Lue keskustelun säännöt.
4v lapsen viihdyttäminen
17.08.2026 |
Alan olla aika pulassa lapseni kanssa. 4 vuotias vaatii jatkuvaa viihdyttämistä eikä minulla meinaa kestää mielenterveys enää. Tiedän, itse halusin lapsia, mutta vuosien saatossa oma mielenterveys on mennyt todella huonoksi enkä meinaa selvitä enää. 5-6h arkipäivisin ja yli 10h viikonloppuisin. En keksi enää tekemistä, isosiskoonsa ei kiinnosta viettää hetkeäkään aikaa pikkusiskonsa kanssa, 6 vuoden ikäero niin ymmärtäähän sen.
Ei vain itselläni kestä kuunnella sitä valitusta ja itkua kun kukaan ei halua tehdä mitään hänen kanssaa, päiväkoti pelastaa paljon.
Kommentit (69)
Voisiko lapsi olla vaikka mummolassa viikonloppuna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensimmäinen asia mikä lasten leikkimisessä on että vanhemmat eivät ole lasten hyvikeskuksia ja lapsi opetetaan viihdyttömään itse itseään. Hyvä vanhemmuus ei uuvuta itse itseään.
Voimia aloittajalle! Ymmärrän, että tuollainen on raskasta. Olen itse ollut lapsena todella itsenäinen. Minulla oli sisaruksia ja muitakin kavereita, mutta viihdyin myös hyvin yksin. Ei vanhempani minun kanssa erityisesti leikkineet ja minusta se oli ihan normaalia. Lähipiirissäni olevat lapset ovat myös suurinosa jotenkin itsenäisempiä ja "helpompia". Nykyään vanhemmilta vaaditaan ihan älyttömästi.
Tällä hetkellä minulla on alakouluikäinen lapsipuoli. Ja hän on aina ollut todella huomionhakuinen. Ajattelin itsekkin, että kyllähän se ajan kanssa helpottaa, että nyt on vain kestettävä tämä pikkulapsiaika.
Iän myötä ei ole vieläkään erityisen itsenäinen. Kokoajan pitäisi viihdyttää. Lapsi on myös luonteeltaan hieman tempperamenttisempi ja tuntuu, että joka asiasta saa vääntää. Lapsi osaa myös olla todella mukava, hauska ja tykkään tehdä asioita hänen kanssaan. Mutta rajansa kaikella.
Kesälomalla, kun olin lapsen kanssa kahdestaan miehen ollessa töissä. Lapsi oli kerran valehdellut isälleen, että en ollut tehnyt hänen kanssaan mitään koko päivänä (kun kaikki huomio ei kohdistu häneen, alkaa valehtelu). Kuulema olin vain nukkunut pitkään ja istunut sohvalla. Koko päivän olin lapsen kanssa tehnyt asioita, kotitöitä, ruoan ja hoitanut eläimet. Hyvä kun olin edes istumaan kerennyt. Ja totta kai mies uskoi lastaan. Saatiin kyllä selvitettyä asia, mutta suoraan sanoen vituttaa!
Enää en edes ajattele, että lapsesta tulisi iän myötä helpompi. Yritin vain kestää. Itse olisin asettanut jonkilaiset rajat jo ihan pienestä asti. Haluaisin myös omia lapsia ja suoraan sanoen hieman pelottaa, mitä jos omakin lapsi olisi samanlainen, kun nykyinen.
Rakenna sille maja. Siellä sitten keksii kaikenlaista. Siellä voi myös syödä iltapalaa. Luulis et 11 vuotiaistakin vielä kiinnostaa majaleikit. Vai se ei sua häiritse ja on oppinut olemaan koko illan omassa huoneessa? Leipokaa yhdessä leipää tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä monet vastaa kertomalla miten heidän lapset on viihtyneet itsekseen pitkiä aikoja jo pienestä pitäen. Eli kertovat aivan eri temperamenttityypin lapsista kuin AP:n lapsi. Itse törmäsin tähän, miten valtavia voi olla temperamenttierot, kun kuopus syntyi. Esikoinen, poika, oli maailman helpoin temperamentti. Tosiaan, jo vauvana unilta herättyään saattoi vaan makailla rauhassa pinnasängyssä maailmaa katselemassa, ja hyvin rauhallinen ja itsekseen viihtyvä temperamentti siitä eteenpäinkin.
