Lue keskustelun säännöt.
Onko parisuhde pilalla, jos syntyy kehitysvammainen lapsi?
11.07.2026 |
Meille syntyi erikoislapsi. Mieheni ei halua seksiä eikä halua puuhata lapsen kanssa.
N 24v
Kommentit (60)
Meillä on aika haastava ja vaikeasti vammainen erityislapsi. Ei se meidän liittoamme ole miksikään muuttanut. Tottakai surimme lapsen vammaisuutta, kun se tietoomme tuli mutta teemme yhdessä kaikkemme että hänellä on hyvä olla. Ei se sen kummempaa ole. Suhteessa on lähtökohtaisesti jotain muutakin pielessä on vammaisen lapsen takia tulee ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta mutta tunnen yhä yhdessä olevan parin jolla on 20-vuotias kehitysvammainen lapsi. Ei heillä mitään ongelmaakaan näytä olevan.
Tunnet ? Ei se että tunnet, anna kuvaa sitä miten heillä oikeasti menee kotona.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika haastava ja vaikeasti vammainen erityislapsi. Ei se meidän liittoamme ole miksikään muuttanut. Tottakai surimme lapsen vammaisuutta, kun se tietoomme tuli mutta teemme yhdessä kaikkemme että hänellä on hyvä olla. Ei se sen kummempaa ole. Suhteessa on lähtökohtaisesti jotain muutakin pielessä on vammaisen lapsen takia tulee ero.
Kyllä se voi katkeroittaa vanhemman. Onneksi ei itsellä ollut, ei minulla olisi ollut aikaa hoitaa sellaista
Vierailija kirjoitti:
Tunnen hyvin perheen, jolla on syvästi autistinen kotihoidossa oleva aikuinen (34 v) poika.
Isä on ulkoistanut itsensä perheestä vaikka virallisesti ovat yhä naimisissa.
Sellaisia miehiään, naisia harvemmin. Geenit menevät 50%/50% molemmilta. Vaikka hylkäisi perheen, tuo luki eimuutu.
Paljon on miellyttäviä esimerkkejä erikoislapsien hyvästä elämästä. Joskus ns tavallinen lapsikin voi tuottaa vanhemmilleen eli ikäistä surua.
Silloin tilanne on vaikea, jos eityislapsi on väkivaltainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi lähteä porukalla lomalle jonnekin etelän lämpöön ja yllättävä myrsky tai tulva niiku vain yllätti ja mitään ei ollut tehtävissä.
Entäs jos lapsesta tulee kehitysvammainen vuosien jälkeen tai olemassa oleva vamma ilmenee? Onkohan silloin vaikeampaa kun on kuitenkin lapseen kiintynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet, isät, yleensä suhtautuvat vammaiseen lapseen kartellen.
Tervekin lapsi on varmin tapa pilata parisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde on pilalla, kun syntyy lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En uskaltaisi asua yli 10-vuotiaan erityislapsen kanssa. Olen nähnyt kuinka väkivaltaisia esim. autistiset voivat olla.
Veljeni oli väkivaltainen 6-7-vuotiaasta asti. Tämän vuoksi en halua lapsia.
Mun veli muutti laitokseen sen jälkeen, kun yritti tappaa äitimme. Minä en uskaltanut olla kotona ja asuin käytännössä mummilla. Eikä meitä myöskään uskallettu jättää kahdestaan koti. Veli onneksi tappo itsensä, kun oli 17.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on 2piipunen juttu.... veljeni jätti avokkinsa samantien kun ultrassa selvisi että sieltä oli tulossa down-lapsi. Tämä on sellainen aihe, mistä ei voi/saa keskustella ilman että joku suuttuu. Ei ne turhaan lääkärit suosittele sitä "nimeltä mainitsematonta" asiaa. Miettikääpä itse onko se ihmisarvoista elämää. Tosin kaikkihan ei näy ultrassa.
Eipä siinä paljon muuta näy kuin tuo. Down ei ole niin vaikea vamma etteikö voisi hyvää elämää. Lääkäri ei saa suositella mitään.
Down on monelle niin vaikea vamma ettei sen kanssa voi edes elää. Suurin osa Down sikiöistä kuolee kohtuun ja vain ne lievimmät haitat saaneet voivat syntyä elävinä maailmaan. Heistäkin osa on erittäin vaikeasti vammaisia. Julkisuudessa näemme pienen prosentin kaikista olemassa olleista Down lapsista.
Hyvin pieni osa downeista on erittäin vammaisia. Hyvin pieni.
Yksikään ei elä itsenäisesti yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on 2piipunen juttu.... veljeni jätti avokkinsa samantien kun ultrassa selvisi että sieltä oli tulossa down-lapsi. Tämä on sellainen aihe, mistä ei voi/saa keskustella ilman että joku suuttuu. Ei ne turhaan lääkärit suosittele sitä "nimeltä mainitsematonta" asiaa. Miettikääpä itse onko se ihmisarvoista elämää. Tosin kaikkihan ei näy ultrassa.
Eipä siinä paljon muuta näy kuin tuo. Down ei ole niin vaikea vamma etteikö voisi hyvää elämää. Lääkäri ei saa suositella mitään.
Down on monelle niin vaikea vamma ettei sen kanssa voi edes elää. Suurin osa Down sikiöistä kuolee kohtuun ja vain ne lievimmät haitat saaneet voivat syntyä elävinä maailmaan. Heistäkin osa on erittäin vaikeasti vammaisia. Julkisuudessa näemme pienen prosentin kaikista olemassa olleista Down lapsista.
Hyvin pieni osa downeista on erittäin vammaisia. Hyvin pieni.
