Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte kuskata lapsia harrastuksiin?
11.02.2009 |
Mulla on 2 lasta ja molemmilla on vaan yksi harrastus. Toinen käy kerran viikossa ja toinen käy 2 kertaa viikossa harrastamassa. Mä en millään haluais ja jaksais illalla aina lähteä. Pakko se on, kun kuitenkin lapset tykkää. Mies auttaa välillä minkä töiltään pystyy.
Tällä hetkellä tilanne on se että mä oikein kauhulla odotan sitä että jompikumpi haluaa ruveta harrastamaan vielä jotain muuta, sellasta on ollut vähän ilmassa.
Ei asuta korvessa, mutta sattuneista syistä muksuja on kuskattava.
Kommentit (73)
vanhemmat itse voivat huonosti, eivät tykkää oikein enää toisistaan ja haluavat menevämpää elämää, niin mikäs sen parempi ja kunniallisempi tapa hajuraon pitoon kuin kersojen jatkuva kuskailu harrastuksiin.
Parhaassa tapauksessa sieltä jäähallilta, pallohallilta tai muusta paikasta löytää toisen puolisoonsa vittuuntuneen, jonka kanssa pikku flirtti ja hanky panky varmaan maistuu.
Mä en nimittäin keksi mitään muuta syytä, miksi rahtaisin kahta kakaraa molempia vaikka kolmekin kertaa viikossa jonnekin treeneihin. Parhaassa tapauksessa vielä eri päivinä ja aikoina eri paikkoihin.
Joten sen takia en lapsia kuskaa treeneihin. Lähinnä sen vuoksi sen teen kun lapset itse tykkäävät ja niinkuin joku jo mainitsi, niin parempi harrastamassa kuin ostarilla notkumassa. Väsyttää vaan välillä niin maan perusteellisesti ja tunnen huonoa omaatuntoa kun ei millään huvittaisi lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmeessä ne lapset jaksavat mennä?
Meillä lapset eivät notku missään ostarilla vaikkei heitä viedäkään harrastuksiin koko ajan.
Mä itse muistan lapsuudestani, että kävin kahdessa eri harrastuksessa yhteensä kolmena päivänä viikossa ja se oli hirveän raskasta. Inhosin sitäpaitsi sitä, kun väsynyt äiti yritti pyhää velvollisuuttaan sitten hampaat irvessä roikottaa jonnekin balettitunnille, mikä oli ihan perseestä, vaikka kiltisti sanoinkin tykkääväni siitä.
11-vuotiaana aloinkin sitten itsenäisesti ratsastaa ja oikein toivomalla toivoin, etteivät vanhemmat tunkisi mukaan sinne tallille. Olisi ollut megarasittavaa saada heistä riesaa sinnekin.
Oletteko te aina ihan niin varmoja, että jälkikasvunne harrastusrakkaus on vain heidän omaa tahtoaan? Entä jos he olisivatkin oikeasti ihan tyytyväisiä himassa ja kavereiden kotona? Mä vielä jotenkin tajuan jonkun VPK:n ja partion, mutta joku haiseva joukkuepeli ja jatkuva kilpailu, hei onko kuvottavampaa?
ovat vaan kertakaikkiaan ihan urheiluhulluja. Vanhempi poika pelaakin jo sm-tasolla,nuorempi jätti yhden urheiluharrastuksen pois kun on innostunut/lahjakas rummun soitossa. Aika olisi kyllä riittänyt kaikkeen,muttei kotiäidin lompsa kestä kaikkea.
ja huolehtii kamansa. Pakkaa ne, pukee itse päälle ja kotona taas kuskaa pesukoriin.
Meillä se peli ei vetele, että vanhemmat pakkaavat, pukevat lapsen ja melkein kantavat sinne urheilemaan, sitten syöttävät ja juottavat, pesevät, puunaavat ja tuunaavat vaatteita, pitävät tätä staraa pystyssä ja ryynäävät hullun lailla, jotta "the tuleva idoli" saa vain levätä ja tehdä sen tärkeimmän - urheilun.
mutta mua rasittaa jo valmiiksi tuleva kyytiminen! :D Mä olen reippaimmillani aamupäivällä ja päivällä, iltaisin haluan vaan löhötä kotona. Tässäkin vaiheessa olen jättänyt parit muskarit yms menemättä, kun olisivat ilta-aikaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksakkaan.
Talouden ainoalla lapsella on nyt 1 harrastus tuo partio kerran viikossa. Sinnekkään ei aina jaksais viedä. Tuokin harrastus on oikeastaan vain siksi että olis leikkikaveria kun on talouden ainoa lapsi.
Minusta lapsi voi harrastaa kotonakin. On paljon kivaa mitä kotonakin voi tehdä. Itse harrastin lapsena piirtämistä. Nykyjään sitä ei varmaan pidettäisi harrastuksena koska siinä ei tarvii kuskata eikä siitä tarvii maksaa.
Eikä välttämättä tarvii harrastaa lainkaan. Leikkiminenkin on kivaa varsinkin jos on kaveri.
Mulla ei myöskään rahat riitä kuskata eikä maksaa mitään kallista harrastusta.
Onneksi on vaan tuo 1 lapsi se on ihan oma valinta kun en oo koskaan halunnu suurperheen äidiksi kun tiedän et pää ei kestäis sitä ja olisin onneton.
En osallistu lapsen harrastukseen paljon. En minä sellaista jaksa.