Sitten syntyi tytär. Tämä oli heti alusta eri maata. Heti kauhea huuto kun heräsi unilta. Vaati jatkuvaa liikettä ja kanniskelua, tai taas epätoivoista itkua. Ja leikki-iässä tosiaan tuollainen kuin AP kuvaa, jatkuvasti valittamassa että on TYLSÄÄ erittäin dramaattisesti. Ja kun ehdotti sellaisia tavallisia tekemisiä, eli leiki veljen kanssa, tee palapeliä, piirrä jotain, tai osallistu vaikka kun äiti leipoo pullia, niin vihainen "EI KUN MÄ HALUAN HAUSKAA TEKEMISTÄ" oli vastaus. Mikään ehdotettu ei yleensä kelvannut, ellei se ollut tyyliä lähdetään huvipuistoon. Eli hän kaipasi enemmän intensiteettiä kuin mitä tavallinen arki toi. Mutta kun ei sitä aina voi antaa, niin ei siinä voinut muuta kuin kestää. Ja valvoa, ettei tytär mennyt esim. kiusaamaan pikkuveljeään tai rikkomaan jotain, kun oli tylsää ja haki stimulaatiota. Hänellä kun oli myös taipumus purkaa tylsyys-ahdistustaan tuollaisilla tavoilla.
Loppujen lopuksi asia vaan meni niin, että se raskas vaihe oli vaan kestettävä, niin tyttären kuin vanhempien. Kyllä se siitä onneksi helpottui kouluiässä, kun tuli itsenäisemmäksi. Mutta ei hän helppo temperamentti tule varmasti koskaan olemaan. Joskus huolestuttaa, että millainenhan tulee olemaan teini-ikä.
On huono juttu, jos koko elämä pitää olla extremeä ja huippukokemuksia.
Tuliko muuten seuraamuksia, kun lapsi rikkoi tahallaan jotain? Osaako ottaa vastuun tekemisistään, vai onko aina päässyt luistamaan kaikesta?
Tuli seuraamuksia, mutta hänen temperamenttiinsa ne ei oikein tehonneet tuossa iässä vielä ainakaan. Hän otti sen niin, että kärsii mitä tahansa, mutta periksi ei anna. Ei ikinä. Joskus kirjaimellisesti huusi, että ette pysty pakottamaan mua mihinkään. Että voitte vaikka lyödä tai tap paa, mutta nehän ei saa minua tekemään mitä haluatte. Aika äkkiä sitä oppi, että tuon lapsen kanssa hyvällä pääsi paljon parempiin tuloksiin kuin rangaistuksilla, koska ne rangaistukset vaan kasvattivat egouhoa ja sitä minä vs. maailma näkemystä.
Ja tosiaan, jos hän olisi ainoa lapsi, niin voisi ajatella vaan, että olimme vaan kauhean huonoja kasvattajia. Mutta kun perheessä on toinenkin, täysin erilainen luonne, samalla kasvatuksella. Nyt kouluikäisenä tytärkin osaa jo kyllä pääosin hillitä itseään, vaikka itsepäinen on vieläkin. Koulussa ei ole mitään ongelmia, kotona joskus purkaa turhautumistaan. Isäni äiti aina sanoo että on tullut hänen edesmenneeseen mieheensä, joka oli kuulemma hurjan tulinen luonne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli eka lapsi semmoinen vaativa tapaus jota piti vahtia, oli hankala kasvattaa sitä jos sanoi esim. varo tuota peruuttavaa autoa ettet jää alle niin heti juoksi suoraan kuin gaselli auton eteen. Sitä piti viihdyttää 24/7 että se pysyi hengissä.
