Rasismi ei johdu ihonväristä vaan kulttuurista, toisten kulttuurien väheksöiminen on aina rasismia (ihonväristä riippumatta!)
Juuri tämä totuus selittää sen miksi Suomessa ja Tanskassa maailman vähiten rasismia, kunnioitamme muita kulttuureita jotka kunnioittavat meidän kulttuuriamme
Emme myöskään halua ongelmia joita seuraa ihan ilman rasismiakin jos erilaisia kulttuureita sekoitetaan elämään samalle alueelle.
Kullekin oma kulttuuri, oma väri, oma maa
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Olen kulttuurirasisti.
Toiset kulttuurit ovat parempia kuin toiset.
Kriteerinä ihmisoikeudet.
Asia on yksiselitteisesti näin. Miten voidaan edes ajatella muuta?
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi romanit ovat aivan yhtä "valkoisia" kuin muutkin suomalaiset ja silti heitä on aina syrjitty kulttuurinsa vuoksi.
Minulla oli armeijassa tupakaverina lapsena adoptoitu musta kaveri, jota kukaan ei syrjinyt geeniensä takia, koska eli kuin kantasuomalaisetkin. Enkä ole kuullut japanilaisen vaimoni valittaneen rasismista.
Jos romaneja syrjitään, niin kyllä se johtuu ihan heidän käyttäytymisestään. En ole koskaan tavannut ihmisiä, jotka suhtautuvat kantaväestöön niin huonosti kuin romanit.
Ajattelen kyllä eri tavoin. En ole rasisti. Minulle on aivan sama minkänäköinen ihminen on, tai mikä on hänen ihonsa väri. Kaikki ovat silmissäni samanarvoisia. Mutta en kunnioita esimerkiksi islamistisia kulttuureita. Syy on siinä, että naista pidetään vähempiarvoisena kuin miestä. Tuollainen ajattelu sotii omia arvojani vastaan. Hyväksyn silti tuonkin tavan elää, mutta sitä ei pidä tuoda tänne, jossa uskotaan tasa-arvoon.
Lähinnä huonot käytöstavat ja ympäristön väheksyminen ellei peräti vihamielisyys aiheuttaa vastareaktion mitä kutsutaan ras is miksi. Itse aiheutettu ongelma.
Ei mukavaa ja normaalikäytöksistä kukaan normaali vihaa olipa sitten minkä värinen tahansa.
Vierailija kirjoitti:
"kunnioitamme muita kulttuureita jotka kunnioittavat meidän kulttuuriamme"
Nimenomaan näin. Niitä, jotka kunnioittavat suomalaista kulttuuria kunnioitetaan, mutta niitä, jotka väheksyvät suomalaista kulttuuria ei niin arvosteta.
Tätä ei edes vasemmistolainen ole kehdannut alapeukuttaa
Ensimmäinen näkemäni kommentti koskaan palstalla joka saanut pelkkiä +peukutuksia
Rasismi johtuu ennemminkin kulttuuriin kuuluvasta käytöksestä, joka sotii jo ihan sivistysvaltioiden käytöstapoja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Rasismi johtuu ennemminkin kulttuuriin kuuluvasta käytöksestä, joka sotii jo ihan sivistysvaltioiden käytöstapoja vastaan.
Se ei ole rasismia alkuperäisessä merkityksessään, vaikka sanaa noin käytetäänkin nykyään. Kaikki kulttuurit eivät välttämättä ole objektiivisesti samanarvoiset.

Eihän se olekaan, mutta nykyään kaikki eriävä tiettyjä uskontoja sekä kulttuuria kohtaan, kun niistä puhutaan esim. rikoksen yhteydessä on rasismia joidenkin mielestä. Johan maitokin on luokiteltu valkoisen ylivallan merkiksi ym. leikkisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi romanit ovat aivan yhtä "valkoisia" kuin muutkin suomalaiset ja silti heitä on aina syrjitty kulttuurinsa vuoksi.
Minulla oli armeijassa tupakaverina lapsena adoptoitu musta kaveri, jota kukaan ei syrjinyt geeniensä takia, koska eli kuin kantasuomalaisetkin. Enkä ole kuullut japanilaisen vaimoni valittaneen rasismista.
Jos romaneja syrjitään, niin kyllä se johtuu ihan heidän käyttäytymisestään. En ole koskaan tavannut ihmisiä, jotka suhtautuvat kantaväestöön niin huonosti kuin romanit.
Mulla on romaneista toisenlaiset kokemukset. Yleensä eivät edes vilkaisekaan kun missä liikkuvat ja muutenkin ylvään näköisesti kulkevat ja hyvät käytöstavat ollut.
Kai noissakin on se porukka mikä muitten mainetta pilaa.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi romanit ovat aivan yhtä "valkoisia" kuin muutkin suomalaiset ja silti heitä on aina syrjitty kulttuurinsa vuoksi.
