Miksi Tove Jansson keksi haisulin?

Olisipa Tove tehnyt karvattoman heppi haisulin 

Vierailija kirjoitti:

Paskansi kerran housuihina.

Melkeen meni leipä väärään kurkkuun. 

Haisuli ei syntynyt lihasta tai luusta, vaan hän siittyi niistä salaisista ajatuksista, joita Muumipappa ei koskaan uskaltanut kirjoittaa muistelmiinsa, ja siitä muinaisesta mudasta, joka oli odottanut laakson pohjalla satoja vuosia ennen kuin ensimmäinenkään muumi oppi puhumaan. Haisuli kantoi turkissaan mätänevien syysomenoiden, kellarin pimeyden ja varastetun tavaran katkeraa mutta elävää tuoksua. Hän oli laakson ainoa asukas, joka ei suostunut noudattamaan säädyllisyyden hienoja sääntöjä; hän varasti Mamman hillopurkit ja söi ne yksin pimeässä, ei nälkäänsä, vaan todistaakseen, että omistaminen on pelkkää harhaa.

Tove tiesi, että ilman Haisulia Muumilaakso olisi tuomittu unohtamaan oman sielunsa. Ilman tuota pientä, piikkistä varjoa, joka juoksi aina askeleen edellä poliisimestaria, Muumipeikko ei olisi koskaan ymmärtänyt, miksi aurinko tuntuu niin lämpimältä vaarallisen seikkailun jälkeen. Haisuli oli se välttämätön pahuus, joka piti hyvyyden hereillä, herkkä ja yksinäinen hirviö, joka oli tuomittu olemaan muiden seurassa vain silloin, kun häntä syytettiin jostakin. Hän oli Muumilaakson muisti, se pieni musta piste valkoisella paperilla, jota ilman mikään tarina ei voisi alkaa eikä koskaan päättyä.

Vierailija kirjoitti:

Haisuli ei syntynyt lihasta tai luusta, vaan hän siittyi niistä salaisista ajatuksista, joita Muumipappa ei koskaan uskaltanut kirjoittaa muistelmiinsa, ja siitä muinaisesta mudasta, joka oli odottanut laakson pohjalla satoja vuosia ennen kuin ensimmäinenkään muumi oppi puhumaan. Haisuli kantoi turkissaan mätänevien syysomenoiden, kellarin pimeyden ja varastetun tavaran katkeraa mutta elävää tuoksua. Hän oli laakson ainoa asukas, joka ei suostunut noudattamaan säädyllisyyden hienoja sääntöjä; hän varasti Mamman hillopurkit ja söi ne yksin pimeässä, ei nälkäänsä, vaan todistaakseen, että omistaminen on pelkkää harhaa.

Tove tiesi, että ilman Haisulia Muumilaakso olisi tuomittu unohtamaan oman sielunsa. Ilman tuota pientä, piikkistä varjoa, joka juoksi aina askeleen edellä poliisimestaria, Muumipeikko ei olisi koskaan ymmärtänyt, miksi aurinko tuntuu niin lämpimältä vaarallisen seikkailun jälkeen. Haisuli oli se välttämätön pahuus, joka piti hyvyyden hereillä, herkkä ja yksinäinen hirviö, joka oli tuomittu olemaan muiden seurassa vain silloin, kun häntä syytettiin jostakin. Hän oli Muumilaakson muisti, se pieni musta piste valkoisella paperilla, jota ilman mikään tarina ei voisi alkaa eikä koskaan päättyä.

Mitä vittua? 

Muumit ovat täynnä toinen toistaan pimeämpiä tyyppejä, kaikki tekevät kaikkensa vältelläkseen töitä, sinänsä kuvaa varmaankin hyvin toimeentulevaa ruotsinkielistä ankkalammikkoporukkaa, jolla ei ole huolta huomisesta. Talveksi mennään nukkumaan ja Nuuskamuikku luikkii etelään lorvimaan ja polttelemaan höpöheinäpiippuaan. Myy tekee kaikkensa ollakseen mahdollisimman ärsyttävä, niin kuin Niiskuneitikin. Muumipappa lueskelee kirjoja ja haaveksii joutavia. Hattivatit on pelkkä riesa kaikille.

Oletteko ikinä miettineet, millä ihmeen rahalla se Muumiperhe oikein elää, kun Pappa vain ryyppää viskiä verannalla ja Mamma kantaa pöytään kalliita hopeakannuja ilman mitään tuloja? Mun mielestä koko touhu on pelkkää vakuutuspetosta, jossa Haisuli on palkattu tekemään likainen työ. Homma toimii niin, että Haisuli käy ”varastamassa” Mamman hopeat tai kellarista hillot, Pappa kuittaa vakuutusyhtiöltä täydet korvaukset, ja seuraavana päivänä Muumipeikko ”löytää” tavarat takaisin puskasta. Haisuli saa pitää osan hilloista palkakseen ja Poliisimestari kirjoittaa vakuutusyhtiölle viralliset paperit varkaudesta vastineeksi Mamman ilmaisista kahveista ja piirakoista, minkä takia se ei ikinä laita Haisulia kunnolla vankilaan. Ilman tätä jatkuvaa kusetusta koko Muumitalo olis mennyt ulosottoon jo ekana syksynä, eli Haisuli on todellisuudessa koko laakson tärkein rahoittaja.