Tunteeko kukaan muu kehossaan värähtelytason vahvaa nousua? Kysymys on ihan vakavissaan kirjoitettu.
Minulla on nyt vuoden sisään hiljalleen ollut etenevissä määrin kehossani tuntemuksia, joita ei ole sitten järjellä mitenkään selitettävissä. Tai siis ainakaan julkaistujen nykytieteen selityksin.
Kehoni todella värähtelee, tunnen energian virtaavan läpi kehossani, joskus jopa niin, että voin nojautua tyhjää tilaan taaksepäin energiaan ja pysyn pystyssä. Se on aaltoilua, sellaista värähdettä, joka tuntuu ympärilläni, että kehossani. Joskus öisin nämä ovat myös hyvin voimakkaita, kuin latauksia joita menee kehoni läpi. Ne eivät tee kipeää mutta ovat tosiaan kuin energia-aaltoja joita menee lävitseni nopeasti useita kertoja. Noita on siis välillä mutta lähes joka päivä tunnen "nousseeni" myös eri taajuudelle. Tunnen sen kehossani, olen myöskin vahvistunut, enemmän kehossani. Kehoni on voimakas ja olen muuttunut paljon myös ulkoisesti. Olen muuttunut henkisesti, ulkoisesti, että myös elämäni monella tavalla on muuttunut ja kaikki tämä on tapahtunut hyvin luontevasti ja siksi, että tämän kaiken on ns. kuulunut tapahtua. Olen alkanut myös kohtaamaan tärkeitä ihmisiä elämässäni, jotka vievät minua eteenpäin ja kaikenlaista erikoisempaa on tapahtunut.
Onko teillä ollut tällaista?
Kommentit (42)
Runkkaatko tarpeeksi? Vai onko neurologista?
Vierailija kirjoitti:
Ei, en käytä päihteitä.
En minäkään. Oikeastaan tämä kaikki kun alkoi tapahtumaan niin lopetin tyystin alkoholin ja nikotiinin käytön. En vain enää kyennyt niitä laittamaan kehooni vaikka olin jo vuosikausia niin tehnyt ja luullut etten kykenisi helpolla lopettamaan. Kykenin kuitenkin lopettamaan ja helpolla koska en vain enää pystynyt niitä käyttämään eikä minkäänlaista halua ole enää niihin. Elän aivan eri "taajuudella", täysin erilaista elämää sisäisesti ja monella tavalla myös ulkoisesti kuin mitä reilu vuosi sitten. - ap
Neurologiselta kuulostaa. Jotain häikkää hermostossa. Varaa lääkäri.
Eilen kohosi. Tänään ehkä laski aiemmin, koin hyökkäyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Neurologiselta kuulostaa. Jotain häikkää hermostossa. Varaa lääkäri.
Olen täysin terve. Jaksan liikkua paljon, käyn töissä, syön hyvin, en sairastele, ei ole kipuja. Olen terveempi kuin mitä olen ollut vuosiin ja se näkyy myös ulospäin. Moni sanoo, että olen ihan eri ihminen kuin aiemmin ja ns. hehkun. Tietenkin koska elämäntavat ovat paljon paremmat kuin mitä ne olivat aiemmin. - ap
Oletko minkä ikäinen? Lähinnä kiinnostaa onko henkinen kehitys millä asteella.
Oisko joku mania oire? Kuulostaa joltain kaikkivoipaisuusharhalta. Tai skitsofreniaa, kun sekin aiheuttaa erilaisia harhoja?
Miten tuollaiseksi tullaan? Minäkin haluaisin olla kaltaisesi. Ihan tosissani kysyn.
Vierailija kirjoitti:
Ei mutta olispa mullakin noin
Kunpa vain tietäisin mitä tämä kaikki on. Tämä kaikki on niin uutta ja uskomatonta eikä minulla ei ole oikein ketään kenelle näistä puhua tai joka ymmärtäisi paitsi sitten henkisen tien kulkijat näistä eniten tuntuvat puhuvan ja tietävän, heidän videot näistä aiheista ovat tuoneet hieman ymmärrystä ja helpotusta. Tämä on aika yksinäinen tie mutta sitten kuitenkin tiedän sisimissäni, että tämä kaikki on tärkeää ja asiat ovat kuten kuuluukin olla juuri nyt. Jonain päivänä vielä palaset loksahtavat paikoilleen. - ap
Kuulostaa kaksisuuntaiselta mielialahäiriöltä.
Vierailija kirjoitti:
Oisko joku mania oire? Kuulostaa joltain kaikkivoipaisuusharhalta. Tai skitsofreniaa, kun sekin aiheuttaa erilaisia harhoja?
Jos elämäni olisi mennyt jotenkin hallitsemattomasti huonompaan suuntaan ja vaikka tekisin itselleni jotain niin etten tiedostaisi mitä teen, esimerkisi käyttäisin paljon rahaa ja päihteitä niin voisin harkita noita asioita. Kuitenkin päinvastoin kaikki elämässäni on mennyt parempaan, olen rauhallisempi ja tyytyväisempi kuin koskaan vaikka tietenkin myös pohdin hämmentyneenä välillä. Olen kuitenkin hyvin kiitollinen, että olen ihan uudessa suunnassa. Olen käynyt terapiassa eli minulla on ollut ihminen joka on ollut säännöllisesti tukena ja hän ei ole lainkaan huolissaan minusta, päinvastoin. Hän sanoo, että jonain päivänä tulen auttamaan vielä muita ihmisiä ja ettei terapialle ole enää tarvetta. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Terapiasta on ollut paljon apua mutta olen jo todella hyvin toipunut siitä mitä aiemmin olin kun olin masentunut jne. - ap
En nyt tiedä tuosta ap:n jutusta sen enempää, mut mulla itelläni on sellainen juttu että tunnen jalkojeni alla esim. kerrostalossa mitä ylemmissä kerroksissa olen jonkinlaisen maan vetovoiman. Ite asun maan tasolla ja aina kun nousen hissillä jonnekkin ylemmäs niin välittömästi tulee se outo tunne.
Kannattaa lopettaa SSRI-lääkitys jos tuommoisia pahoja värinätuntemuksia ilmenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neurologiselta kuulostaa. Jotain häikkää hermostossa. Varaa lääkäri.
Olen täysin terve. Jaksan liikkua paljon, käyn töissä, syön hyvin, en sairastele, ei ole kipuja. Olen terveempi kuin mitä olen ollut vuosiin ja se näkyy myös ulospäin. Moni sanoo, että olen ihan eri ihminen kuin aiemmin ja ns. hehkun. Tietenkin koska elämäntavat ovat paljon paremmat kuin mitä ne olivat aiemmin. - ap
Mania

G-voimat
Ei, en käytä päihteitä.