Olen introvertti ja sosiaalinen kanssakäyminen on rasittavaa. Minulla on myös hyvin vähän energiaa, en vain jaksa ja helposti kuormitun ja stressaannun.
Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja masennustaipumusta.
Pidän itsestäni mahdollisimman hyvää huolta jotta jaksan ees tän yhden lapsen kanssa.
Haluan rauhallista elämää,en mitään riehumista ja jokapaikkaan säntäilyä. Valitsen mieluummin rauhallisen elämän.
Ei kiinnosta uhrata omaa hyvinvointia lapsen takia, lapsihan kärsisi siitä koska sitten olisin onneton ja kireä ja väsynyt.
Olen työtön terveyssyistä. Jos olisin töissä tuskin jaksaisin viedä lasta tuohonkaan harrastukseen.
Jotku ihmiset luulee olevansa hyviä äitejä kun ne uhraavat kaiken lasten eteen eivätkä pidä itestä huolta. Ne tekee minusta karhunpalveluksen itelleen sekä lapsilleen. Siksi ne raahaa lapsia jokapaikkaan vaikka ei jaksakkaan.
Jotku taas vievät lapsia harrastuksiin kun esittelevät kuin rikkaita ovat ja häpeäisivät jos lapsella ei oo kasa kalliita harrastuksia.
Jotkut elää lastensa kautta ja pakottaa lapset vaikka minne.
Lasta ei oo pakko viedä mihinkään harrastuksiin ja jos on harrastus niin 1 riittää ja yhden kerran viikossa. Viittä lasta en kuskais jokasella kuitenkin eri päivinä harrastukset nii joo ei. Ja hirveet määrät menis varmaan rahaakin.
Itsekkin harrastan. Kotona.
Vierailija kirjoitti:
i]ja antautua vuosikausia kestävien kuljetusten orjaksi vain siksi, että perheessä sattuu olemaan koululaisia tai murrosikäisiä.
Mä en kuuna päivänäkään halua alkaa elää lasten kautta sillä lailla, että mulla ei olisi sitten mitään mahdollista mm. opiskeluun iltaisin tai omaan liikuntaan. Sitä paitsi jonkun siellä himassakin on ruokaa laitettava ja siivottava, ei se nyt ihan työttä tule.[/quote]
Siis täydellistä itsekeskeisyyttä- minä- ja puhdasta laiskuutta. Veikaanpa, että teikäläisellä on hiukan ylipainoa, olet kyllästynyt itseesi, et oikein jaksa hoitaa itseäsi- ja lapsesi saavat kärsiä siitä! Elämä muuttuu vääjäämättä kun saa lapsia, mutta omaa aikaa löytyy taas (vaikka löhötä sohvalla) kun lapset kasvavat. Milloin te oikein ymmärrätte, että lapset ovat ihan oikeasti vain hetken pieniä, ja tarvitsevat vanhempiaan, sitten teillä minä.äideillä on taas aikaa itselleen. Oikeinhan tässä tule
No ei ole. Kyllä itselle pitää olla aikaa ja pitää olla aikaa myös hetken sohvalla makoilua.
Hyvä äiti pitää huolta itsestä ja ottaa itselleen aikaa. Itsensä burnouttiin ajaminen ei hyödytä ketään, ei lapsiakaan.
Mä jostain syystä en voi sietää näitä itsensä uhraaja suorittajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kuskattiin molempia lapsia 10 vuotta harrastuksiin, joissa oli treenejä ym monta kertaa viikossa. Lisäksi siinä ohella oli muita kevyitä harrastuksia kuten musiikkia kerran viikossa. Vietiin lapsia vuorotellen puolison kanssa ja joskus onnistui myös muiden kyydissä meno. Joskus täytyi viedä toiseen kaupunkiinkin. Ihan hyvin meni ja nuo harrastukset olivat antoisia vanhemmillekin. Lapset ja myöhemmin nuoret todella tykkäsivät. Lopetettiin sitten, kun koulupäivät pitkiä ja olivat jo isoja. Nyt enää rentoja harrastuksia, joihin menevät itse, ovat jo lähes aikuisia. Harrastuksissa oppivat hienoja taitoja.
Vierailija kirjoitti:
mammoista, siis heillä, jotka eivät itse jaksa kuskata tai nähdä vaivaa ja ajattelevat, etteivät muutkaan saa...
onko alitajuisesti huono omatunto tuosta laiskuudesta, mitä häh?
Kuka on sanonut etteivät muut saa kuskata?
Saavat tehdä ihan miten haluavat, minä teen erillailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska on mukava seurata lapsen kehitystä ja hänen aitoa intoa, sekä kannustaa häntä. Yleensä matkalla vielä jutellaan treeneistä, ja kehitetään keskinäistä lapsi-vanhempi -suhdetta.
t. isä, joka joutui taistelemaan sen puolesta, että saa viedä lapsensa treeneihin
Miten kukaan jaksaa enää jotain 20 vuotista kasvatustaivalta aloittaa. Ai niin, eiväthän he edes kasvata lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein lapset nuorena. Sinä teit lapset nelikymppisenä papparaisena. Ei ihme ettet jaksa.
silti lähes joka illalle on kyyditystä. Ja usein viikonloput päälle, lasten harrastekavereiden vanhemmista on tullut ystäviämme, sekin auttaa jaksamaan.
Tämä nyt vaan on tämä elämänvaihe niinkuin koliikki aikoinaan, helpompaa minusta kuin koliikkivaihe.