja olisi riittävästi, mutta mieluummin ei.
Mutta sanoisin, että ei kannata toista hylätä minkään ennakkoluulon perusteella, vaan katsella että mitkä on ne käytännön asiat, joissa on kitkaa ja tunnetta ettei toimi, ja sitten miettiä pystyykö niitä yhdessä keskustelemalla ratkaisemaan vai ei. Se että toteaisi vaan yleisesti että "50+ ja ikänsä sinkkuna, häivyn" tuntuisi vähän tarpeettoman jyrkältä.
Riippuu, mitä hakee. Jos hakee fwb-suhdetta, niin varmasti sinä olet siihen ihan ok. Ehkä joskus joku ravintolailta, matka jonnekin, jne. Mutta jos haluaa jakaa yhteisen arjen, niin oma näkemyksesi vahvistaa sen, että vaikeaa voi olla. Tarvitset sen oman "pakopaikan"; etkä halua täysin sitoutua kyseiseen ihmiseen. Ja tämä on 100% ok, siinä ei ole mitään vikaa. Se toimii joillekin, mutta monille ei.
Kyllä minä haluan sitoutua. Naimisiinkin on menty. Mutta ei sitoutumisen tarvitse tarkoittaa välttämättä yhdessä asumista ja arjen jakamista. Sen jälkeen kun lapset on pois kuvioista, parisuhde voi olla jotain ihan muutakin kuin se perinteinen malli jossa asutaan yhdessä. Lasten kasvattamiseen se on epäilemättä monella tapaa optimaalinen malli, mutta kun lapsia ei ole eikä tule, niin on ihan mahdollista, että molemmat tykkää asua itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse aloittanut ensimmäisen vakiparisuhteeni 52-vuotiaana, olen tosin nainen.
Tämä kysymys siinä mielessä vähän hämmentää, että ajattelen että toki pystyy parisuhteeseen, mutta riiippuu mitä toinen odottaa. Ei se välttämättä ole samanlaista kuin jos tapaa nuorena ja tarkoitus on perustaa lapsiperhe. Eikä tarvitsekaan olla. Esim. itse en halua muuttaa yhteen miehen kanssa, tykkään jatkossakin asua itsekseni. Minun tapauksessa se on toisellekin ok. Voisin ehkä sopeutua yhdessäasumiseen, jos tiloja olisi riittävästi, mutta mieluummin ei.
Mutta sanoisin, että ei kannata toista hylätä minkään ennakkoluulon perusteella, vaan katsella että mitkä on ne käytännön asiat, joissa on kitkaa ja tunnetta ettei toimi, ja sitten miettiä pystyykö niitä yhdessä keskustelemalla ratkaisemaan vai ei. Se että toteaisi vaan yleisesti että "50+ ja ikänsä sinkkuna, häivyn" tuntuisi vähän tarpeettoman jyrkältä.
Riippuu, mitä hakee. Jos hakee fwb-suhdetta, niin varmasti sinä olet siihen ihan ok. Ehkä joskus joku ravintolailta, matka jonnekin, jne. Mutta jos haluaa jakaa yhteisen arjen, niin oma näkemyksesi vahvistaa sen, että vaikeaa voi olla. Tarvitset sen oman "pakopaikan"; etkä halua täysin sitoutua kyseiseen ihmiseen. Ja tämä on 100% ok, siinä ei ole mitään vikaa. Se toimii joillekin, mutta monille ei.
Kyllä minä haluan sitoutua. Naimisiinkin on menty. Mutta ei sitoutumisen tarvitse tarkoittaa välttämättä yhdessä asumista ja arjen jakamista. Sen jälkeen kun lapset on pois kuvioista, parisuhde voi olla jotain ihan muutakin kuin se perinteinen malli jossa asutaan yhdessä. Lasten kasvattamiseen se on epäilemättä monella tapaa optimaalinen malli, mutta kun lapsia ei ole eikä tule, niin on ihan mahdollista, että molemmat tykkää asua itsekseen.
Eli olet lukinnut toisen henkilön tähän fwb-suhteeseen?
Miksi et kysynyt AI:lta?