Oliko lapsuudenperheessänne "olemme parempia kuin muut" - mentaliteetti?
Kertokaa myös, millainen perheenne oli.
Meillä oli sellainen mentaliteetti. Puhuttiin mm. siitä, että muissa perheissä isät vain dokaavat. Ym ym.
Perheemme oli akateeminen. 1980-luku.
Entä teillä?
Kommentit (42)
Lapsuuden kodissani oltiin ihan rehellisesti sitä huonompaa väkeä. Isä oli metallimies, eli päissään. Äiti oli meidän lasten kanssa kotona. Alueen muut lapset oli samalla lailla köyhiä ja vanhemmat duunareita, enemmän ja vähemmän juoppoja.
Äiti jäi meidän kanssa yksinään ja kaipa hänellä oli aina vähän jotain alemmuuden tunnetta, kun oli todella nuori yksinhuoltaja. Ei koskaan menty mihinkään "hienoihin paikkoihin" kuten teatteriin, tai oikeaan ravintolaan. Uusia vaatteita hillottiin kaapeissa hienoja tilaisuuksia varten, ja kun vihdoin olisi tullut vaatteille käyttöä, ne oli pienet.
Äiti vieläkin kauhistelee jos lapsillani on päällä jotain uutta.
Lisään vielä tähän, että vanhemmillani tuo oli sellainen erikoinen kateuden ja halveksunnan yhdistelmä muita ihmisiä kohtaan, myös omia sukulaisia joilla meni paremmin.
Sairauksien ja köyhyyden kierre oli katkeroittanut. Mutta sitä on edelleen vaikea ymmärtää miksi lapset yritettiin "aivopestä" ja sitoa siihen samaan kohtaloon, eikä heille osattu nähdä tai edes toivoa parempaa.