Korkeakoulutus ei takaa sivistystä
Korkeakoulutetut naapurimme - jotka tuovat usein koulutuksensa mukaan keskusteluun - eivät ole sivistyneitä vaan pidän heitä enemmän moukkamaisina pöyhkeilijöinä. Meillä itsellämme on molemmilla myös korkeakoulutus mutta emme ole kertoneet siitä sanaakaan naapureillemme. Siksi he ilmeisesti pitävät meitä hiukan alempitasoisina kuin itseään.
Röyhkeä käytös ja ylimielisyys on huomattu koko naapurustossa.
Sekin ero meillä on heihin nähden että me olemme opettaneet omat lapsemme käyttäytymään kunnolla kyläsillä, sekä kunnioittamaan kaikkia tasa-arvoisesti. Naapurin lapset etuilevat, huutelevat, kirkuvat, tappelevat ja haukkuvat surutta muita. Vanhemmat nauravat ja ohittavat lasten käytöksen "lapset on lapsia", olankohautuksella.
Kommentit (38)
Tytär on kolmatta vuotta kesätöissä tilauslounaskartanossa. Kertoi hämmästelleensä "parempien piirien" lasten ja vanhempien käytöstä. Niillä on tapana laittaa lapset ensin ruokajonoon ja siten vanhemmat saavat muka syyn etuilla muita. Törkeää minusta.
Nolottaa myöntää mutta lähiomainen on korkeasti kouluttautunut ,mutta sivistymättömyys on jäänyt luonteeseen.
En juurikaan kehtaa näyttäytyä hänen seurassaan.
Kokemuksesta tiedän, että näin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulutus takaa aivopesun ja uskollisen orjan orjuuttavalle järjestelmälle.
Älykkään, lukeneen ihmisen pitäisi osata ajatella myös kriittisesti ja itse, mutta se on lopulta aika harvinaista.
Mitä kapeammalle alueelle erikoistuu/kouluttautuu, sitä vähemmän oikeasti asioista ymmärtää. Kokonaisuudet ja niiden hahmottaminen katoaa.
jospa ne on ammattikorkeakoulutettuja...
Omana opiskeluaikana tuli paljon nähtyä opiskelijoita, joilla ei ollut tarkoituskaan sivistyä, vaan tehdä tutkinto mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähällä vaivalla. Kummallista kyllä suurin osa heistä näytti tulevan ns. paremmista perheistä. Ehkä heitä odotti esimiesasema perheyrityksessä?
Vierailija kirjoitti:
jospa ne on ammattikorkeakoulutettuja...
Totta! Siis onko jossain muka fyysikko, joka ei tietäisi kaikkea vaikkapa kasvatustieteistä...
pitkä koulutus tappaa kaiken luovuuden ja tunneälykkyyden...
"Siksi he ilmeisesti pitävät meitä hiukan alempitasoisina kuin itseään."
Eli naapurisi ovat tiedekorkeakoulusta, ja te taas ammattikorkeakoulusta valmistuneita?
En arvosta "sivistyneisyyttäsi", ap.
Vierailija kirjoitti:
En arvosta "sivistyneisyyttäsi", ap.
Kuka jonkin randomin huutelijan arvostusta tarttee? -ohis
Vierailija kirjoitti:
En arvosta "sivistyneisyyttäsi", ap.
Provohan tämä vain olikin, 0/5.
Ei kukaan sivistynyt ihminen avautuisi tällaisesta jollain vauvapalstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En arvosta "sivistyneisyyttäsi", ap.
Kuka jonkin randomin huutelijan arvostusta tarttee? -ohis
En arvosta miuelipidettäsi.
Vierailija kirjoitti:
pitkä koulutus tappaa kaiken luovuuden ja tunneälykkyyden...
Ei akateeminen vapaus tapa. Kulttuuriin sopeutuminen voi jossain määrin tappaa, mutta senkään ei pidä antaa vaikuttaa liiaksi siihen mitä tekee ja ajattelee julkisen keskustelun takana.
Juuri Ylen Kulttuuriykkösessä todettiin, etteivät monet tutkijat halua tulla heidän ohjelmiin, sillä radikaalivasemmisto aloittaa ahdistelu- ja maalituskampanjan siitä tiedosta, mistä nämä tutkijat puolueettomina puhuisivat.
Käytännössä tuo maalittava "radikaalivasemmisto" on siis tätä TikTokissa aikansa kuluttavaa Gen Z -porukkaa, joilla on puolellaan joitain yksittäisiä milleniaaliaktivistejakin.
Opisto maisteri = lue pino kirjoja+hyvä muisti.
Osaa referoida muiden kirjoituksia+lähteet.
Osaaminen? Öö mitä, paskanjauhanta 1-2 aiheesta. Hybris.
En oikein ymmärrä, mitä tällä ketjulla ajetaan takaa. Jos tarina on totta, niin naapurit ovat öykkäreitä, eikä se liity koulutukseen. Eikö ole itsestäänselvyys, että luonteenpiirteet ja koulutus ovat eri asioita? Ja että korkeakoulututuskin pätevöittää vain yhdelle alalle, ellei satu olemaan parjattu 'huuhaahumanisti'?
Viestin pointti olikin vain ilkkua ihmiselle, jolle tulee edes mieleen googletella naapureidensa koulutusta.