Olen kateellinen ihmisille, joilla on keski-ikäisenä sama tiivis kaveriporukka, joka oli jo teininä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole. Mielestäni on outoa jos ei elämän aikana ole löytynyt muita ystäviä tai viiteryhmää kuin ne ketkä 40v sitten sattuivat vahingossa samalle luokalle..

Mulla on tullut uusia ystäviä elämän varrelta, mutta myös vanhat sielunkumppanit ovat pysyneet ystävinä. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten jollakin voisi olla keski-ikäisenä sama kaveriporukka kuin teininä. Ei kerro hyvää ihmisestä eikä porukasta. Normaalisti kehittynyt aikuinen ihminen ei todellakaan jaksa hengailla teiniaikaisten kaverien kanssa. 

No esim mun ystävät:

- n 10 kpl aktiivista ystävyyssuhdetta vv 71-79 eli koulusta kun olin 11-19v. Meitä on n20 koulukaverin ryhmä jotka tapaamme yhä lähes kuukausittain mutta puolet noista läheisempiä

- 2 ystävää ajalta kun olin 2. työpaikassani kolmikymppisenä

- aikuisiän ystävät ovat seuranneet mukana siitä lähtien kun olin 36v ja lisää tulee yhä.

Mummo 65v

Mä lopetin yhden miehen tapailun heti alkuun, kun hän puhui lapsuusajan kaveriporukasta joka on edelleen tiivis ja vahva. Siis hyvä hänelle, mutta koska tiedän ihan automaattisesti jääväni sivuun tuollaisesta jaetusta lämminhenkisyydestä, ei maksa vaivaa yrittää. 

Mulla on omia ystäviä sieltä täältä, mutta vanhimmat on varmaan lukioajalta, eikä edes omasta lukiosta. Eikä kaikki tunne toisiaan. Etenkin aikuisiällä on muodostunut hyviä suhteita samanhenkisten kanssa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän kaveriporukat aina pysyneet samanlaisina, elämänarvot ym? Mun kaverista kuoriutui niin törkeä suustaan, muiden asioista jauhaja, alkoholiongelmainen että oli lopulta suuri helpotus katkoa välit näennäiseen yhteentörmäykseen viimein nelikymppisenä. Pitkään katsoin läpi sormien tuota kaikkea perseilyä. Ei ikinä enää. Ei se "lapsuudenystävyys" ollut sen arvoista, todellakaan.

 

Mun teini-iän kaveripiiri oli kyllä arvoiltaan jo silloin aikoinaan melko samanlaisia. Ja vaikka elämä on vienyt eri paikkoihin niin tiedän että meillä on edelleen paljon yhteistä. Onhan ihmisestä yleensä jo silloin 15-18 vuotiaana tullut jossain määrin esiin ne luonteen ja arvojen pääpiirteet, jotka ei kauheasti enää muutu elämän aikana. Jotkut pikkulapsiajan kaverit on tietysti asia erikseen. 

Ha

Kyllä siitäkin on yleensä ensimmäiset merkit ilmassa jo silloin. Juopot on usein aloittaneet sen läträämisen jo alaikäisenä. Ei aina, mutta usein. 

Kertoo siitä, että kukaan porukassa ei ole muuttunut juurikaan vuosikymmenten aikana. Eivät kasva tai kehity ihmisinä? En kadehdi noita porukoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten jollakin voisi olla keski-ikäisenä sama kaveriporukka kuin teininä. Ei kerro hyvää ihmisestä eikä porukasta. Normaalisti kehittynyt aikuinen ihminen ei todellakaan jaksa hengailla teiniaikaisten kaverien kanssa. 

 

No esim mun ystävät:

- n 10 kpl aktiivista ystävyyssuhdetta vv 71-79 eli koulusta kun olin 11-19v. Meitä on n20 koulukaverin ryhmä jotka tapaamme yhä lähes kuukausittain mutta puolet noista läheisempiä

- 2 ystävää ajalta kun olin 2. työpaikassani kolmikymppisenä

- aikuisiän ystävät ovat seuranneet mukana siitä lähtien kun olin 36v ja lisää tulee yhä.

Mummo 65v

Kuulostaa tosi hienolta. 

Yksi porukka jonka tiedän ukot käy maksullisissa matkoillaan. Sitten ollaan hienona dinnerillä pariskunnittain yhdessä. Ukoilla on aikamoisen tiivis ja yhteinen harrastus, tämä varmasti liimaa heidät yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisesti siis samalla paikkakunnalla. Omassa ystäväpiirissäni ei kukaan jäänyt lapsuuden kotipaikkakunnalle. 

 

Miten kauhea sun lapsuuden paikkakunta on jos kaikki pakeni? Eikö kukaan ole muuttanut edes myöhemmin takaisin? 

Ei yliopistoa. Ei alan töitä. Yliopistosta löytyi puoliso, jonka kanssa muutettiin töiden perässä uudelle paikkakunnalle. 

