Korkeakoulutus ei takaa sivistystä
Korkeakoulutetut naapurimme - jotka tuovat usein koulutuksensa mukaan keskusteluun - eivät ole sivistyneitä vaan pidän heitä enemmän moukkamaisina pöyhkeilijöinä. Meillä itsellämme on molemmilla myös korkeakoulutus mutta emme ole kertoneet siitä sanaakaan naapureillemme. Siksi he ilmeisesti pitävät meitä hiukan alempitasoisina kuin itseään.
Röyhkeä käytös ja ylimielisyys on huomattu koko naapurustossa.
Sekin ero meillä on heihin nähden että me olemme opettaneet omat lapsemme käyttäytymään kunnolla kyläsillä, sekä kunnioittamaan kaikkia tasa-arvoisesti. Naapurin lapset etuilevat, huutelevat, kirkuvat, tappelevat ja haukkuvat surutta muita. Vanhemmat nauravat ja ohittavat lasten käytöksen "lapset on lapsia", olankohautuksella.
Kommentit (38)
Tuota noin, kaikki korkeakoulutetut eivät ole valmistuneet rehellisesti, jotkin ovat "kopiokoulutettuja".
Totta kai he googlaamalla tietävät koulutuksenne.
Ihan kuin itse asiassa olisit jotenkin kateellinen.
Ei tietenkään anna?
Korkeakoulutetulla on yleensä tietämys spesifiltä alalta, jota on opiskellut vuosia ja jonka parissa kenties työskentelee. Mutta mitään sen kummempaa yleissivistystä se ei vielä takaa, ellei henkilö ole panostanut itse itsensä laaja-alaiseen sivistämiseen (ja osittain voinut tulla jo lapsuuskodin perintönä).
Itselläni on tällä hetkellä kaksi sellaista kaveria, jotka ovat kyllä mukavia ja joiden kanssa on yhteisiä -osittain samaan alaan liittyviä- intressejä, mutta jotka ovat sillä tavalla tyhmiä, etten halua kuulla heiltä tietyistä aiheista joista valitettavasti puhuvat. Yritän luistella keskustelut aina pois näistä tietyistä aiheista, välillä siinä onnistuen. Molemmilta puuttuu myös esim. pöytätavat. Korkeakoulutettuja ihmisiä siis molemmat, eli ei se aina tosiaan kerro sivistyneisyydestä tai sen kummemmasta älystä.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai he googlaamalla tietävät koulutuksenne.
Ihan kuin itse asiassa olisit jotenkin kateellinen.
Olisitko sinä kateellinen tuollaisille lapsiperheelle josta kerrottiin? Koulutus ei todellakaan ole tae sydämen sivistykselle.
Puhuuko ap meidän naapureista? Meillä kun on tasan samanlaiset naapurit.
Ei takaa, ri.
Eikä kouluttamattomuuskaan.
Korkeakoulutettu on fiksumpi yleensä ja se näkyy siinä miten kohtelevat muita. Ovat ystävällisempiä asiallisempia eivätkä kiusaa kuten kouluttamattomat. Itse asun rivitalossa jossa heikko koulutustaso ja naapurit valehtelee ja juoruilee omien virheellisten ja tyhmien kuvitelmien mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Puhuuko ap meidän naapureista? Meillä kun on tasan samanlaiset naapurit.
Tuollaisia on nykyään paljon, joiden lapset eivät etenkään osaa käyttäytyä.
Näillä on yleensä se, että vanhempien tausta on sosioekonomisesti alempaa luokkaa kuin se, mille vanhemmat ovat itse päätyneet. Ei tule tapoja sosiaalisena perintönä, ja se näkyy lapsissa.
"Opiskelu ilman omia ajatuksia johtaa petetyksi tulemiseen, ajatukset ilman opiskelua vievät vaaraan." Konfutse, joka eli 2500 vuotta sitten
Vierailija kirjoitti:
Totta kai he googlaamalla tietävät koulutuksenne.
Ihan kuin itse asiassa olisit jotenkin kateellinen.
Tässä tiivistyy paljon.
Henkilö joka epäilee jonkun olevan kateellinen jollekin noilla perusteilla kuin aloituksessa kuvaillaan, googlettaa tietysti myös naapureidensa koulutuksia :D

Ei kaikkien koulutus näy netissä.
Nykyäänhän yliopistosta painostetaan valmistumaan neljässä vuodessa ulos. Eihän siinä ajassa opi edes hädintuskin puhumaan narisevan nasaalin tietävällä sävyllä. Todellinen akateemisuus jalostuu vuosikymmenten aikana yliopistolla vähän kaikkea opiskellessa.
Sellainen pikakurssi ja pikamaisterius ei ole mistään kotoisin. On selvää että vaaditaan vähintäänkin kahdeksan vuotta yliopistossa oleilua. Innovaatiot ja sivistys vaatii luppoaikaa ja ajattelulle väljää oleilua.
Se on nykyään syntiä, kun pitää olla tuottava ja oksat pois. Siksi nykyajan akateemisuus on mitä on.

Tähän kun lisää sen, että on paljonkin pari-kolmekymppisiä, jotka eivät lue pakollisten opintomateriaalien lisäksi oikein mitään, ja maailmanmenoakin seurataan lähinnä TikTokista.
Todella häkellyttävän tietämättömiä, aivan normaaliälyisiä, korkeakoulutettuja nuoria aikuisia olen viime vuosina tavannut. Sitten on tietysti niitäkin, jotka oikein tietoisesti panostavat siihen, että lukevat ja sivistävät itseään, näissä piireissä älypuhelimeton elämäntyyli trendaa tai pidetään välillä kausia ilman älypuhelinta, kuvataan vanhoilla digikameroilla, kirjoitetaan käsin, keskustellaan livenä jne.
Korkeakoulutus takaa aivopesun ja uskollisen orjan orjuuttavalle järjestelmälle.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulutus takaa aivopesun ja uskollisen orjan orjuuttavalle järjestelmälle.
Älykkään, lukeneen ihmisen pitäisi osata ajatella myös kriittisesti ja itse, mutta se on lopulta aika harvinaista.
On kyllä virkistävää tavata välillä korkeakoulutettuja ihmisiä, kun moni naapuri ei osaa edes englantia. Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai he googlaamalla tietävät koulutuksenne.
Ihan kuin itse asiassa olisit jotenkin kateellinen.
Tässä tiivistyy paljon.
Henkilö joka epäilee jonkun olevan kateellinen jollekin noilla perusteilla kuin aloituksessa kuvaillaan, googlettaa tietysti myös naapureidensa koulutuksia :D
Ei kaikkien koulutus näy netissä.
Ja joillakin saattaa olla tutkinto ulkomailta, saattaa tulla kielimuuri vastaan sitä etsiessä.
Aika monella vastaan tulleella ns korkeakoulutetulla on jopa käytöstavat täysin hakusessa
Korkeakoulutetut voi olla nykyään vaikka tradenomeja, joten ei korkeakoulutus kerro enää mitään.
Eikä edes akateemisuus kerro, ainoastaan monissa humanistisissa tutkinnoissa tulee mukana laajempaa sivistyneisyyttä.
Lasten kasvatus on sitten vielä eri asia, ei sivistyneetkään välttämättä osaa.
Korkeakoulut eivät todellakaan anna kotikasvatusta. Jos on luonteeltaan kopea ja röyhkeä korkeakouluun mennessään, on sellainen myös sieltä valmistuessaan.