Jesse Markin oli oikeassa, ei näyttöä vauvan ravistelusta.
Muistatteko tän muusikon, joka vuosi sitten kertoi järkyttyneenä, että häntä ja vauvan äitiä epäillään vauvansa pahoinpitelystä eikä viranomaiset suostu uskomaan heitä. Nyt on poliisi ja sossut ajaneet asiaa vuoden, mutta syyttäjä hylkäsi jutun koska ei ole mitään näyttöä tällaisesta. Vauva joutunut turhaan olemaan erossa vanhemmistaan jonkun pakkomielteisen lekurin,sossun ja poliisin takia.
Mä arvasin tämän, ihan siksi koska tiedän itsekin tapauksen, jossa vauva putosi syöttötuolista ja lääkäri väitti ettei vamma ole voinut syntyä sillä tavalla. Vanhemmat samoin pystyivät osoittamaan, että johtopäätös on väärä, mutta meni lähes vuosi taisteluun. Ihan liian pitkä aika lapsen kannalta.
Tässä kävi nyt samoin. Toivottavasti joku pyytää perheeltä edes anteeksi. Aion lukea tuon kirjan, koska näitä vääriä syytöksiä alkaa olla paljon, Auerista Karfeihin ja nyt tämä.
Samoin juuri oli tapaus, jossa molemmat vanhemmat tuomittiin vankeuteen vauvan pahoinpitelystä ja vasta hovissa selvisi äidin olevan kehitysvammainen eikä isällä ollut mitään osuutta asiaan.
No useimmiten vauvaa ravistellut vanhempi pelästyy oman impulsiivisen, primitiivisen toimintansa seurauksia ja vie kuitenkin lapsen sairaalaan. Jotkut eivät pysty olemaan syyllisyyden kanssa ja tunnustavat menettäneensä maltin ennen lapsen pahoinpitelyä. Sitten on niitä, joiden psyyke suojaa siltä syyllisyydeltä ja muilta ymmärryksen yli meneviltä tunteilta eivätkä he muista vahingoittaneensa lasta. Sitten on ne, jotka eivät tunnusta tekoaan ja pystyvät menemään asian kanssa hautaan tunnistamatta. Monenlaista suhtautumista tulee vastaan, mutta valitettava totuus on, että vauvoja ja pieniä lapsia pahoinpidellään heidän omien vanhempien taholta järkyttävän usein ja se jaksaa aina yllättää aiheen äärellä leipänsä ansaitsevan.