Buumeri-isovanhempi loukkaa jatkuvasti lapsenlapsiaan, sillä he ovat isovanhemman mielestä vääränlaisia

Miksi lasten vanhemmat eivät pistä buumeri-isovanhempia kuriin?

Vierailija kirjoitti:

Tuon sukupolven vanhemmat ja muut aikuiset ovat olleet ihan samanlaisia. Silloin on ollut ikään kuin vanhempien ihmisten oikeus vittuilla kaikille. Kieli pitkällä nämä buumerit ovat odottaneet milloin pääsevät samaan asemaan, mutta heidän harmikseen nykyään tuota touhua katsotaan kieroon.

Moni vanhempi ihminen on oikeasti ihan suuhengittäjän tasolla henkisesti. Vaihtoehtoina on etääntyminen tai samalla mitalla takaisin tirvaisu. Voi että, on se hienoa miten ennen sinunkin tasoinen on selvinnyt elämässä! Ja nykyään kaikki kehon ulokkeet jo roikkuvatkin maassa :)

Miksi olet niin täynnä vihaa ja katkeruutta? Kuvitteletko tosissaan, että ihmiset elävät kostonhimo mielessään vai peilaatko vain omaa luonnettasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne aikuiset ihmiset, jotka toimivat näin, eivät ole käsitelleet omia lapsuudenajan traumojaan. Heitä on kohdeltu samalla tavalla, eivätkä vain käsitä sen olevan väärää käytöstä. Siirtävät omia haavojaan eteenpäin. Itse työstän nyt omia traumojani ja näen kirkkaasti vanhempieni käytöksestä, että he eivät ole sitä työtä tehneet. Jos saan lapsia joskus, en anna heidän nähdä kovinkaan usein, jotteivät pääse tartuttamaan tuollaista ajatusmaailmaa heihin.

Hienoa että sinä terapoit itseäsi ja katkaiset tuon tietyn väärän köytöksen ketjun.

Valitettavasti voin kertoa, että sinun lapsesi takuuvarmasti kärsivät ja ihan potentiaalisesti traumatisoituvat silti  jostain käytöksesi ja ajattelusi osasta, jota sinä et ollenkaan osaa pitää vääränä, koska sinun kannaltasi se ei sitä olekaan.

Ihan varmasti jotain huonoa minustakin siirtyy lapsilleni, en mä väittänytkään olevani täydellisyyttä etsimässä. Vaan katkaisen juuri tuollaiset kommentoinnit ja arvostelut, tunteiden peittämisen ja häpeän. Siis sellaiset asiat, joista itse kärsin. Lapseni saavat sitten jatkaa tätä puhdistustyötä, koska näkevät minua selvemmin, mitä multa jäi huomaamatta. Erona omiin vanhempiini, aion näistä asioista myös puhua lapsille, jotta tietävät mun ymmärtävän ja kannustavan heitä tekemään muutoksia itseensä ja ajatuksiinsa. Etten siitä suutu, kuten omat vanhempani...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne aikuiset ihmiset, jotka toimivat näin, eivät ole käsitelleet omia lapsuudenajan traumojaan. Heitä on kohdeltu samalla tavalla, eivätkä vain käsitä sen olevan väärää käytöstä. Siirtävät omia haavojaan eteenpäin. Itse työstän nyt omia traumojani ja näen kirkkaasti vanhempieni käytöksestä, että he eivät ole sitä työtä tehneet. Jos saan lapsia joskus, en anna heidän nähdä kovinkaan usein, jotteivät pääse tartuttamaan tuollaista ajatusmaailmaa heihin.

 

Niillä mitään traumoja ole. Sivistymättömiä juntteja, tyhmiä saappaita.

Omia vanhempia katsellessa ihmettelin mistä näitä tulee. Suomen leveysasteilla kuitenkaan mitään apinoita elä.

 

 

Mitä vanhempasi sanoivat kun tuon heille kerroit?

ps. ilman heitä ei olisi sinuakaan

 

Odotan vastaustasi.

Ei kolkyt-, nelkyt - luvuilla syntyneet ymmärrä kehorauhasta mitään. Heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan  on vanhemmat ihmiset surutta ja säälittä haukkuneet. Äitini äiti on tytärtään huutohaukkunut ihan kaikesta, alkaen siitä kun reisiluu on liian pitkä ! Eikä aiheuttajana ollut sotatraumat, isoisäni ei sodassa ollutkaan  ja isoäidin veljet palasivat kaikki terveinä sodasta. Naapurin isäntä oli maantiellä ( oikein oli polkupyörän laittanut poikittain tientukkeeksi )  haukkunut enoni pataluhaksi, kun eno kehtaa mennä oppikouluun ! 

No mites tämä aikanaan haukuttu äitini: päivitteli jatkuvasti 17 -vuotiaan pojanpoikansa  vähäistä pituuskasvua  ja lyhyyttä. Ja toisinpäin, anoppini sisaret päivittelivät joka kerta 14-vuoriaan sukulaistytön pituutta ( 174 cm ). Kun on niin pitkä tyttö, voiko noin pitkää tyttöä ollakaan, älä vain enää kasva ! 

Ei tuo sukupolvi vaan ymmärrä, että ole hiljaa, jos ei ole hyvää sanottavaa.

Aiheeseen liittyen suosittelen kirjaa: Sairas perhe, Myllyviita.

Ison työn olen itse tehnyt terapiassa, että ymmärrän itseäni ja äitiäni. Olisi edes anoppi ollut empaattinen ja reilu, mutta kun ei, vielä pahempi. Molemmat osaavat lapsenlapset, omat lapsensa ja oikeastaan kaikki muut ihmiset haukkua. Palautetta eivät ota vastaan. Tämä on pitänyt vaan hyväksyä, eivät osaa eivätkä halua osata.  Valitettavasti osa omistakin traumoista siirtyy minun lapsilleni. Mutta jos suurimmilta säästyisivät.