Yksikään ei elä itsenäisesti yksin.
Kyllä osa elää itsenäisesti. Palveluasuminen tai tuettu asuminen ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Pääasia että on tyytyväinen oloonsa. Ei moni muukaan ihan itsekseen pärjää. Vanhempien pitäisi ehdottomasti alkaa hyvissä ajoin laittaa haut voimaan. Niin että viimeistään täysi- ikäisenä down henkilö muuttaisi lapsuuden kodista omaan kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos lapsesta tulee kehitysvammainen vuosien jälkeen tai olemassa oleva vamma ilmenee? Onkohan silloin vaikeampaa kun on kuitenkin lapseen kiintynyt.
On varmaan järkyttävää kun on ihan tavallinen lapsi ja sitten ei olekkaan.
Meillä ei keharia mutta muuten erityistarpeinen lapsi. Parisuhde on ollut jo vuosia toissijainen asia kun lapsen tarpeet vievät kaiken hapen perheessä.
No kasvun paikkahan tuo on aina.
Täällä menee sekaisin kehitysvammaiset ja erityislapset. Erityislapsen ei tarvitse olla kehitysvammainen. Kehitysvammaa voi taas olla montaa eri astetta. Samoin autismia ja nykyäänhän puhutaankin autismin kirjosta. ADHD ei sekään ilmene kaikilla samalla tavoin. Huomattava osa on varsin kykeneviä ja lahjakkaita ihmisiä. Ne tv-ohjelmissa esiintyvät autistit ovat sieltä helpoimmasta päästä. Autisti voi olla täysin puhumaton ja todellakin myös väkivaltainen
Työskentelen siis itse näiden ihmisten parissa. Sanoisin, että n. 90%:n kanssa ei ole suurta ongelmaa. Loput sitten aiheuttaa 90% ongelmista. Tosin paikkojahan on monenlaisia, toisissa on haastavampia asiakkaita kuin toisissa. Lääkityksellä pystytään lieventämään käytöshäiriöitä, mutta mikään taikakeino ei sekään ole. Kun samalla ihmisellä voi olla lievä kehitysvamma, autismia, mt-ongelmia/persoonallisuushäiriö/adhd on vaikeuskerroin melkoinen jos henkilöllä ilmenee vielä väkivaltaisuuttakin. Mutta yrityksen ja erehdyksen kautta voidaan päästä hyväänkin hoitotulokseen. Mitä vielä tulee downlapissn, niin todellakaan ei voi laittaa samaan muottiin. Tunnen aivan ihania downnuoria ja sitten ei niin ihania. Isiä on tietysti moneen lähtöön kuen äitejäkin. Mikko Peltola ja Kari Heiskanen esim. eivät mitenkään ole hävenneet downlastaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei keharia mutta muuten erityistarpeinen lapsi. Parisuhde on ollut jo vuosia toissijainen asia kun lapsen tarpeet vievät kaiken hapen perheessä.
Pakostakin parisuhde muuttuu, jos on lapsi, jota pitää jatkuvasti auttaa ja vahtia. Puolisoilla ei juurikaan ole kahdenkeskistä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on 2piipunen juttu.... veljeni jätti avokkinsa samantien kun ultrassa selvisi että sieltä oli tulossa down-lapsi. Tämä on sellainen aihe, mistä ei voi/saa keskustella ilman että joku suuttuu. Ei ne turhaan lääkärit suosittele sitä "nimeltä mainitsematonta" asiaa. Miettikääpä itse onko se ihmisarvoista elämää. Tosin kaikkihan ei näy ultrassa.
Eipä siinä paljon muuta näy kuin tuo. Down ei ole niin vaikea vamma etteikö voisi hyvää elämää. Lääkäri ei saa suositella mitään.
Down on monelle niin vaikea vamma ettei sen kanssa voi edes elää. Suurin osa Down sikiöistä kuolee kohtuun ja vain ne lievimmät haitat saaneet voivat syntyä elävinä maailmaan. Heistäkin osa on erittäin vaikeasti vammaisia. Julkisuudessa näemme pienen prosentin kaikista olemassa olleista Down lapsista.
Hyvin pieni osa downeista on erittäin vammaisia. Hyvin pieni.
Yksikään ei elä itsenäisesti yksin.
Kyllä osa elää itsenäisesti. Palveluasuminen tai tuettu asuminen ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Pääasia että on tyytyväinen oloonsa. Ei moni muukaan ihan itsekseen pärjää. Vanhempien pitäisi ehdottomasti alkaa hyvissä ajoin laittaa haut voimaan. Niin että viimeistään täysi- ikäisenä down henkilö muuttaisi lapsuuden kodista omaan kotiin.
Palvelu tsp. asuminen ei ole itsenäistä.
Tämä on juuri näin, jos parisuhteessa tulee mitä hyvänsä väliin niin vaikeudet alkavat vaikka kyseessä olisi oma lapsi. Ja tämä ei sitten tarkoita idioottien ajattelua että lapset jätetään jotenkin heitteille. Lapsia rakastetaan ja niistä pidetään huolta mutta kaikki perheessä ymmärtävät että parisuhde on perheen keskus jonka ympärillä kaikki muu pyörii. Sinä päivänä kun elämä pyörii lasten ympärillä on vain ajan kysymys kun lapset menettävät perheensä ja perusturvan. Lapsilla pitää olla vanhemmista sellainen olo että noilla on joku juttu johon minulla ei ole koskaan pääsyä, voi olla vähän mustasukkaisuuttakin mutta loppujen lopuksi juuri tuo tunne tuo lapselle turvan että minun perhe on ja pysyy.