Arvopaperi: Nordea tekee nyt jotain aivan uutta ja mullistavaa pankkialalla!
Nordea aikoo korvata ja uudelleenjärjestellä henkilöstöään ottamalla tekoälyn käyttöön pankkipalveluissaan. Onkohan tämä ihan viisasta, kun Nordealla on viime aikoina ollut mittavia vaikeuksia saada ihan perustason pankkiasiointia toimimaan asiakkaillaan?
"Finanssikonserni Nordea myllää parhaillaan isosti henkilöstörakennettaan ja vähentää henkilöstöä. Vaikutukset koskevat noin 1 500 työntekijää eri puolilla konsernia tänä ja ensi vuonna.
Nordeassa monella työnkuva muuttuu tai jopa loppuu, kun pankki isolla kädellä automatisoi tekoälyn avulla rutiininomaisia työtehtäviä esimerkiksi lainaprosesseissa, riskienhallinnassa, petosten torjunnassa ja asiakaspalvelussa."
https://www.arvopaperi.fi/uutiset/a/f764c8b3-b058-4c9f-bf14-55f47785a8de
Kommentit (33)
Mitä ihmettä te kuvittelette? Vero on käyttänyt jo ainakin kymmenen vuotta tekoälyä, kela siirtää toimintojaan tekoälylle jne.
Tänään lehdissä Sipilä on palannut eduskuntaan ja ehdottaa kaikkien leikkausten perumista sekä säästöjen aikaansaamista tekoälyllä.
Nordeaa käsittelevässä lehtijutussa kerrotaan, että OP:n johdolla on nykyään kaikilla tekoäly avustajat.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä te kuvittelette? Vero on käyttänyt jo ainakin kymmenen vuotta tekoälyä, kela siirtää toimintojaan tekoälylle jne.
Kela tavoittelee 80% automatisaatioastetta tekoälyn avulla. On ihan selvää, että työpaikkojen määrä tulee vähenemään entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo lopettamassa osakesäilytyksen siellä. Myyn loputkin vähät pois. Lopettivat Investorin joka oli niin selkee ja jäi verkkopankiiversio joka ei oo selkee! Onneksi on toinenkin pankki myös. Saas nähä mihin suuntaan menee.
Helppo on se mobiilipankki ja mulla ost. Ei nyt hyviä osakkeita myydä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo lopettamassa osakesäilytyksen siellä. Myyn loputkin vähät pois. Lopettivat Investorin joka oli niin selkee ja jäi verkkopankiiversio joka ei oo selkee! Onneksi on toinenkin pankki myös. Saas nähä mihin suuntaan menee.
Älä myy vaan siirrä ne osakkeet toiseen pankkiin. Ei mene veroja
Ei voi siirtää jod on osakesäästötili. Tiedä kumpi on?
Vierailija kirjoitti:
Nordea on roskiskamaa. Piste.
Nordea tuli suomeen kaatumaan kun ruotsissa vaadittiin parempia vakuuksia pankilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä te kuvittelette? Vero on käyttänyt jo ainakin kymmenen vuotta tekoälyä, kela siirtää toimintojaan tekoälylle jne.
Kela tavoittelee 80% automatisaatioastetta tekoälyn avulla. On ihan selvää, että työpaikkojen määrä tulee vähenemään entisestään.
huolestuttaa. Nytkin vakava häiriö päällä.
Toimien tarkoitus on lisätä tuottoa. Samalla estävät kodittomien koirien auttamisenkin. On kyllä arvot pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo 6 pv odottanut vastausta Nordealle lähettämääni viestiin. Voiko palvelua vielä vähentää?
Siellä on pääkonttorissa tyhmiä täysin lukutaidottomia töissä, kesällä vaihdan pankkia.
Vierailija kirjoitti:
Nordea on roskiskamaa. Piste.
Pörssin arvokkain yhtiö Suomessa. Että semmoinen roska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nordea on roskiskamaa. Piste.
Pörssin arvokkain yhtiö Suomessa. Että semmoinen roska.
Mielenkiintoinen kuvio tosiaan. Sitten on asiakkaille päin jatkuvasti häiriöitä.
Vierailija kirjoitti:
Täydellinen pankki tai mikä tahansa yritys toimii ilman ensimmäistäkään työntekijää. Tärkeintä on vain tuottaa paljon voittoa omistajille. Millään muulla ei ole mitään merkitystä.
Minkähän takia omistajille pitäisi koitua voittoa, jos toiminta on tekoälypohjaista?
Oikein keinoäly lienee parempi käsittelemään rahaa kuin nousukas.