Haluaisiko joku poliisi tai palomies kertoa miten selvitä siitä että näkee ruumiita jatkuvasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruumiit näyttää ku nukkuis. Oon ite sairaanhoitaja ja nähny niitä lukuisia. Myös ihmisen kuolevan.

Poliisit menee paikalle, kun joku on ollut mädäntyneenä metsässä tai ampunut itseään haulikolla suuhun. Ei sinne hoitsut mene.

 

Mihin luulit et onnettomuudesta selvinneet tai ammutut ihmiset jotka on vielä hengissä tuodaan? Tai terminaalivaiheen syövässä olevat?

Vähän eri asia.

Sairaanhoitajat joutuu vielä olemaan paljon omaisten kanssa tekemisissä. Ehkä keskimäärin normaalimpien 🤪

Ruumis on vain lihaa. Joskus jauhelihaa, makkaran raaka-aineita, verta ja suolenpätkiä. Palanut raato haisee pahalle... kärtsänneelle pekonille. Puoliksi mädäntynee löyhkä vie ruokahalun hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se kuollut enää tunne mitään.

Sitä ennen tuntee jotkut.

Vierailija kirjoitti:

Rupea veturinkuljettajaksi.

Tai rekkakuskiksi.

Aika harvoin nämä loppujen lopuksi mitään ruumiita näkevät.

no kyllähän kaikki rintamalle joutuneet sodissakin joutivat kestämään näitä kuoliaaksi silpoutuneita ystäviään. Ei se ole kuin yhden sukupolven päässä, oma isoisäkin näki paljon pahoja asioita sotaan joutuessaan, erittäin lämmin ja menestyvä ihminen hänestäkin aikanaan siltu tuli. Kukin käsitteli asioita tavallaan. Naapurimaassa on nyt käyty sotaa 4 vuotta, osa selviää, osa ei.

Sota on aina järkyttävää ja kammottavaa ,mutta kuolleethan ne ovat jo päässeet sieltä pois. Omassa ammatissanikin olen paljon kuolleita nähnyt, ei kuolleissa ole mitän pelottavaa, elävissä sitäkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet kuolettamalla, ettei tunne enää normaalia empatiaa.

 

Minusta tässä on juuri väärä tulkinta empatia-sanan sisällöstä. 

On eri asia kieriskellä säälissä ja tunteiden vietävänä ja tuntea osanottoa kuin hoksata, että jonkun pitää silti tämäkin homma hoitaa ja silti voi tuntea läheisen tuskan myötäeläen siinä. 

 

Elämässäni on ollut hyvin kasvattavia hetkiä, kun on joutunut tekemään, näkemään ja kokemaan kuolemaa. Se on tuntunut siltä, että ottaa lopulta vastuun ja pystyy sitä kantamaan. En silti haluaisi työhön, jossa se on läsnä joka päivä. 

 

Vierailija kirjoitti:

Ei niihin ammatteihin mitään homoja haluta. Unohda koko juttu ja opiskele floristiksi.

Ja tämän takia ei koskaan poliisiksi tai palomieheksi, kun ihmiset kerta puhuvat toisilleen noin!

Kuolema on tabu. Tein luurankoaiheisia aloituksia halloween-iltana, poistettiin!

Vierailija kirjoitti:

Eikö AP uskalla/osaa ajatella kuolemaa; tuhoutumista ja non-eksistenssiä? Itse näin hukkuneen jo lapsena; ala-asteikäisenä. Eipä se niin ihmeellistä ollut.

No itseäni ainakin ällöttää gore, yms. Suoniin liittyvät asiat, ohutsuoli, paksusuoli, veri... yäks.

No ei niitä jatkuvasti nää. Siis monta kertaa päivässä. Palomiehet vielä.vähemmän.