Toinen lapsi ei ole moksiskaan, viihtyy hyvin omissa touhuissaan eikä se ole koko ajan juoksemassa kuorma-auton alle jos silmä välttää.
Kyllä väsymys oli ihan eri sfääreissä ekan kanssa. Ja on vieläkin.
Teet lapselle strukturoidun päiväohjelman kuvilla, kuten autismikirjon henkilöille. Listaat siihen ohjelmaan sekä yhteistä toimintaa, esim. ulkoilu ja yhteinen peli tai lukuheti, että lapsen omatoinintaista tekemistä. Kun lapsella on tuo oman toiminnan hetki, hän voi valita esim. purkista mieluisia kuvia, joissa on itsenäisiä puuhia (piirustus, palapeli, musiikki ja tanssi, legot jne).
Ensin on aikuisen ja lapsen yhteinen toiminta esim. puoli tuntia, jonka jälkeen tunnin ajan lapsen itsenäinen leikkihetki. Tuon tunnin ajan otat omaa aikaa, et käytä älylaitteita etkä tee kotitöitä. Luonnollisesti yhteisillä leikkihetkillä älylaitteet on täysin poissa näkyvistä, ja keskityt lapseen. Kun lapsi oppii rutiinin, että takuuvarmasti olet läsnä sen puoli tuntia, hän sopeutuu helpommin siihen itsenäiseen toimintaan. Iän ja kokemuksen myötä lapsen itsenäinen aika lisääntyy, mutta se yhteinen intensiivinen puoli tuntia on minimi jatkossakin.
Kun teet kotihommia, ota lapsi siihen rinnalle, esim. musiikkia kuunnellen. Laulatte ja tanssahtelette yhdessä samalla, kun laitat ruokaa ym. jos on liian hidasta opettaa lasta koko ajan niihin kotihommiin. Näin lapsi kokee, että olet vuorovaikutuksessa hänen kanssaan, etkä pakene kotitöihin ja lapsi kitisee vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli eka lapsi semmoinen vaativa tapaus jota piti vahtia, oli hankala kasvattaa sitä jos sanoi esim. varo tuota peruuttavaa autoa ettet jää alle niin heti juoksi suoraan kuin gaselli auton eteen. Sitä piti viihdyttää 24/7 että se pysyi hengissä.
Toinen lapsi ei ole moksiskaan, viihtyy hyvin omissa touhuissaan eikä se ole koko ajan juoksemassa kuorma-auton alle jos silmä välttää.
Kyllä väsymys oli ihan eri sfääreissä ekan kanssa. Ja on vieläkin.
Miten voi olla, että ei löydy muita keinoja estää lasta juoksemasta auton alle kuin lapsen jatkuva viihdyttäminen?
Kun lapsi oli 4v ja kotihoidassa, herättiin, syötiin aamupala, vietiin sisko kouluun. Tultiin kotiin, tehtiin kotitöitä yhdessä ja leikittiin. Käytiin puistossa. Tehtiin ruoka ja syötiin. Otettiin päiväunet jos väsytti. Odotettiin siskoa koulusta. Tein siskon kanssa läksyt ja nuorempi katsoi piirrettyä sen aikaa. Syötiin välipala. Käytiin yhdessä ulkona tai jos lapsilla oli harrastuksia illalla vein lapset niihin. Tehtiin yhdessä päivällinen ja syötiin. Luettiin, leikittiin, askarreltiin yhdessä. Lasten kavereita oli monesti iltasin kylässä. Iltapalaa ennen vielä käytiin puistossa purkamassa energiaa. Syötiin iltapala, käytiin iltapesulla, luettiin satu ja käytiin nukkumaa. Lapset heräsi klo 6- 7 ja nukkumaan lähdettiin klo 20.