Kukaan ei enää vastaa soittoihin

Minä ainakin inhoan puhelimessa puhumista. Olen aina inhonnut. Pakolliset asiat ja sopimiset hoidan toki, mutta mieluummin sitten joko viestittelen tai tapaan kasvotusten.

Ihmiset on nykyään kiireisiä, soitto tunkee aina johonkin hankalaan väliin. Tai sitten just siihen kaivattuun lepohetkeen, jolloin ei jaksa olla sosiaalinen.

Kyllä ne ihmiset siellä pärjää vaikkei vastaisikaan.

Soittoihin vastaamisessa on usein ongelmana, että sitten saa kuunnella tuntitolkulla uhriutumista, ruikutusta ja itsekeskeistä jaarittelua. Nykyään katson tarkoin, kenelle ja milloin vastaan.

Vierailija kirjoitti:

En vastaa koskaan tuntemattomiin  puheluihin. Jos jollain on asiaa, laittakoot viestin.  Miksi pitäisi vaststa johonkin huijauspuheluun.

Kaikki eivät osaa kirjoittaa viestejä, tai vaikka kädet vapisevat niin ettei pysty.

Vierailija kirjoitti:

Kärsikää, paskanjauhajat!

Onko sulla paha olo?

Somettamiseen on aikaa, mutta keskustelu ystävän kanssa rasittaa. Joopajoo. Ystävän kanssa jutustelu rentouttaisi, mutta ei...

En osaa puhua puhelimessa, se on hankalaa ja teennäistä. Jatkuvasti pitää arvailla, milloin on kummankin aika puhua ja onko ääneni sopivan kuuloinen ja huhhuh.. Olen henkisesti ihan poikki puhelujen jälkeen. Viime vuosina ainoat puhelut on olleet isäni kanssa, mutta kun hän olikin aina päissään ja unohti kaikki puhutut asiat seuraavaan kertaan mennessä, niin ei, ei kiitos. En vastaa enää. Voin puhua kasvotusten ystävien ja tuttavien kanssa mielelläni ja pitkään. 

Joo, aikalailla noin. Olen itsekin katkaissut moneen välini, mitä helvettiä sellainen yksipuolinen yhteydenpito on, sitten jumalauta nämä vastaamattomat ihmettelevät, miksi ei tultu johonkin kemuihin, no ei ehkä siksi, kun ei vastata viesteihin, on suomalainen tosi helvetin tyhmä olio. Älä sinäkään vastaa, älä lähetä viestiä, ole kuin muut idiootit ja ota opiksesi. Mielestäni raakarehellinen vastaus "ei olla enää frendei, tai en halua, että lähestyt minua, on paljon ryhdikkäämpi vastaus kuin olla vastaamatta mitään". Jotkut tyypit viduttaa ihan sikana !

Mä en puhu enää kenenkään kanssa puhelimessa, paitsi aikuisten lasteni kanssa joskus kun on tärkeää asiaa. Kenenkään tunnin jaarituksia en enää kuuntele. Mulla oli pari jaarittelijakaveria ja kyllästyin kuuntelemaan heidän monologejaan. Lopetin vastaamisen. Tein myös pari vuotta työtä, jossa olin puhelimessa lähes koko ajan, se oli inhottavaa työtä ja puhelin muistuttaa siitä.

Vierailija kirjoitti:

Kääk, kotiuduin baarista, kun piti soittaa eräälle vanhalle naiselle (edesmenneen äitini ystävätär). Nyt vasta tajusin, että unohtui. No enkait minä nyt tähän aikaan vuorokaudesta ala soittelemaan vanhalle ihmiselle.

Jospa huomenna sitten (ainakin pitää olla tolkku päässä, selvästä äänestähän minä en voi tietää ....).

(en oikein haluaisi, mutta koen sen jotenkin velvollisuudeksi .... joskus niitäkin pitää tehdä ....).

Muuten mulle ei soita kuin pari tätiä, lähinnä kyselevät olenko hengissä? :)))) Vastaan, että "en ole voinut vastata, kun olen odottanut sote-puolelta takaisinsoittoa (totta toinen puoli). Kiva oli jutella, minä soitan sitten, kun en enää ole hengissä." :)

 

Aikuinen ei aloita juttua sanalla kääk. Ei edes tällaisella palstalla.

Vierailija kirjoitti:

Soittoihin vastaamisessa on usein ongelmana, että sitten saa kuunnella tuntitolkulla uhriutumista, ruikutusta ja itsekeskeistä jaarittelua. Nykyään katson tarkoin, kenelle ja milloin vastaan.

Just tämä!

Negatiivista puhetulvaa voisi kuunnella joskus harvoin. Siis harvoin!

Mutta jos niitä puheluita tulee ja tulee, ja aina on valitettavaa, ruikuttamista ja muitten haukkumista... Ehkä joo kuuntelemalla helpottaisi sen soittajan oloa. Mutta entäs oma olo sen puhelun jälkeen? Priorisoin oman jaksamisen välillä ihan hyvällä omallatunnolla, enkä vastaa puhelimeen.

Tähän vielä uutena ilmiönä tullut, että ihmiset eivät vastaa edes viesteihin. 

(Kyse ei nyt siis mistään pommittamisesta tms)

Joiltain tulee vastaus parin viikon kuluttua, joiltain ei koskaan.

Siihen viimeistään sitten loppuvat kyllä minunkin yhteydenpitoyritykseni.

Aina olen kohdellut muita hyvin, kysynyt tavatessa kuulumisia yms.

Suuri osa ihmisistä on muutenkin niin itsekkäitä, että puhuu itsestään,  eikä koskaan kysy vastakuulumisia.

Juuri mietin tätä soiton vastaanottajana. Mä en ole kova viestittelemään, ja tykkään hoitaa asioita puhelimitse. Niin vapaa-ajan kuin viranomaisasiat. Se on jotenkin paljon välittömämpää ja asiat on helpompi hoitaa kuin viestittelyllä. Viestin idea kuitenin on se, että siihen vastataan kun ehditään, joten mitään tärkeitä asioita ei viestitse kannata sopia. 

Sen sijaan tällä hetkellä äitini puhelut kun hänellä on tylsää, ja painostus soittamaan sukulaisille "että pidetään suhteita yllä". En mä ystävillekään soittele velvollisuudentunteesta. Tosiystävien kanssa voi mennä pitkiä aikoja pitämättä yhteyttä ja silti voi jatkaa samasta kuin mihin edelliskerralla jäätiin. Ja nuo äidin tylsät hetket on jopa loukkaavia. "Ajattelin soitella, kun tässä ajelen paikasta x paikkaan y". Mä en ole sun viihdyke, soita kun on oikeata asiaa.

Ylläpidä vain vastavuoroisia ihmissuhteita. Aina voi ystävystyä uusien ihmisten kanssa.