Vierailija kirjoitti:

Kertoo siitä, että kukaan porukassa ei ole muuttunut juurikaan vuosikymmenten aikana. Eivät kasva tai kehity ihmisinä? En kadehdi noita porukoita.

Tai sitten kaikki ovat kasvaneet monin tavoin, mutta kukaan ei ole muuttunut persläveksi. Ystävyyshän tosiaan ei edellytä sitä että ollaan 100% samanlaisia. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten jollakin voisi olla keski-ikäisenä sama kaveriporukka kuin teininä. Ei kerro hyvää ihmisestä eikä porukasta. Normaalisti kehittynyt aikuinen ihminen ei todellakaan jaksa hengailla teiniaikaisten kaverien kanssa. 

Sinä siis ajattelet, että olet yksin kehittynyt elämässä ja muut ovat jämähtäneet teini-ikään? Miksi noin ajattelet? 

Olen itselleni kiukkuinen, etten omaa laiskuuttani pitänyt yhteyttä nuoruudenystäviini.   Yhden kanssa pidin, mutta oman elämäntilanteeni vuoksi sekin jäi vähälle huomiolle.  Myöhemmin hän sairastui ja kuoli. Enää en viitsi ottaa yhteyttä tuohon aikoinaan tiiviiseen porukkaan joka meillä oli.  Muistot kulkevat aina mukana, he olivat tärkeä osa elämääni ja peruskallio aikuiseksi kasvamisessa. Myöhemmin tulleet ystävyyssuhteet eivät ole aivan sama asia. 

Se on ihan vihoviimeistä yrittää tuollaiseen kuppikuntaan mukaan jonkun tyttöystävänä. Varsinkin naiset on sellaisia portinvartijoita. Ja ero kun tulee niin voit olla varma että et tule kutsutuksi enää tasan mihinkään, vaikka kuinka olisi ollut eri ääni kellossa vielä edellisellä viikolla. 

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan vihoviimeistä yrittää tuollaiseen kuppikuntaan mukaan jonkun tyttöystävänä. Varsinkin naiset on sellaisia portinvartijoita. Ja ero kun tulee niin voit olla varma että et tule kutsutuksi enää tasan mihinkään, vaikka kuinka olisi ollut eri ääni kellossa vielä edellisellä viikolla. 

Muistan edelleen, miten tylyltä tuntui, kun parikymppisenä erotessani eksän naispuolinen kaveri oli poistanut mut fb-kavereistaan heti samalla viikolla. Oltiin kuitenkin tunnettu jotain yli viisi vuotta, vietetty yhdessä lukemattomat festarit ja bileet ja illanistujaiset. Koskaan en ollut häntä mitenkään loukannut ja luulin, että välit olivat ihan hyvät, vaikkei nyt mitään sydänystäviä oltukaan. Mutta sillä siunaamalla kun eroan heidän kaveristaan (joka siis itse jätti minut), joudankin sitä myöten suoraan roskikseen. Eikä voinut edes odottaa esimerkiksi kuukautta tai kahta, niin se piireistä lemppaaminen ei olisi ollut niin ilmiselvää. 

Mun miespuolinen ystävä viettää aikaa tiiviin nuoruuden kaveriporukkansa kanssa, puhuu näistä jatkuvasti ja jotenkin jopa taantuu teinivuosilleen tapaamistensa jälkeen, puhe muuttuu teinislangiksi. Kyseessä nelikymppinen mies. Tuntuu muutenkin, ettei ole päässyt teinivuosistaan aikuistumaan, kun haikailee jatkuvasti jonnekin ysärin lopulle. Blaah, no ei sentään ole mun mies, mutta jo ystävänä aika raskasta. Mun kanssa hänen on hankala sopia tapaamisia, ei siis ilmeisesti kiinnosta tarpeeksi, mutta kun "parhaat frendit" teinivuosilta kutsuvat, niin jopas lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten jollakin voisi olla keski-ikäisenä sama kaveriporukka kuin teininä. Ei kerro hyvää ihmisestä eikä porukasta. Normaalisti kehittynyt aikuinen ihminen ei todellakaan jaksa hengailla teiniaikaisten kaverien kanssa. 

 

No esim mun ystävät:

- n 10 kpl aktiivista ystävyyssuhdetta vv 71-79 eli koulusta kun olin 11-19v. Meitä on n20 koulukaverin ryhmä jotka tapaamme yhä lähes kuukausittain mutta puolet noista läheisempiä

- 2 ystävää ajalta kun olin 2. työpaikassani kolmikymppisenä

- aikuisiän ystävät ovat seuranneet mukana siitä lähtien kun olin 36v ja lisää tulee yhä.

Mummo 65v

 

Kuulostaa tosi hienolta. 

Hienoa tämä onkin. Myös tavallaan turvallisuutta kun puolin ja toisin ollan tukena ja seurana. Lomailen ja reissaan myös näiden koulukavereiden kanssa, juuri lähdössä yhden mökille ja hän tulee luokseni ulkomaille keväämmällä. 

Up