Minulla oli armeijassa tupakaverina lapsena adoptoitu musta kaveri, jota kukaan ei syrjinyt geeniensä takia, koska eli kuin kantasuomalaisetkin. Enkä ole kuullut japanilaisen vaimoni valittaneen rasismista.
No minulla on tummaihoinen lapsi ja hän kyllä kohtaa rasismia. Hän on ihonväristä huolimatta täysin suomalainen, eikä muuta kulttuuria ole. Rasismiin törmäsi jo, kun lapsi istuu rattaissa. En tiedä mitä hän nyt aikuisena kohtaa. Ei ole ollut puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kulttuurirasisti.
Toiset kulttuurit ovat parempia kuin toiset.
Kriteerinä ihmisoikeudet.
Asia on yksiselitteisesti näin. Miten voidaan edes ajatella muuta?
Islam, nat.sismi, kommunismi
- kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia
(kaikki kulttuurit yhtä arvokkaita!)
Miten islam on natsismin ja kommunismin kanssa samassa rivissä? Islam on tavallinen uskonto kristinuskon vierellä. Ei edes niin tiukka kuin juutalaisuus. Ymmärrän, jos puhutaan ääri-islamista. Ja se liitetään muiden ääriajattelioiden seuraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kulttuurirasisti.
Toiset kulttuurit ovat parempia kuin toiset.
Kriteerinä ihmisoikeudet.
Asia on yksiselitteisesti näin. Miten voidaan edes ajatella muuta?
Islam, nat.sismi, kommunismi
- kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia
(kaikki kulttuurit yhtä arvokkaita!)
Eivät ole.
Ihmisarvot kriteerinä.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi romanit ovat aivan yhtä "valkoisia" kuin muutkin suomalaiset ja silti heitä on aina syrjitty kulttuurinsa vuoksi.
Minulla oli armeijassa tupakaverina lapsena adoptoitu musta kaveri, jota kukaan ei syrjinyt geeniensä takia, koska eli kuin kantasuomalaisetkin. Enkä ole kuullut japanilaisen vaimoni valittaneen rasismista.
Olisiko se kulttuuriin liittyvä toiminta romanien kohdalla syy mulkoiluun? Juuri ihailin, kun tällainen porukka oli ajanut autonsa noin metrin päähän ABC:n ulko-ovista. Hyvä ettei tuulikaapissa ollut auton keula. Siihen sitten porukka polttamaan tupakkaa ja juoruamaan. Aivan varmasti aiheutti pahoja katseita, mutta syy ei ollut kulttuuri, ei ihonväri eikä vaatetus. Samoja mulkaisuja olisi saanut kuka tahansa noin käyttäytyvä sakki.
Vierailija kirjoitti:
En ole rasisti mutta en pidä ulkomaalaisista Suomessa. Muualla ne on ihan ok.
Samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rasismi johtuu ennemminkin kulttuuriin kuuluvasta käytöksestä, joka sotii jo ihan sivistysvaltioiden käytöstapoja vastaan.
Se ei ole rasismia alkuperäisessä merkityksessään, vaikka sanaa noin käytetäänkin nykyään. Kaikki kulttuurit eivät välttämättä ole objektiivisesti samanarvoiset.
Voihan sitä aina suvaita. Se on muuten aika alentava termi, kun suvaitaan. Osoittaa ylemmyydentuntoa ja herra-asennetta alamaisia kohtaan, kun ollaan suvaitsevaisia.
Opin aikanaan, että rasismi tarkoittaa nimenomaan etniseen alkuperään liittyvää ennakkoluuloisuutta, sortoa ja/tai alistamista. Kyllä esimerkikisi juutalaisvastaisuus on rasismia, vaikka suurin osa juutalaisista on ihonväriltään lähes yhtä vaaleita kuin suomalaiset.
Toisaalta Israelin valtion palestiinalaisvähemmistöön kohdistama sorto täyttää myös rasismin tunnusmerkit. Ja Zimbabwe kohteli aikanaan valkoista maanviljelijäväestöä varsin rasistisesti. Määritelmän täytyy olla sama riippumatta toimijasta.
Kulttuurirelativismissa kaikkia kulttureita pidetään lähtökohtaisesti samanarvoisina. Aika hankala rasti. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa voi lehdistä lukea kolumneja, joissa demokratiaa, sananvapautta tai tasa-arvoa pidetään valkoihoisten rasistisina arvoina, ja autoritärismiä, korruptiota tai naisten alistamista kiitetään "afrikkalaisina" hyveinä. Tällaiseen kulttuurirelativismiin en taivu, vaan pidän yksiselitteisesti länsimaista sekulääriä liberaalia demokratiaa parhaana järjestelmänä tai kulttuurina. En silti ole mielstäni erityisen rasisti.
Se että islamin uskoiset niputetaan niin että kaikki ovat terroristeja ja alistajia on rasismia. Sekin on rasismia.kun kaikkia somaleja pidetään laiskoina kelarottina. Myös se että kaikki romanit kuvitellaan varkaiksi.
👍